Nelikymppinen Sanna heräsi yöllä outoon päänsärkyyn: ”Onneksi mieheni ei kehottanut ottamaan särkylääkettä vaan soitti ambulanssin”
sairastuminen
Nelikymppinen Sanna heräsi yöllä outoon päänsärkyyn: ”Onneksi mieheni ei kehottanut ottamaan särkylääkettä vaan soitti ambulanssin”
Lappeenrantalainen näyttelijä Sanna Kemppainen sai massiivisen aivoverenvuodon viime vuoden lopulla. Siihen loppui kiire.
Teksti

Kuvat

26.9.2023
 |
Kauneus ja Terveys

Näyttelijä Sanna Kemppainen istuu Lappeenrannan Linnoituksella, eikä mistään voisi kuvitella, että hän oli hengenvaarassa runsas puoli vuotta sitten.

Joulukuun lopussa vuonna 2022 Sanna ajoi kotiin Lappeenrannan kaupunginteatterin näytöksestä ja meni nukkumaan. Yöllä puoli neljän maissa hän heräsi omituiseen päänsärkyyn. Koko takaraivo oli kuin tulessa.

”Herätin mieheni Jukan ja sanoin, että nyt pitää tilata ambulanssi. Onneksi Jukka uskoi eikä kehottanut vain ottamaan särkylääkettä. Minulla ei ole ikinä ollut edes migreeniä ja harvoin edes päänsärkyä.”

Hätäkeskuksesta kysyttiin, pääseekö Sanna sängystä ylös. Hän ei uskaltanut nousta, koska olo oli niin hutera. Hän pelkäsi jalkojensa pettävän. Toisessa jalassa tuntui puutumista.

”Tunne oli sellainen kuin muurahaiset olisivat vilisseet pitkin jalkaani.”

Ambulanssi tuli viidessätoista minuutissa, onneksi, sillä Sanna, hänen rajavartijana työskentelevä miehensä ja perheen kaksi lasta asuvat kaupungin ulkopuolella.

Sanna Kemppainen, 44

Työ: näyttelijä Lappeenrannan kaupunginteatterissa

Asuu: Lappeenrannassa

Perhe: puoliso, kaksi lasta ja kaksi koiraa

Sanna oli tajuissaan ambulanssissa, mutta ei muista tilanteesta siitä eteenpäin mitään. Etelä-Karjalan keskussairaalassa Sannan pää kuvattiin ja hänellä todettiin massiivinen lukinkalvonalainen aivoverenvuoto. Hänet kuljetettiin Helsinkiin Töölön sairaalaan leikkaukseen.

”Minulle on kerrottu, että oikea-aikaiset hoitopäätökset pelastivat henkeni. Tuntia myöhemmin ei olisi ollut enää mitään tehtävissä.”

Sunttileikkauksessa Sannan päähän asennettiin ohut letku, joka myöhemmin yhdistettiin vatsaonteloon. Se kanavoi liiallisen nesteen aivokammioista joko vatsa­onteloon tai verenkiertoon.

Tätäkään leikkausta Sanna ei muista.

Ensimmäiset muistikuvat Sannalla on vasta pari viikkoa sairastumisen jälkeen.

”Ne ovat sellaisia unenomaisia kuvia, enkä tiedä, ovatko ne unta vai totta. Muistin, että minulla on kaksi lasta, mutta en 16-vuotiaan Pepin ja 11-vuotiaan Peetun nimiä. Väitin olevani Terhi, vaikka en edes tunne ketään Terhiä. Lauloin Rauli Badding Somerjoen ja Fintelligensin biisejä ja höpöttelin kaikenlaista.”

Neuropsykologi lohdutti Sannaa ja sanoi, että aivoilla oli tapahtuneen jälkeen muu tehtävä kuin muistaa. Aivojen piti huolehtia elintoiminnoista.

Syytä Sannan massiiviseen aivoverenvuotoon ei tiedetä. Se voi olla silkkaa huonoa tuuria tai synnynnäinen rakennevika, josta ei ollut mitään tietoa.

Sairaalassa fysioterapeutti kuntoutti ja opasti Sannaa. Sannan tasapainoaisti oli alussa heikko, ja hän näki kaiken kahtena. Siihen auttoi silmälappu toisen silmän päällä. Sanna valitsi kotiin päästyään glittersomisteisen silmälapun.

