Viikonloppureissuja Alpeille, uusia ystäviä, suomalaisten kavereiden vierailuja – ja tietenkin kiinnostavia töitä uudessa maassa. Sanni Syyrakki lähti pari vuotta sitten Etelä-Saksaan Münchenin liepeille suurin odotuksin. Mies oli saanut hyvän työtarjouksen alueelta, joka vaikutti hienolta.

Kun perheessä toisen aikuisen ura vaatii muuttoa ulkomaille tai vaikka vain eri paikkakunnalle, puolison uratoiveet ja koko uraidentiteetti voivat järkkyä.

Tuore suomalaistutkimus (Kaisu Kanstrén, 2021) kertoo aiheesta sekä onnettomia että onnellisia tarinoita: uraidentiteetti on voinut kadota ulkomailla vietettyjen vuosien aikana kokonaan, mutta paikan vaihdos on saattanut merkitä myös esimerkiksi kielitaidon karttumista, mikä hyödyttää uraa.

Syyrakin mies oli ollut töissä ulkomailla ennenkin ja haaveili siitä edelleen. Pariskunta oli yhdessä todennut, että muutama vuosi ulkomailla voisi olla arvokas kokemus, ja se kannattaisi tehdä ennen kuin tytär menisi kouluun. He päättivät lähteä heti, kun toinen heistä saisi töitä. Mies osasi saksaa, ja Baijerin alue Alppien lähellä houkutti molempia.

Syyrakki oli aina ollut uraorientoitunut. Ensin media-ala oli imaissut mukaansa, kunnes eteen osui projekti- ja johtamistehtäviä.

”Työelämäni on ollut aina varma ja vakaa. En ole ikinä ollut työttömänä, enkä edes joutunut erityisemmin hakemaan töitä. Urapolku on edennyt niin, että minut on aina pyydetty uuteen tehtävään.”

Kun lähtö Saksaan varmistui, Syyrakki näki mahdollisuuden saada kansainvälistä työkokemusta. Suomessa Syyrakki oli ehtinyt vanhempainvapaansa jälkeen jatkaa vasta hetken kehittämispäällikön työssään.

Hän aloitti työnhaun Saksaan ja eteni muutamaan videohaastatteluun. Iltaisin töiden jälkeen hän istui saksan intensiivikurssilla.

”En hetkeäkään kuvitellut, etten saisi töitä.”

Lue myös: Voiko nelipäiväinen työviikko toimia? Anni Marttinen kertoo

Saksassa oli kulunut sata päivää, kun ensimmäinen koronan aiheuttama sulku iski. Syyrakista tuli taas kotiäiti, kun parivuotias tytär ei saanut heti päiväkotipaikkaa, ja lisäksi päiväkodeissa alkoi sulkemisten loputon kierre. Syyrakin hyvin alkaneella saksan kurssilla siirryttiin etäopetukseen.

Syyrakin saksantaito oli vielä alkeistasolla, mutta hän otaksui pärjäävänsä työnhaussa englannilla.

Mutta työpaikkojen ovet eivät vain auenneet. Pandemia hidasti myös lapsen kielenoppimista ja kavereiden löytämistä, mikä sekin söi Syyrakin itsetuntoa.

”Aika nopeasti iski sellainen hapertuminen, että en osaa mitään”, hän sanoo.

”Muistan, miten lähdin jostain virastosta tai lääkäristä turhautuneena, häpeän ja vitutuksen vallassa. Siinä vaiheessa sitä ei tajua miettiä asiaa toisinpäin, että nämä täällä eivät puhu edes englantia.”

Jos Syyrakki nyt tapaisi parin vuoden takaisen itsensä, hän neuvoisi vain elämään mahdollisimman normaalia elämää siellä, missä kaikki tuntuu vieraalta.

”Tarvitaan vain ihan hirveästi sinniä.”

Uravalmentaja Anna von Weissenbergin mielestä tämä on realismia. Uuteen maahan mukana lähtevän puolison on hyvä antaa itselle lupa vain nauttia ja tutustua uuteen paikkaan.

”Jos ulkomailla on päätetty olla vain vuosi, kannattaa ottaa rennosti. Mutta jos siellä ollaan pitempään, on syytä todella puntaroida myös omia uratoiveita.”

Von Weissenberg kannustaa pohtimaan jo ennakkoon vaihtoehtoja, jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

”Jos töitä ei saa, pitää miettiä, onko jotain muuta itseä tai osaamista kehittävää tekemistä tarjolla. Jotain, mistä voisi innostua ja nauttia. Elämällä pitää olla sisältöä.”

Ennen lähtöä kannattaa käydä huolellinen keskustelu siitä, miten muutto vaikuttaa eri perheenjäseniin. Aina lähtö ei ole molemmille houkutteleva. Lopullisen päätöksen pitää silti olla yhteinen.

Joskus puoliso, jonka töiden takia lähdetään, tienaa sen verran, ettei taloudellista painetta molempien ansioille ole. Von Weissenberg painottaakin erityisesti yhtä asiaa:

”Vaikka yhdessä olisi päätetty, että ulkomailla vain toinen tekee ansiotyötä, pitää silti välttää täydellistä taloudellista epätasa-arvoa. On esimerkiksi jollain tavalla varmistettava, että toisellekin kertyy ihan hyvä eläke.”

