Sari Helin: "Koira antaa ihmiselle henkistä terapiaa"
Ihmiset
Sari Helin: "Koira antaa ihmiselle henkistä terapiaa"
Bloggaaja Sari Helinin koiranpentu Pluto on hurmannut koko perheen.
Teksti

Kuvat

30.4.2018
 |
Eeva

”Australianpaimenkoiran pentu Pluto on perheemme ensimmäinen koira, mutta minulla on ollut koiria ennenkin. Koiran ottaminen oli eniten minun ja lasten idea. Oli selvää, että minä koulutan sen ja kannan vastuun, mutta kaikki ovat osallistuneet hirveän hyvin.

Entisellä naapurillamme oli samanrotuinen koira, ja tavattuani niin hyväkäytöksisen koiran tiesin, että haluan samanlaisen. Rotu on kiitollinen koulutettava, nopea oppimaan.

Pluto on nyt 13 viikon ikäinen ja ollut meillä puolitoista kuukautta. Alussa Plutoa käytettiin ulkona tunnin välein, ja se oppikin pian sisäsiistiksi. Se syö neljän tunnin välein ja jyrsii kaiken, mikä on sen ulottuvilla, esimerkiksi sähköjohdot.

Se tarvitsee paljon aivotekemistä, pelkkä lenkittäminen ei riitä energian purkamiseen. Toisaalta se myös simahtaa nopeasti ja lepää pitkään.

"Pluto näyttää lelukoiralta, mutta on perheenjäsen"

Otan Pluton mukaan kaikkialle. Se on ollut laskettelurinteen hissin ala-asemalla, asiakastapaamisissa ja Itäkeskuksessa. Se viettää päivät kanssani konttorilla. En halua, että mikään tilanne on koiralle liian jännittävä.

Vaikka Pluto näyttää lelukoiralta, se on perheenjäsen. Minulla ei ollut ruusuisia kuvitelmia: se vie järjettömästi aikaa ja vaatii valtavasti huomiota. Positiivisen puolella kuitenkin ollaan. Seuraavaksi vien sen tottelevaisuuskouluun, sitten agilityyn. Minulle tämä on vakava harrastus.

Koira antaa ihmiselle henkistä terapiaa. Kun lähden Pluton kanssa puoleksi tunniksi kävelylle, saan aivoni tyhjennysasentoon. Lapsenikin sanoi, että elämä on paljon paremmin nyt, kun Pluto tuli. Teini puhuu koiralle eri tavalla kuin minulle. Myös mieheni on ollut innoissaan ja vei alussa Plutoa ulos kello kolme yöllä. Ja vaikka olisin poissa vain viisi minuuttia, kukaan ei tervehdi niin mukavasti kuin Pluto.”

Sari Helin aikoo viedä Pluton tottelevaisuuskouluun ja agilityyn.
Kommentoi +