Säveltäjä Eero Hämeenniemi näki katastrofin läheltä: "Hädän hetkellä voi nähdä myös ihmisten hyvyyden ja halun auttaa muita"
Säveltäjä Eero Hämeenniemelle henkisyys on tekemistä.Tämän näkemyksen hän on omaksunut Intiassa, ja sitä hän toteuttaa myös musiikissaan. Sävelten voimaohittaa sanat, vie mielen rauhaan ja musiikin täyteyteen.
Säveltäjä Eero Hämeenniemen kiinnostus Intiaan sai alkunsa nuoruudessa, Valkeakoskella 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Hän oli tuolloin innostunut saksalaisen Karlheinz Stockhausenin musiikista ja teki retkiä kaupunginkirjastoon.
Koska kirjastossa ei ollut erillistä musiikkitilaa, kaikki muutkin joutuivat kuuntelemaan Stockhausenia.
”Kirjastonhoitajat valittivat välillä päänsärkyä ja pyysivät, että älä tänään kuuntele sitä kamalaa musiikkia”, Eero Hämeenniemi muistelee.
Samoihin aikoihin Stockhausen kirjoitti avoimen kirjeen maailman nuorisolle. Eero luki sen ja vastasi säveltäjälle, koska tämä oli pannut viestinsä loppuun oman osoitteensa.
Jonkin ajan kuluttua posti toi Eerolle maestrolta kirjeen. Siinä Stockhausen kehotti nuorta miestä lukemaan intialaisen gurun, filosofin ja runoilijan Sri Aurobindon teoksen The Life Divine, eli jumalainen elämä, ja kirjan johdantoteoksen, jonka oli kirjoittanut Aurobindon oppilas Satprem.
Premin kirjaa Eero ei saanut käsiinsä, mutta Åbo Akademin teologisen tiedekunnan kirjastosta löytyi The Life Divine, ja sen hän tilasi lainaksi.
Kun teos saapui, paljastui, että siinä oli 1 500 sivua ja kolmen viikon laina-aika.
”Ilmoitin äidilleni, että olen koulusta poissa seuraavat kolme viikkoa. Ja niin sitten luin kirjan vuoteessani maaten. En tiedä, ymmärsinkö siitä oikeastaan mitään, se oli puolitoista tuhatta sivua viktoriaanista, filosofista englantia.”
Mutta sytykkeitä kirja ja Stockhausenin kirje olivat.
”Kun myöhemmin tulin Helsinkiin yliopistoon, minut hyväksyttiin lukemaan musiikkitiedettä, teoreettista filosofiaa ja sanskriittia.”
Kesti kuitenkin yli vuosikymmenen ennen kuin Eero Hämeenniemi lähti Intiaan. Hän perusti tällä välin perheen, suoritti opintojaan loppuun, sai nimeä säveltäjänä ja oli mukana muun muassa Korvat auki -yhdistyksessä, joka on tuonut esille suomalaista nykymusiikkia.
Ensimmäinen matka Intiaan oli tyypillinen turistimatka. Sen aikana kierrettiin monia keskeisiä pohjoisen alueen kaupunkeja.
”Mieleen jäi hieman sekava kuva suurista ihmisjoukoista, kaoottisesta liikenteestä, voimakkaista äänistä ja tuoksuista.”
Sen jälkeen hän matkasi jättiläisvaltioon yhä uudestaan.
Alkuun hän kävi siellä joka toinen vuosi, mutta sitten joka vuosi.
Myöhemmät matkat painottuivat etelään ja siellä etenkin Chennaihin, Tamil Nadun osavaltion pääkaupunkiin Bengalinlahden rannalla. Siellä säveltäjä on tavannut jo pitkään viettää parisen kuukautta vuodenvaihteen molemmin puolin.
”Samaan aikaan Chennaissa järjestetään suuret musiikkijuhlat, joissa esiintyy yleensä monia ystäviäni ja kollegoitani.”
