Terhi Ruutu löysi saunasta uuden työn ja suunnan elämälleen: "Suomessa on hieno hyvinvointikulttuuri, jota haetaan helposti muualta"
Ihmiset
Terhi Ruutu löysi saunasta uuden työn ja suunnan elämälleen: "Suomessa on hieno hyvinvointikulttuuri, jota haetaan helposti muualta"
Saunaterapeutti Terhi Ruutu tietää, että levoton mieli löytää saunasta rauhan. Hän kehottaa kaikkia pohtimaan, miten hoitaisit itseäsi tänään.
Teksti

Kuvat
,

Julkaistu 25.8.2021
Kauneus ja Terveys

”Tein kolme vuotta sitten ison elämänmuutoksen. Työskentelin kaupallisella alalla ja tykkäsin siitä, mutta työ oli tullut liian tutuksi. Olin leimannut kellokorttia jo 25 vuotta.

Ajattelin, että haluaisin nähdä vielä toisenlaisen arjen. Aloitin ­hierojaopinnot.

Aloin myös käydä ystäväni kanssa julkisissa saunoissa. Minua viehättivät saunan sallivuus ja yhdenvertaisuus.

Löylyihin mennessä riisutaan vaatteet ja muut ulkoiset elementit, joiden perusteella ihmisiä usein lokeroidaan. Lauteilla konkretisoituu se, että jokainen elää hauraassa, vanhenevassa kehossa. Ei ole olemassa täydellistä vartaloa.

Olin harrastanut pitkään joogaa ja lukenut paljon itsensä kehittämisestä. Tajusin, että Suomessa on jo kaikki se hieno osaaminen ja hyvinvointikulttuuri, jota haetaan helposti muualta.

Mietin, miten voisin yhdistää saunan ja ihmisten hoitamisen, ja aloin opiskella saunaterapeutiksi. Innostuin siitä heti.

Nykyään saunon 4–5 kertaa viikossa. Se on keinoni pysyä maadoitettuna ja yhteydessä luontoon.

Suhtautumiseni saunomiseen on muuttunut. Ennen peseydyin ja saunoin, nyt hoidan itseäni ja rentoudun. Käytän aina koivuntuoksuista saunatuoksua ja suolaa puhdistautumiseen. Sauna on minulle turva. Jos alan stressata tai jännittää, lämmitän saunan. Tiedän, että minulla on aina keino rauhoittua.

Olen nyt paljon aiempaa tasapainoisempi, rauhallisempi ja tyytyväisempi. Vaikka minulla on paljon suunnitelmia, nautin silti jokaisesta päivästä. Tunnistan, mitä kehoni milloinkin kaipaa.

Teen nykyisin myös saunamatkoja. Saatan lähteä jonnekin yöksi vain siksi koska siellä on mielenkiintoinen sauna.

Tähänastisista mieleenpainuvin on ollut Storfinnhova Gårdin savusauna Kemiönsaaressa. Se on rakennettu maan sisään ja sen läpi menee luonnonpuro. Sinne voi pulahtaa kesken saunomisen.

Moni elää paljon huolissa, menneissä ja tulevassa. Sauna tuo rauhaa. Se laskee verenpainetta, rauhoittaa hermostoa ja rentouttaa. Vaikka olisi huolia, löylyjen jälkeen tuntuu, että kaikki on ihan hyvin.

Jos tekee töitä kotona, saunominen on hyvä tapa päättää päivä ja siirtyä vapaalle.

Suomalaiset ajattelevat, että saunominen on tuttua. Siihen voi kuitenkin löytää uuden kulman. Saunan voi ottaa harrastukseksi tai tavaksi hoitaa itseään.

Itsensä hoitamisen rutiinin voi rakentaa ilman saunaakin. Voi ottaa säännöllisesti jalkakylpyjä tai tehdä päivittäisestä peseytymisestä hetken, jolloin tekee asiat hitaasti.

Kun pohdit, miten hoitaisit tänään itseäsi, opit kuulostelemaan kehosi tarpeita. Se lisää itsetuntemusta ja vastuuta omasta hyvinvoinnista.”

Terhi Ruutu

on 45-vuotias saunaterapeutti. Hänen kirjansa Hoitava sauna (Tammi) ilmestyi keväällä.

Kommentoi +