Syytä Sannan massiiviseen aivoverenvuotoon ei tiedetä. Se voi olla silkkaa huonoa tuuria tai synnynnäinen rakennevika.

Onnellinen tietämättömyyden tila kannatteli Sannaa sairaalassaolon ajan. Hän tunsi olevansa turvassa, ja häntä hoidettiin hyvin.

”Muilla oli minua enemmän hätä: sairastumiseni koetteli perhettäni, miestäni ja lapsiani sekä äitiäni, ystäviäni ja työtovereitani. Jukka hoiti kuitenkin kaiken suurenmoisesti. Olen saanut kokea paljon välittämistä ja rakkautta.”

Tammikuussa Sanna pääsi sairaalasta. Hän kertoo eläneensä alkukevään viikot kuplassa, jossa muut huolehtivat hänestä.

”Olin aiemmin ollut kotona kalenterivastaava ja pitänyt huolta kaikkien aikatauluista, mutta nyt olin Jukan käsivarsien kannateltavana. Kelluin siinä tunnelmassa.”

Kotiin päästyä parasta kuntoutusta oli lyhyt kävely sauvojen kanssa hevostallille tai potkukelkalla potkuttelu. Ratsastamista Sanna oli harrastanut lapsuusvuosien jälkeen vasta muutaman vuoden. Hän sanoo, että elämän onnenpotku on ratsastusharrastus ja ihmiset ­tallilla.

”Ensimmäinen ehkä korkeintaan kilometrin pituinen hiihtolenkki poikani Peetun kanssa kotipellon ympäri oli tuskien taival. Näin silloinkin vielä kaiken kahtena.”

Kuntoutus kuitenkin eteni hyvin, ja jo helmikuussa Sanna osallistui eläkeläisjumppaan. Hänet toivotettiin sinne lämpimästi tervetulleeksi, mikä tuntui ihanalta.

Neurologin vastaanotoilla Sanna kyseli kärsimättömänä, milloin pääsen ratsastamaan. Milloin saan ajaa autoa? Milloin pääsen takaisin töihin?

Ratsastaminen on Sannan rakas harrastus. Kun hän ei vielä voinut ratsastaa, hän teki kävelylenkkejä tallille. Kuvassa on Lola-poni.

Puoli vuotta tapahtuneen jälkeen Sanna on käynyt jo ratsastamassa. Hän sai huhtikuun lopussa ajoluvan, koska kaksoiskuvat silmistä ovat hävinneet.

Mielessä on kuitenkin muuttunut paljon. Hän nukkuu nykyään paremmin ja osaa antaa itselleen aikaa. Hämmästyttävin muutos hänestä on se, että hän on ollut ajoittain syyttä mustasukkainen miehestään.

”Se on ihan uusi tunne, sillä olin sairastumiseen asti pitänyt itseäni niin erinomaisena ja kaikkivoipana.”

Hyvää on se, että Sanna on oppinut rauhoittumaan. Hänen ei koko ajan tarvitse tehdä jotain tai kantaa huolta kaikesta.

”Asiat kyllä hoituvat, ja minulla on ympärilläni paljon auttavia ihmisiä. Koko maailmaa ei tarvitse kantaa harteillaan, vähempikin riittää. Minulla on nyt kaikki maailman aika eikä kiire mihinkään.”

Sanna on kiitollinen saamastaan hoidosta, mutta muuten kiitollisuuteen liittyvä jonkinlainen hengellinen näkökulma ärsyttää häntä.

”Olen tietenkin suunnattoman onnellinen, etten kuollut. Olen lapsesta lähtien nähnyt kuolemaa, sillä olin vain kaksivuotias isäni kuollessa ja vähän vanhempi isänäidin kuollessa. Mutta kun joku lähetti minulle sairastumiseni jälkeen viestin, että minun pitäisi olla kiitollinen, tulin melkein vihaiseksi. Kenelle minun pitäisi olla kiitollinen?”

Kun joku lähetti minulle sairastumiseni jälkeen viestin, että minun pitäisi olla kiitollinen, tulin melkein vihaiseksi.