Intia on Hämeenniemelle tätä nykyä kuin toinen koti, yhtä aikaa paikka rauhoittua ja samalla ehtymätön löytöretkien tyyssija.
”Olen päässyt hyvin lähelle intialaista arkea ja todellisuutta, lähelle moninaisuutta, joka poikkeaa usein siitä, mitä oletetaan”, hän sanoo.
Hämeenniemi muistuttaa, että jättiläisvaltiossa on miljoona asiaa ja ne ovat yhtä aikaa allekkain, sisäkkäin ja päällekkäin, siellä on vaikea löytää yhtä johtosäveltä.
”Jos Intiasta sanoo jonkin yleistyksen, välittömästi tulee mieleen jotain päinvastaista. Ystäväni antropologi V. R. Devika sanoo, että kaikki, mitä voit sanoa Intiasta, on totta ja että myös sen vastakohta on totta.”
Eero Hämeenniemi puhuu eurooppalaisesta refleksistä, jossa intialaisia ajatellaan aina ensisijaisesti uskonnon näkökulmasta. Identiteetti on siellä kuitenkin paljon moniulotteisempi.
”Jos rupean juttelemaan Chennaissa ihmisten kanssa, he tuskin ilmoittavat ensin olevansa hinduja tai muslimeja. He sanovat ensimmäisenä olevansa tamileja, ja vastaavasti Kolkatassa he ovat ensisijassa bengaleja.”
”Olen päässyt hyvin lähelle intialaista arkea ja todellisuutta, sen moninaisuutta.”Eero Hämeenniemi
Henkisyys on Hämeenniemen mukaan Intiassa kuitenkin ikään kuin sisäänrakennettua. Sitä ei voi yksilöidä hinduihin tai muslimeihin tai kehenkään erityisesti. Yhtä henkisiä ovat vaikkapa kristityt, heillä vain on siihen erilainen perusta.
”Henkisyys on siellä kaikille tuttua. Se on tietyllä tapaa perustavaa laatua oleva näkemys ja ajatus elämän kantavasta ideasta”, hän sanoo.
Oleellista on tunne ja tunnelma, ei niinkään dogmaattisuus tai teologia. Tämän vuoksi Hämeenniemi on viehättynyt intialaisesta tavasta olla henkinen. Siinä on usein käytännön tasolla vain vähän filosofiaa ja teologiaa.
”Toki pinnan alla on kumpaakin hirvittävän paljon, mutta käytännön tasolla intialainen henkisyys on enemmän tekemistä kuin puhumista.”
Hämeenniemi tunnustaa olevansa uskonnollinen, mutta ei teologinen. Kristillistenkirkkokuntien teologiset kiistat, kuten tuleeko Pyhä Henki Isästä vai Isästä ja Pojasta, ovat hänelle vieraita.
”Ne ovat asioita, jotka on hyvä jättää koettavaksi.”
Eeron kolme tärkeää
USKO
”Olen gandhilainen kristitty. Mahatma Gandhin tavoin ajattelen, että viime kädessä kaikki uskonnot puhuvat samasta asiasta.”
PYHYYS
”Pyrin soittamisessa pyhyyden kosketukseen. Erik Tawaststjerna sanoi, että musiikin kautta elämä saa merkityksen. Tässä kuulun Erikin koulukuntaan täysin.”
INTIA
”Olen oppinut siinä maassa monta asiaa vuosien mittaan. Niistä olennaisin on epäilys yleistyksiä kohtaan. Intiassa ne eivät kanna kovinkaan pitkälle.”
Intiassa Hämeenniemi ei ole juurikaan säveltänyt, mutta hän on kuunnellut musiikkia ja saanut vaikutteita. Vaikutus näkyy hänen improvisaatiokonserteissaan. Niihin liittyy vahvasti meditatiivisuus, musiikin täyteys, sen kokeminen puhtaana ja keskittyneenä.
”Minulla meditaation lähtökohta on ollut musiikissa, keskittyminen improvisaation soittamiseen.”