Syyrakin perheessä oli tehty järjestelyjä jo lapsen synnyttyä, jotta alle päiväkoti-ikäisen lapsen hoidosta pääasiallisesti vastanneen äidin eläkekertymä ei kärsisi. Kun Saksaan lähtö oli päätetty, Syyrakki irtisanoutui työsuhteestaan Suomessa.

”Se oli varmaan virhe numero yksi. Olisin voinut jatkaa hoitovapaata. Mutta päätin vain, että ’all in’.”

Syyrakille tuli myös yllätyksenä, että Baijerin maakunnassa ’hausfrau’ on yleinen naisten ammatti, ja vaativaa kokopäivätyötä hakeva pienen lapsen äiti jo sinänsä erikoisuus.

Vähitellen Syyrakki alkoi hakea alempia tehtäviä, mutta niitäkään ei herunut. Hänen itsetuntonsa mureni.

”Olin luonut itselleni alusta lähtien sen pakon, että töitä on löydyttävä. Häpesin hirveästi, en kehdannut kertoa tilanteestani tutuille ja olin varma, että he säälisivät minua. Pidin itseäni luuserina. ”

Oman tilanteen kartoittamiseen kannattaa hakea apua. Joillakin työnantajilla on ”puoliso-ohjelmia”, joiden tarkoitus on auttaa löytämään kiinnostavia kiinnekohtia uudessa maassa. Von Weissenbergin mukaan ohjelmat ovat kuitenkin valitettavan harvinaista.

”Yrityksissä ei vielä ymmärretä, että koko ulkomaanrekrytoinnin onnistumisen kannalta on tärkeää, että mukana seuraava perhekin voi hyvin."

Saman seikan nostaa esiin edellä mainittu yliopistotutkimus: yritysten ja organisaatioiden pitäisi panostaa puoliso-ohjelmiin. Ylipäätään mukana muuttavat puolisot pitäisi nähdä potentiaalisina osaajina, joiden ammattitaitoa voitaisiin hyödyntää ja sen kehittämistä tukea.

Jo oman puolison käytännön tuki on monelle kullanarvoista.

”Hän voi selvitellä työllistymismahdollisuuksia ja auttaa hakemusten teossa. Ja miksei hyvin tienaava puoliso voisi vaikka kustantaa toiselle uravalmennusta”, von Weissenberg sanoo.

Uravalmentajan avulla kartoitetaan omat vahvuudet ja iloa tuovat asiat. Yhdessä valmentajan kanssa on helpompi miettiä, voisiko niiden pohjalta syntyä esimerkiksi yritystoimintaa.

Syyrakki sai hyviä vinkkejä työnhakuun HR-ammattilaisena työskentelevältä naapuriltaan.

”Hän neuvoi, että ota haastattelussa reilusti esiin se, että asumme täällä toistaiseksi ja että kyllä, meillä on pieni lapsi, jonka kokopäivähoidon olemme järjestäneet.”

Lue myös: Joustaako lapseton aina työelämässä?

”Yhtenä aurinkoisena päivänä maaliskuussa ajoin meidän kivan auton ruokakaupan parkkipaikalle. Aurinko paistoi, minulla oli sortsit jalassa ja olin yhtäkkiä, että wau! Olen täällä!” Syyrakki sanoo.

Hän tajusi, että elämää uudella tavalla rikastuttavat asiat jäävät helposti huomaamatta arjessa. Niitä voi olla sekin, että on hoitanut lapsen lääkäri­asian saksaksi.

Hän myöntää olevansa ihmisenä työorientoitunut suorittaja, joka on määritellyt itsensä pitkälti työn kautta. Taustalla on ehkä yrittäjä-äidiltä perittyä asennetta, että on arvokas työn kautta.

Epäonnistumisen kokemukset ovat olleet raskaita ja mielenterveys ajoittain koetuksella.

Ja se kaikki on opettanut hyvällä tavalla nöyryyttä.

”Kun on 20 vuotta määrittänyt itsensä työuran kautta, on ollut tärkeää huomata, että minussa on muitakin arvokkaita puolia. On ollut pakko löytää ne väylät, joiden kautta kelpaan silti. Se, ettei aina saa heti sitä mitä haluaa, on tehnyt hyvää.”

Syyrakki on nyt saanut kiinnostavan työpaikan, mutta sitä edeltävät vaikeudet eivät ole olleet turhia.

”Luulen, että minulle jää loppuelämäksi armollisempi kuva itsestäni.”

Anna von Weissenberg ei ehkä tekisi nyt unelmiensa työtä uravalmentajana, ellei olisi kymmenen vuotta sitten lähtenyt miehensä työn takia Malesiaan. Silloin lapset olivat pieniä, ja von Weissenberg nautti siitä, että ehti lasten hoidolta myös opiskella.

Välillä perhe palasi Suomeen, mutta lähti sitten vielä muutamaksi vuodeksi Malesiaan. Nyt koti on Unkarissa. Kun von Weissenberg oli vuosien varrella miettinyt omaa ammatillista identiteettiään, uravalmentamisesta tuli työ luontevasti.

”Tunsin, että haluan olla hyödyksi yhteiskunnassa. Muiden ihmisten potentiaalin löytäminen on sellaista työtä."

Hän kannustaakin miettimään, olisiko ulkomaille lähtö uuden alku myös ammatillisesti.

”Se voi olla hetki, jolloin onkin tilaisuus tehdä jotain ihan muuta.”

Juttu on julkaistu Trendissä 04/2022.