
Kirja, joka on juuri nyt kesken
Yaa Gyasi: Maa ja taivas
Kun toimittaja Rosa Kettumäki opiskeli ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta, hän lähti opiskelijavaihtoon Ghanan pääkaupunkiin Accraan.
”Siellä oivalsin, kuinka samankaltaista parikymppisten korkeakouluopiskelijoiden elämä on riippumatta siitä, millä mantereella ollaan. Meitä yhdisti omaan uraan ja tulevaisuuteen liittyvä epävarmuus ja toisaalta huoli ympäristöstä.”
Ghanan kulttuurista kiinnostuneena Kettumäki löysi ghanalaissyntyisen Yaa Gyasin teosten äärelle. Maa ja taivas -kirja kuvaa kolmekymppisen Giftyn ja hänen ikääntyvän äitinsä suhdetta ja heidän maahanmuuttajaperheensä traagista tarinaa.
”Kirjassa kuvaillaan Giftyn veljeen kohdistuvaa rasistista huutelua jalkapallokentällä. Veli vastaa siihen pelaamalla täysillä. Gifty ajattelee, että hänelläkin olisi aina todisteltavaa, ja vain huippusuoritukset riittäisivät. Kohtaus kuvaa koskettavasti yhtä muotoa ilmiöstä nimeltä vähemmistöstressi.”
Seuraavaksi lukuun
Niillas Holmberg: Halla Helle
Työssään toimittajana Kettumäki lukee paljon uutisia ja kuuntelee ajankohtaisia tietokirjoja. Lomalla hän rentoutuu lukemalla romaaneja.
”Kaikkia minulle tärkeitä kirjoja yhdistää se, että niiden kautta olen oppinut ymmärtämään yhteiskuntaa. Haluan lukea vain kirjoja, jotka haastavat ajatteluani. Se on minulle tärkeämpää kuin juoni tai henkilöhahmoihin samaistuminen.”
Kettumäelle saamelaisuus on vieras mutta sitäkin kiinnostavampi kulttuuri. Hän on lukenut saamelaisrunoilija Niillas Holmbergin runoja, mutta odottaa tuoreen esikoisromaanin lukemista, sillä pitää enemmän romaanikerronnasta.
Halla Helle kertoo Tampereelta Utsjoelle muuttavasta Samusta, joka joutuu kohtaamaan ennakkoluulonsa saamelaisista.
”Olen lukenut paljon kirjoja, joissa enemmistöön kuuluva kirjailija yrittää eläytyä vähemmistön asemaan ja kuvailla sitä. Tämä teos on kiinnostava, koska asetelma on toisinpäin.”
Aina suosiossa
Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus
Kettumäki kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2010. Samana vuonna julkaistiin Suuri kaalihuijaus -kirja. Se kolahti lujaa yhteiskuntaopista, historiasta ja filosofiasta kiinnostuneeseen Kettumäkeen.
”Kirjoitusten jälkeen tuntui, että ymmärsin yhteiskuntaa paremmin kuin koskaan aiemmin. Samaan aikaan olin ahdistunut siitä, etten tiedä riittävästi ja voinko ikinä tietää tarpeeksi.”
Kun Kettumäki tarttui teokseen ensimmäistä kertaa, yhteiskunnallinen ja poliittinen keskustelu alkoi näyttää hänen silmissään enemmän performanssilta kuin älyllisesti tarkalta keskustelulta.
Kirjan avulla Kettumäki oivalsi, kuinka vaarallista on esittää tietävänsä enemmän kuin tietääkään.
Nyt Kettumäki haastattelee poliitikkoja televisiossa työkseen. Hän lukee kirjan säännöllisin väliajoin uudestaan.
”Vaikka oma analyysini teoksesta on päivittynyt vuosien saatossa, on kiinnostavaa palata kirjan äärelle ja tavoitella 19-vuotiaan Rosan ajatuksia.”
Juttu on julkaistu Trendissä 03/2021.