Hän kertoo saavuttavansa keskittyneen tilan todella nopeasti pianon ääressä.
”Pyrin soittaessa pyhyyden kosketukseen, yhteyteen musiikin kanssa, kosketukseen olemassaolon syvempään tuntoon.”
Kosketus pyhyyteen on hänelle yhtä kuin arkea suuremmat asiat. Hän sanoo, että musiikki on luotu osittain juuri tätä varten, että annetaan muotoa asioille, jotka ovat arkea suurempia.
”Ja jotka myös ovat suuria sillä tavoin, ettei niitä oikein voi selittää rationaalisesti. Ehkä tämä on sitä pyhyyttä, merkityksellisyyttä, joka ei kumpua käyttökelpoisuudesta.”
Improvisaatiokonsertit pidetään usein kirkoissa. Siellä säveltäjä näkee, miten kuulijat uppoavat syvälle musiikkiin. Kuten myös hän, soittajana.
”Ja se tapahtuu meille kaikille näin, enemmän kuin tavallisessa konsertissa, koska musiikin ympäriltä puuttuvat kaikki ulkonaiset rituaalit.”
Ei kumarteluja, ei tulemisia eikä menemisiä.
Lisäksi kirkossa pääsee helposti arkea korkeampien asioiden äärelle, sillä tila on kaunis ja rauhoittumista varten tehty.
Musiikin meditatiivinen, voimaannuttava, avaava ja herättävä ulottuvuus vahvistuu. Kuulija saa jättää taa maiset huolet. Musiikki on portti ja käytävä, ilahduttava elämys, diagnoosi, rohto ja retriitti.
Tästä aiheesta Hämeenniemi julkaisi Kun musiikki täyttää mielen – Ajatuksia meditatiivisesta kuuntelusta ja soittamisesta.
Hän tuo siinä esille, ettei meditaatiota pidä ajatella ainoastaan itämaisena perinteenä. Se liittyy vahvasti myös muun muassa kristinuskon traditioon, ja mietiskely on yhä osa katolista uskoa.
Meditaatiosta on lyhyt askel luovan työn periaatteisiin.
”Taulujen maalaaminen on pitkälti niiden katselemista, musiikin säveltäminen kuuntelemista”, Hämeenniemi sanoo.
Kirjassaan hän kertoo meditaation kahdesta haarasta, luovan työn kahdesta polusta.
Yhtäällä on intialaistyyppinen sisäänpäin katsova meditaatio, joka pyrkii porautumaan ajattelun kohteeseen. Tällöin mieli ei ole toimittamassa mitään ja ajatukset saavat levätä.
Toisaalla on länsimainen, tarkoituksellinen etsintä, mietintä ja pohdiskelu, joka pyrkii näkemään asioita yhteyksissään ja antaa mielelle mahdollisuuden fantisoida.
”Esimerkiksi Beethovenin säveltäminen oli tällaista”, Hämeenniemi sanoo ja jatkaa:
”Hän aloitti usein aika banaalista ideasta, sitten versioi ja versioi, kunnes ajatus sai jalostuneen ja hienon muodon.”
Sisilian Palermo on nykyisin Hämeenniemen toinen retriitti. Siellä hän yleensä viettää aikaa kevättalvella.
Palermossa hänen mieliharrastuksensa on merelle tuijottaminen. Se on hyvin meditatiivinen hetki.
”Kiipeän kattoterassille, istun alas ja alan katsella. Usein seuraan Napolin lauttaa, joka ilmestyy pienenä pisteenä vasemmalle etuviistoon viittätoista minuuttia vaille neljä iltapäivällä.”
Lautta lähestyy pikkuhiljaa. Kun se on lähellä rantaa aallonmurtajan kohdalla, sen on mentävä ensin murtajan ohi ennen kuin se mahtuu kääntymään. Kun lautta on kääntynyt, se alkaa vähitellen rantautua, kiinnittyä laituriin.