Sairastuminen herkisti Sannaa. Hän kertoo kyynelehtivänsä nyt helpommin kuin ennen. Kun perheen lapset esiintyivät Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa heti Sannan sairaalasta pääsyn jälkeen, tunteet ottivat vallan. Äitiä itketti.

Pelkoa tapahtuneen jälkeen Sanna ei tunne, eikä hän mieti toistuuko aivoverenvuoto. Huhtikuista varjoainekuvausta sairaalassa hän jännitti etukäteen, mutta siitä saatu tieto rauhoitti.

”Lääkäri totesi, että kaikki on hyvin ja voin elää normaalia elämää. Seuraava kontrolli on vasta kahden vuoden kuluttua.”

Sanna istuu hetken hiljaa ja toteaa, ettei sairastuminen ole antanut hänelle elämästä mitään suurta oivallusta. Ainoastaan sen, että vaikka elämää miten suunnittelisi, suunnitelmat voivat äkisti muuttua.

Sanna palasi tallille toukokuussa, vajaa puoli vuotta aivoverenvuodon jälkeen. Hän sanoo, että ratsastusluvan saaminen oli yksi merkkipaalu toipumisessa.

Viime kesän jälkeen Sanna oli ajatellut lopettavansa näyttelemisen. Hän tunsi saaneensa tehdä ­teatterissa kaiken mahdollisen ja kasvaneensa itsensä kokoiseksi näyttelijäksi. Sanna valmistui vuonna 2005 Teatterikorkeakoulusta ja on työskennellyt koko uransa Lappeenrannan kaupunginteatterissa.

”Viime kesän ajatukseni alan vaihdosta muuttuivat sairastumisen myötä. Kuntoutumiseni tähtää nyt siihen, että palaan entiseen työhöni.”

Tosin hän ajattelee teatteristakin nyt hieman eri tavoin.

”En ole ihan varma, haluanko palata siihen kuukausipalkkaisen näyttelijän oravanpyörään. Näyttelijyys ei häviä minusta mihinkään, vaikka tekisin jotain muutakin.”

Syksyllä Sanna menee ”verholaulajaksi” koko perheelle suunnattuun Yökyöpelit-musikaaliin Lappeenrannan kaunpunginteatteriin.

”Laulan siis kulisseissa. Näyttämölle tähtään vasta ensi vuoden puolella ensi-iltaan tulevassa näytelmässä.”

Sanna on mukana myös Nuori näyttämö -hankkeessa, joka edistää nuorten tekemiä näytelmiä.

Hänen päämääränsä oli nuorena tehdä teatteria, olla osa tiimiä ja pelata joukkueessa. Vuoden takainen ajatus alan vaihdoksesta ei ole ainakaan nyt ajankohtainen, ja paluu näyttämölle tuntuu hyvältä.

”Kaikkein tärkeintä on elämä, jota nyt saan elää.”

Sannan kollega, näyttelijä Sinikka Sokka luonnehtii häntä ”elämän rakastajaksi”. Ehkä se on suurin, eikä mitenkään mitätön oivallus.

Lukinkalvonalainen aivoverenvuoto

  • Lukinkalvonalainen verenvuoto eli subaraknoidaalivuoto (SAV) syntyy, kun aivovaltimon repeämästä vuotaa verta aivojen ympäröivien kalvojen lukin­kalvonalaiseen tilaan.
  • Vuosittain 300–400 suomalaista saa aivoverenvuodon. Sairastuneiden keski-ikä on 55 vuotta.
  • Vuoto johtuu useimmiten aivovaltimoiden haaraumakohdassa sijaitsevasta pullistumasta eli aneurysmasta. Joskus kyseessä voi olla verisuoniepämuodostuma, ja toisinaan vuotokohtaa ei saada selville. Sen voi aiheuttaa myös isku.
  • Oireet alkavat yleensä varoittamatta, mutta aivoverenvuodossa ne voivat kehittyä hitaammin kuin aivoinfarktissa.
  • SAV on potilaan henkeä uhkaava sairaus ja vaatii aina sairaalahoitoa.
  • Aivoverenvuodon hoito on yleensä operatiivinen eli leikkaushoito.

Lähde: Tampereen yliopistollinen keskussairaala

Juttu on julkaistu aiemmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 11/2023.

28.9.2023 pääkuva on vaihdettu.

Kommentoi +