"Raskausaikana en suhtautunut imetykseen intohimoisesti. En ollut puolesta enkä vastaan. Ajattelin, että tahdon imettää ja teen sitä noin puoli vuotta. Minusta imetys oli luonnollinen asia, joka kestää oman aikansa.
Puhuimme mieheni kanssa, että totutamme vauvamme pienestä pitäen juomaan myös pullosta. Näin isä voi heti osallistua pienen ruokintaan ja saa pitää häntä paljon sylissä.
Halusimme antaa molemmille vanhemmille mahdollisuuden olla alusta asti tärkeässä roolissa lapsen elämässä.
Lue myös: Imetys-tietopaketti
Tyttäremme syntyi pitkän synnytyksen päätteeksi kiireellisellä sektiolla. Sain hänet ensimmäisen kerran syliini heräämössä. Imetystä yritettiin heti.
Vauva laskettiin rinnalleni, enkä montaa minuuttia ehtinyt häntä ihastella, kun rintani napattiin paidasta ulos ja alettiin hommiin.
Imetys tuntui vaikealta jo sairaalassa. Se sattui heti, mutta yritin silti jatkaa. Kun nänneistä alkoi tulla verta ja kipu oli lähes sietämätön, sain lapselle hieman korviketta.
Imuote tarkastettiin sairaalassa, samoin minun imetysasentoni ja kaikki mahdollinen.
Kotona imetys jatkui. Olin onnesta soikeana, kun sain tarjottua vauvalle rintamaitoa. Se tuntui pakahduttavan hyvältä. Yhtäkkiä imetyksestä olikin tullut iso asia, todella tärkeä. Halusin onnistua.
Epäonnistuin. 95 prosenttia imetyskerroista meni pieleen. Olin suunnattoman surullinen.
Lue myös: Imetyksen pulmatilanteet
Ostimme rintapumpun. Pumppasin maitoa pullotolkulla. Tuli taas ihana olo. Annoin vauvalle sitä kultaakin kalliimpaa: rintamaitoa.
Samalla yritin edelleen imettää. Hankin vaikka minkälaista salvaa, rintakumia ja apukeinoa. Silti kipu oli kamala.
"Muut äidit hyökkäsivät kimppuuni."
Tajusin, että joudun lopettamaan imetyksen. Se tuntui pahalta, kuin olisin epäonnistunut äiti heti alkumetreillä.
Lopetin imetyksen, kun vauva oli runsaat viisi viikkoa. Se oli minulle kova pala. Mutta sitä en arvannut, että se olisi niin kova pala ihmisille, jotka eivät kuuluu perheeseemme.
Kerroin tästä kaikesta blogissani. Ajattelin, että kun jaan tarinani, annan vertaistukea muille asian kanssa kamppaileville äideille. Uskoin, että saisin muilta tsemppiä ja ehkä joitakin hyviä vinkkejä.
Sain tukea mutta myös kamalan ryöpyn niskaani. Muut äidit hyökkäsivät kimppuuni. Olin heidän mielestään huono äiti.
Olin laiska, koska en jaksanut yrittää. Olin kuulemma itsekäs, koska halusin omaa aikaa. Todellisuudessa minulla oli sitä tunti viikossa.
Mieheni sai sankarin roolin sosiaalisessa mediassa, kun hän kertoi, että osallistui vauvan ruokintaan ja hoitoon. Samalla minä olin muiden mielestä laiska ja itsekäs, kun annoin vauvan isän hoitaa häntä.
Se tuntui pahalta molempien mielestä.
Olen personal trainer ja liikunta on minulle tärkeää. Joku kommentoi, että minun piti varmaan päästä salille, vaikka vauva ei ollut vielä kahta viikkoa. En käynyt lainkaan salilla.
Sektiohaava parani huonosti. Siksi olin todella tarkka siitä, etten liiku liikaa. Kun vauva oli viikon, mieheni ”pakotti” minut kävelemään korttelin ympäri ihan vain yksinäni.
Olin treenaamatta jälkitarkastukseen asti. Kävelin vain vaunulenkkejä.
Katso Monnan ohjeet: Treenaa näin, kun imetät
Tein oikean ratkaisun, kun lopetin imetyksen. Rakas tyttäremme sai ravintoa, vaikka maito tuli pullosta. Samalla minä ja mieheni pidimme häntä sylissä ja lähellä.
Tyttömme on ollut terve, energinen ja iloinen lapsi. Olin parempi äiti, kun vauvan ravinnonsaanti ei enää aiheuttanut pelkoa, ahdistusta ja stressiä.
Suomessa on jyrkkä suhtautuminen imetykseen. On hienoa, että siihen kannustetaan. Mielestäni tärkeintä kuitenkin on se, että lapsi saa rakkautta ja ravintoa.
Olen itse korvikemaidolla kasvanut, täysin terve ihminen. Samoin näyttää olevan tyttäremme. Mielestäni olisi hurjan tärkeää tukea äitejä ja kannustaa, ei lytätä ja haukkua.
Eräs kätilö ja imetysasiantuntija sanoi minulle, että olin tehnyt valtavasti töitä imetyksen eteen. Jokainen pisara oli ollut vauvallemme tärkeä. Hänestä oli hienoa, että imetin jopa viisi viikkoa.
”Ethän käytä enää koskaan sanaa vain, kun puhut imetyksestäsi”, hän jatkoi.
Se tuntui todella hyvältä."
