”Rohkeutta on pukeutua niin kuin itse parhaaksi kokee”, sanoo Antti Tuisku – näin tunnetut pukeutujat ovat löytäneet oman tyylinsä
minun tyylini
”Rohkeutta on pukeutua niin kuin itse parhaaksi kokee”, sanoo Antti Tuisku – näin tunnetut pukeutujat ovat löytäneet oman tyylinsä
Miten luoda kiinnostavia asukokonaisuuksia ja löytää oma tyyli? Neljä omaperäistä pukeutujaa paljastaa vaatekaappinsa salaisuudet.
Teksti

Kuvat

16.1.2023
 |
Trendi

”Pukeutumista nopeuttaa, kun omistaa vain vähän vaatteita”

Sylvie Mus, 28, on stailaaja.

Käytin nuorempana paljon printtejä ja kokeilin erilaisia trendejä. Nykyisin olen kehittänyt tyylin, josta pidän. Pysyn siis siinä. Kuvailisin sitä minimalistiseksi, androgyyniksi ja käytännölliseksi.

Erityisesti mukavuus on minulle tärkeää. Suosin neutraaleja väriyhdistelmiä ja pidän vahvoista silueteista. Etenkin väljät linjat ovat juttuni. Käytän esimerkiksi paljon oversize-bleisereitä. Ehdoton mukavuusvaatteeni on miesten ylisuuri housupuku.

Haen inspiraatiota kansainvälisiltä muoti­viikoilta, joihin osallistun joka sesonki. Myös katutyylistä saan vaikutteita pukeutumiseeni ja työhöni stailaajana. Viimeksi inspiroiduin kokeilemaan trendiä, jossa huivi kietaistaan crossbody-tyyliin bleiserin päälle.

Minulla ei ole varsinaista tyyli-idolia, mutta pidän paljon Calvin Kleinin entisen tiedottajan Carolyn Bessette-Kennedyn tyylistä. Se on niin yksinkertainen ja effortlessly chic. Pystyn samaistumaan häneen, koska tyylissäni on samanhenkinen rento mutta huoliteltu fiilis.

Kun alan luoda uutta asukokonaisuutta, aloitan yleensä väriyhdistelmistä. Ne inspiroivat minua. Sitten siirryn siluettiin ja materiaaleihin.

Erilaisten materiaalien yhdistely tekee asusta mielenkiintoisemman. Esimerkiksi sinisten farkkujen kanssa sopivat maanläheiset sävyt, kuten beige ja harmaa.

Vaatehankinnoissa kannattaa satsata laadukkaisiin materiaaleihin ja vaatteisiin, joita käyttää eniten. Vaatteita on myös opittava huoltamaan oikein, jotta ne näyttävät aina hyvältä päällä.

Paras neuvoni pukeutumispulmiin on luoda hyvin kuratoitu vaatekaappi, jossa on vain lempivaatteita. Pukeutumista nopeuttaa, kun omistaa vain vähän vaatteita.”

”Isoin asia tyylini löytämisessä on ollut ensin itseni löytäminen ja hyväksyminen”

Antti Tuisku, 36, on artisti ja Prisman Antti Tapani -malliston taiteellinen johtaja.

Olen aina ollut kokeilunhaluinen pukeutuja. Nuorempana tämä herätti närää muissa, ja pukeutumisen takia minua pidettiin outolintuna. Siksi kai minua kiusattiinkin koulussa.

Meillä ei ollut paljoa rahaa, ja äitini ompeli minulle ja siskolleni vaatteita. Usein siskoni vaatteet päätyivät minun käyttööni. Rajoja rikkova unisex-tyyli oli jo tuolloin arkipäivää.

Tyylissäni on tärkeää, että minulla on siinä hyvä olo ja tunnen itseni hyvännäköiseksi. Arkena viihdyn parhaiten kotoiluvaatteissa kuten collegepaidassa. Tosin rentoja ja tyylikkäitä vaatteita on vaikea löytää. Osittain tähän tarpeeseen halusin suunnitella Antti Tapani -malliston.

Näyttävä pukeutuminen esiintyessä on minulle osa yleisön kunnioittamista. En menisi lavalle asussa, jossa voisin mennä kauppaan tai toisinpäin. Haluan, että jokainen asuvalinta on tarkoin mietitty ja palvelee päämääräänsä.

Minulla on ollut mahdollisuus tehdä töitä muodin ammattilaisten, kuten stailaaja Vesa Silverin kanssa. Hän on auttanut minua pukeutumisvalinnoissani ja opettanut paljon muotimaailmasta.

Ajattelen, että artistina minulla on vastuu kannustaa ihmisiä ilmaisemaan itseään ja olla välittämättä muiden mielipiteistä. Rohkeutta on pukeutua niin kuin itse parhaaksi kokee. Juuri tätä haluan myös mallistollani viestittää.

