Mies lipui aamuisin töihin beigessä pusakassa, suorissa housuissa ja harmaissa mokkasiineissa. Silmiä kehystivät valon mukaan tummentuvat pilottilasit, mistä hyvästä hänet tunnettiin konttorilla lempinimellä Filmitähti Virtanen.

”No niin, sieltä se nyt saapuu, Filmitähti Virtanen”, konttorin naiset tuumasivat aamuisin, kun harmaa mokkasiinipari ilmestyi kynnykselle. Sen jälkeen Virtanen kysyi aina: ”Laitetaanko moottorit käyntiin?”

Tässä vaiheessa minulle tuli yleensä ”jano”, ”pissahätä” tai jotain muuta pakollista menoa. Moottoreiden käynnistäminen kuulemma tarkoitti naisten nännien vääntämistä, enkä uskaltanut jäädä ottamaan selvää, tekikö Virtanen niin todella.

Päivän päätteeksi punaisissa liikennevaloissa hänellä oli tapana liikuttaa kotteroaan nopeasti edestakaisin konttorin naisten edessä: kaasua, jarrua, pakkia, kaasua, jarrua, pakkia, kaasua, jarrua, pakkia. Se tarkoitti kuulemma naimista. Tällaista oli kesätöissä 1990-luvun alussa.

”Pitää olla vähän huumoria, ei tätä muuten jaksaisi”, konttorin naiset huokailivat päivittäin. Jaksamista ei koetellut Filmitähti Virtanen vaan yksitoikkoinen toimistotyö. Virtanen tarjosi siihen hupia aamusta iltaan. Ja oli muitakin, kuten Kahvi-Kaija, joka tarjoili kärrystään ”seksiä” (keksiä).

Olin nuori ja kesätöissä. Muistan ihmetelleeni hiljaa mielessäni, että tällaistako töissä tosiaan on. En juuri puhunut ilmapiiristä muille, vaikka se tuntui ahdistavalta. Konttori oli oma kuplansa, miniuniversumi, jossa oli omat lainalaisuutensa.

Kesän jälkeen unohdin koko kokemuksen pitkäksi aikaa, kunnes se on tullut viime vuosina uudestaan mieleeni. Seksuaalinen häirintä on nostettu tapetille ja alettu ottaa vakavasti.

Aloitin työelämän aikana, jolloin konttorin naisia oli ihan asiallista kutsua juoksutytöiksi ja toimiston seinälle sai naulata vaikka pornolehden vuosikalenterin tai toimistossa kiertävän Kauppalehden viimeisen sivun, jossa poseerasi vielä silloin nainen ilman paitaa.

Sellaisessa ilmapiirissä naiset oppivat nopeasi oman paikkansa, eikä se ollut kyseenalaistaminen.

Onneksi nykyisin on toisin. Siitä kertoo jo sekin, että kun kirjoitan Filmitähti Virtasesta, mietin itsekin, että voiko tuollaista olla ollut olemassakaan. Ja miksi ihmeessä en lähtenyt kalppimaan! Se tuntuu paljon terveemmältä reaktiolta kuin nauraminen.

Henkilöiden nimet on muutettu.