”Minulle prosessi on silloin ohi, palaan sisälle muihin töihin. Aika monta laivaa olen seurannut tuon noin kahden tunnin manööverin aikana”, hän sanoo ja naurahtaa.
Napolin lautta on käytännöllinen ja toimiva esimerkki meditaatioharjoituksesta: siinä on askelmerkkejä, kaava mietiskelylle. Mielen hallintaan saaminen edellyttää usein mekaanista toistoa, toistettiinpa sitten mantraa tai jotain muuta.
”Oleellista on prosessin hitaus ja että se elää, en tuijota paikallaan olevaa laivaa”, säveltäjä tähdentää.
Laiva saapuu hyvin ennustettavalla tavalla. Se ei tee koskaan mitään yllättävää. Napolin lautta on toistaiseksi tullut aina Palermon satamaan.
”Hädän hetkellä voi nähdä ihmisten hyvyyden ja halun auttaa muita.”Eero Hämeenniemi
Joogaan ei ole meditaatiosta oikeastaan askeltakaan. Joogaa säveltäjä on harrastanut jo pitkään, 1980-luvun lopulta. Hathajoogan aloittamiseen ei liittynyt erityistä dramatiikkaa. ”Se oli luonteva, seuraava askel, jonka päätin ottaa.”
Hän on Intiassa tavannut paljon joogaavia ihmisiä, mutta hänen oma harrastuksensa on täysin suomalaista perua. Hän on käynyt Joogaliiton kursseja, ja harjoituksesta on tullut osa arkea.
Hämeenniemi tekee kuutena aamuna viikossa joogaharjoituksen, joka kestää parisenkymmentä minuuttia. Hän naurahtaa ja sanoo, että ehkä joskus saattaa yhtenä aamuna harjoitus unohtua, jos hänellä on kiire.
”Olen sillä tavalla harvinainen länsimainen Intian-kävijä, että olen siellä tekemisissä oikeastaan pelkästään paikallisten kanssa. Koen länsimaalaisia varten kehitetyn Intian joogateollisuuden guruineen itselleni vieraaksi”, hän sanoo.
”Harjoitan joogaa kuten tuntemani intialaiset, yksin kotona hiljentyen.”
Se on keino löytää rauha, voima ja energia alkavaan päivään.
”Katselen, kuinka laiva hitaasti saapuu satamaan. Se on hyvin meditatiivista.”
Bengalinlahdella Chennaissa Hämeenniemi oli myös tapaninpäivän aamuna vuonna 2004, kun tsunami iski Intiaan.
Hänelle soitettiin Suomesta tv-uutisten suorasta lähetyksestä, kun Yleisradiossa Pasilassa saatiin tietää, että hän oli ollut matkalla rannalle tapaamaan ystäväänsä hyökyaallon iskiessä.
”Sain kertoa ainakin sen, ettei minulla ollut mitään hätää. Minulla ei tietenkään ollut tuolloin mitään kokonaiskäsitystä katastrofin laajuudesta.”
Puhelu tuli parisen minuuttia sen jälkeen, kun hän oli itse paennut aallon alta.
”Kokemus oli tietysti hyvin järkyttävä. Monet ystäväni menettivät läheisiään, ja näin itsekin katastrofin sen verran läheltä, että muistan sen yhä elävästi.”
Seuraavana vuonna Hämeenniemi julkaisi matkakirjan Norsuilla etuajo-oikeus – Matkalla Etelä-Aasiassa, joka oli osaksi ilmeisen terapeuttinen työ. Siinä hän myös palaa tapaninpäivän traagisiin tapahtumiin ja purkaa herkkävireisesti omia tuntojaan.
”En kuitenkaan usko traumatisoituneeni, koska hädän hetkellä voi nähdä myös ihmisten hyvyyden ja halun auttaa muita. Ne ovat suuria asioita muistaa ja elää eteenpäin.”
Eero Hämeenniemi
on säveltäjä, kirjailija ja pedagogi.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 5/2020.