Isoin asia tyylini löytämisessä on ollut ensin itseni löytäminen ja hyväksyminen: olisi haastavaa kuvitella, että olisi omanlainen tyyli, jos ei tiedä kuka on tai mitä haluaa.”

”On tärkeä oppia hyödyntämään oman vaatekaapin sisältöä”

Milla Kuoksa, 28, on töissä H&M:n Suomen markkinointitiimissä.

”Pukeutujana olen aina ollut kokeileva, en koskaan sano ei ikinä. Tyylini oli ennen rennompi, kun se haki vielä muotoaan. Muistan boheemin vaiheen, jolloin käytin lierihattuja ja hapsuvaatteita, ja ajan, jolloin innostuin yhdistelemään sporttisia yksityiskohtia huoliteltuihin asuihin.

Rakastin eri tyyleillä leikittelyä, mutta pidemmän päälle trendi ei tuntunut omalta. Päädyin pitämään treeni- ja arkivaatteet erillään.

Nykyisin uskallan pukeutua niin kuin haluan ja tyylini tuntuu omalta. Käytän esimerkiksi rohkeammin värejä ja kuoseja. Keltainen on voimavärini. Kutsun tyyliäni retroksi modernilla twistillä.

Rakastan 1970-luvun diskoa, Abba-henkistä glamouria ja 1960-luvun värimaailmaa ja kuoseja. Kasarityylissä kiehtovat vahvat olkapäät ja Diana-tyyli.

Pidän näyttävistä vaatteista, kuten kulta­nappisesta ruutujakusta, näyttävästä mekosta ja värikkäästä housupuvusta. Kengissäni on aina oltava vähän kantaa, sillä en ole tennarityyppi. Myös päähineitä, kuten hiuspantoja, käytän paljon.

Minulle pukeutuminen on aina ollut hauskaa ja inspiroivaa. Toisinaan sovittelen vaatteita ja keksin uusia asuyhdistelmiä. Otan niistä valokuvan, ja kun en keksi päällepantavaa, selaan kuva-arkistoani.

On tärkeä oppia hyödyntämään oman vaatekaapin sisältöä, sillä sieltä saa usein parhaat yhdistelyideat.

Toisinaan kiinnostavat asut löytyvät sattumalta. Kerran sovitin mekkoa farkkujen päälle ja huomasin, että kokonaisuus näytti kivalta.

Kannustan muitakin käyttämään rohkeammin värejä, laittamaan edes yhden väripilkun asuun. Vaatteilla on lupa leikitellä!”

”En kopioi muiden tyylejä: minun on koettava, että tyyli edustaa minua täysin”

Senay Coco, 33, on stailaaja ja maskeeraja.

”Kuvailen tyyliäni persoonalliseksi, dramaattiseksi ja vahvaksi – sellainen olen luonteeltanikin. Pukeutumisessa mukavuus on tärkeää ja se, että asukokonaisuudessa on jokin makea yksityiskohta, kuten värikkäät kengät tai upea laukku.

Vartalotyyppini muutos on vaikuttanut tyylini kehittymiseen. Ennen olin hoikka, nykyään kurvikas, ja haluan korostaa kurvejani. Minulle on tärkeää, että olen sinut itseni kanssa ja pukeudun oikeankokoisiin vaatteisiin. En kopioi muiden tyylejä: minun on koettava, että tyyli edustaa minua täysin.

Luottovaatteeni ovat valkoiset mutsifarkut ja t-paita. Lisään asuun punaisen jakun ja kiepautan tukkani rennosti nutturalle. Olen enemmän housu- kuin hameihminen.

Talvella käytän isoja vaatteita ja murrettuja sävyjä. Kesällä korostan enemmän vartaloani ja pukeudun värikkäästi. Viime kesänä käytin paljon turkoosia, oranssia ja neonsävyjä. Vaikka käyttäisinkin voima­värejä, haluan säilyttää tyylin klassisena.

Seuraan muotialaa jo työni puolesta. Ostan lehtiä ja katson netistä muotinäytöksiä. Alexander McQueen on suosikkisuunnittelijani. Katson hänen näytöksiään ja mallistokuvia lähes päivittäin. Haen niistä inspiraatiota pukeutumiseen ja mietin, miten voisin toteuttaa samankaltaisen kokonaisuuden.

Suurin tyyli-idolini on kuitenkin isoäitini, joka pukeutui aina kuin olisi lähdössä juhliin. Hän oli nuorempana malli ja hankki paljon vaatteita minulle ja itselleen Italiasta.

Oman tyylin löytämisessä keskeistä on uskaltaa kokeilla erilaisia vaatteita ja löytää itselleen sopivat värit. Ei kannata kiintyä samaan tyyliin vaan antaa sen kehittyä.”

Juttu on julkaistu Trendissä 07/2020.

Kommentoi +