Essin seksuaalisuus vahingoittui vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä – ”Ymmärsin bi-seksuaalisuuteni vasta, kun erosin yhteisöstä”

”Itsetyydytys on syntiä, ja synti voi johtaa helvettiin. Niin minulle kerrottiin, kun olin noin 10-vuotias.

Tuttu aikuinen piti minulle silloin ensimmäisen seksuaalivalistukseni.

Keskustelun jälkeen kävelin käytävälle, jossa oli kirjahyllyvitriini. Kun tuijotin käytävällä vitriiniä, sen eteen avautui mielessäni häpeäaukko, jossa oli savuvalot ja jonka reunat olivat repaleiset.

Tuntui että putoan aukkoon.

Aikuinen oli puheillaan kajonnut kauniiseen, heräävään pikkutytön seksuaalisuuteeni. Ja ainoa jäljellä oleva tunne minussa oli häpeä.

Kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni vanhollislestadiolaisessa yhteisössä. Seksuaalikasvatus yhteisössä oli sitä, että minulle kerrottiin, mitkä asiat ovat syntiä. Muuten seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ei puhuttu juuri ollenkaan.

Kuten useimmat muutkin teinit, tutustuin kehooni ja koskettelin itseäni, mutta minun piti tehdä se salaa ja hätäisesti. Vakuuttelin aina itselleni, että nyt tämä syntinen mielihyvä loppuu. Saatoin välillä oksennuttaa itseäni runkkaamisen jälkeen, koska itsetyydytys tuntui niin syntiseltä.

Kun puhuimme teini-ikäisinä muiden tyttöjen kanssa seksistä ja itsetyydytyksestä, häpeä valtasi kehoni. Tunsin olevani likainen.

Keskusteluissa seksi oli aina heteroseksiä ja se tapahtui vain avioliitossa.

Kerran ystäväni kertoi, ettei voisi ikinä viehättyä naiskehosta. Muistan häpeän ja kauhun, jotka tulvahtivat sisälläni. Olin jo esiteininä tuntenut vetoa tyttöjä ja naisia kohtaan.

Pahin pelkoni oli olla lesbo.

Viehätykseni miehiin heräsi myöhemmin murrosiässä. Ymmärsin bi-seksuaalisuuteni kunnolla vasta aikuisena, kun olin lähtenyt yhteisöstä.

Tyttöys oli lestadiolaisessa yhteisössä valmistautumista äidin rooliin. Pidin lapsista ja niiden hoitamisesta, ja haaveilin omasta perheestä.

Teininä perhehaaveeni törmäsivät todellisuuteen: jos halusin perheen, se olisi tarkoittanut perinteistä lestadiolaista perhemallia, jossa lapsia on usein liki kymmenen. Jokainen lapsi olisi Jumalan lahja. Ehkäisy oli kiellettyä.

Tajusin, etten kykenisi siihen.

Aloimme jo teineinä ystävieni kanssa laskea, minkä ikäisenä meidän kannattaisi mennä naimisiin, ettei lapsia tulisi liian montaa.

Mitä pidemmälle avioliittoa viivyttäisi, sitä pienemmän perheen voisi saada.

Kun lopulta erosin vanhollislestadiolaisesta yhteisöstä, olin 24-vuotias ja neitsyt. Vapauduin kehollisesti ja seksuaalisesti.

Tajusin, että helvetti soikoon tämä keho on minun! Olen kokonainen ja totta.

Rakastin flirttailla ihmisille. Kävin paljon treffeillä. Tutustuin seksiin toisen ihmisen kanssa. Oli jännittävää kertoa ensimmäiselle seksikumppanille, että seksi oli minulle uutta.

Rakastuin ensimmäistä kertaa. Siitä pari vuotta myöhemmin päädyin ensimmäiseen viralliseen suhteeseen, joka oli queer-suhde.

Suhteen alkua varjosti ulkopuolelta tuleva ristiriita. Olin rakastunut, ja samalla tuntui epätodelliselta, kun yhteisöön kuuluvat läheiseni puhuivat homoudesta ristinä tai taakkana.

Kahden maailman välinen kuilu tuntui sydäntä särkevältä. Jouduin keskustelemaan Raamatusta, kun olisin halunnut hehkuttaa uutta onneani.

Olin tänä vuonna Suviseuroissa tekemässä seksuaalioikeuksia edistävää tarra-aktivismia, ja huomasin, että erityisesti seksuaalisuuteen liittyvät aiheet korostuivat saarnoissa.

Lestadiolaisessa yhteisössä kasvaa uusia lapsia ja nuoria, jotka joutuvat kokemaan saman häpeän, jossa minä elin. Se on lastenoikeuskysymys.

Toipumiseni traumoista on niin pitkällä, että tunnen velvollisuudekseni puhua seksuaalisuuden teemoista ja kokemuksistani julkisesti.

Seksuaalisuutta ei vain voi ottaa keltään pois. Silloin ihmisessä hajoaa jotain. Käsitys oikeudesta omaan kehoon vääristyy. Seksuaalisuuden kyttääminen yhteisössä estää pääsyn hengellisyyden kauniiseen ytimeen.

Minulla on oikeus kehooni ja ansaitsen nautintoa, eikä siinä ole mitään väärää. Yksikään miessaarnaaja ei voi viedä sitä minulta pois.”