Rintasyövän sairastaneen Nooran, 39, uudet rinnat rakennettiin selkäkielekkeistä: ”Proteesi oli koko ajan hukassa, ja lapseni nauroivat, kun etsin tissiä pitkin kämppää”

”En meinannut uskoa näkemääni. Katsoin peilikuvaani uudelleen ja uudelleen. Rintani olivat sopusuhtaiset ja kauniit. Niin ihanat, että en olisi osannut edes unissani toivoa moisia. Oli uskomatonta, että kirurgit olivat rakentaneet rintani selästäni.

Noora Halonen, 39, sai rintasyöpädiagnoosin muutama vuosi sitten. Aluksi hän ei huolestunut patista. ”Olin nuori eikä suvussani ollut rintasyöpää.”

Olin 27-vuotias, kun tunsin oikeassa rinnassani patin. En huolestunut. Minulla oli ollut aina kuhmurainen rintakudos. Lisäksi olin nuori eikä suvussani ollut rintasyöpää. Kun varasin lääkäriaikaa, hoitaja vakuutti samaa. Hän totesi, että ikäiselläni ei ole hätää. Kaikki olisi varmasti kunnossa.

Vastaanotolla minulle tehtiin mammografia ja ultraääni. Lisäksi otettiin paksuneulanäyte. Kun toimenpiteet oli tehty, kuulin lääkärin toteavan hoitajalle, että laita nämä eteenpäin kiireellisinä. Äitini, joka työskenteli tuohon aikaan syöpätutkimusten parissa, sanoi jälkeenpäin, että lääkäri oli varmasti jo tuolloin aavistanut, että uutiset eivät olisi hyviä.

Muutama päivä myöhemmin olin esikoiseni kanssa päivystyksessä hänen silmätulehduksensa takia. Kun olimme lähdössä, kysyin, näkyikö tiedoissani jo tutkimustuloksia. Päivystävä lääkäri tuijotti koneensa ruutua ja kalpeni. Sen jälkeen hän katsoi minua, lastani ja taas minua.

Tiesin heti.

Järkyttävä kuolemanpelko vyöryi ylitseni, kun vein tyttäreni hetkeksi isomummon luokse. Sen jälkeen istuin autossa ja itkin. Kaikki ryöpsähti kerralla ulos. Sitten päätin, että nyt riittää.

Olen ollut aina elämänmyönteinen ja impulsiivinen. Juossut päin seinää ja noussut ylös. Niin nytkin. Mustasta huumorista tuli selviytymiskeinoni. Kun lähdin ystävieni kanssa diagnoosin jälkeen ensikertaa syömään, kutsuimme sitä viimeiseksi illalliseksi.

”Muutaman vuoden ajattelin, etten hankkisi poistetun rinnan tilalle uutta. Minulla oli proteesi, joka toimi hyvin. Se oli tosin koko ajan hukassa. Lapseni nauroivat, kun etsin tissiä pitkin kämppää.”

Kirurgit suosittelivat varmuuden vuoksi koko rinnan poistoa. Suostuin empimättä. Olin tullut 19-vuotiaana äidiksi ja imettänyt kaksi lasta. Rintani olivat nähneet elämää. En suhtautunut niihin naisellisuuteni tai itsetuntoni mittarina. Halusin vain olla terve.

Leikkauksesta herättyäni sain kuulla, että syöpä oli levinnyt koko rintaan ja kainalon imusolmukkeisiin. Olin tehnyt oikean päätöksen.

Minua ei suuremmin jännittänyt, kun katsoin itseäni ensikerran yksirintaisena. Suurimmaksi osaksi olin vain helpottunut. Arpi oli kaunis ja paha poissa.

Muutaman vuoden ajattelin, että en hankkisi poistetun rinnan tilalle uutta. Minulla oli proteesi, joka toimi hyvin. Se oli tosin koko ajan hukassa. Lapseni nauroivat, kun etsin tissiä pitkin kämppää.

Terveen rinnan poisto minulle tehtiin kaksi vuotta myöhemmin, koska olin sairastunut niin nuorena. Kun kirurgi samassa yhteydessä tiedusteli halukkuuttani uusiin rintoihin, aloin kiinnostua. Hän sai kaiken kuulostamaan helpolta.

Olin myös nähnyt kanssasiskoiltani, miten korjausleikkaukset onnistuivat. Tietenkään rinnat eivät näyttäneet täysin luomuilta, mutta mitä sitten. Olin avioeronnut ja uudessa elämäntilanteessa.

Toisaalta oli selvää, että rinnattomuuteni ei saisi olla este kenenkään kiinnostukselle.

Kun Noora Halosen hiukset lähtivät sytostaattien vuoksi, hän järjesti ystäviensä kanssa juhlat. Illan aikana Nooran pää ajettiin kaljuksi. Yksi ystävistä halusi leikata tukikaljun eli myös hän luopui hiuksistaan. ”Se oli koskettavaa. Lisäksi lähipiirini huolehti, että en joutunut koskaan menemään lääkäriin tai hoitoihin yksin. Joku oli aina mukanani.”

Uudet rintani rakennettiin kääntämällä selkäkielekkeeni kainaloiden kautta rintojen kohdalle.

Etuna on, että toimenpide ei vaadi verisuonten katkomista ja kielekkeet elävät esimerkiksi painonmuutosten mukana. Leikkaus kesti yhdeksän tuntia ja sitä oli tekemässä kolme kirurgia. Kun leikkaushaavat olivat parantuneet, sain paikallispuudutuksessa nännit ja tatuoidut nännipihat.

Tissit olivat ensihetkestä alkaen täyttä priimaa. Olin innoissani, koska saatoin taas käyttää avokaula-aukkoisia paitoja ja mekkoja. On luonnollisesti jokaisen oma päätös, mitä tekee tai on tekemättä vartalolleen. En ole katunut, että päätin laitattaa rintani.

Puhun kokemuksistani, jotta kaikki, jotka havaitsevat rinnoissaan muutoksia, lähtevät lääkäriin. Vaatikaa tutkimuksia, myös nuoret. Vertaistukiryhmässäni on ollut liian monta, joiden huoli on sivuutettu nuoren iän vuoksi ja syöpä on ehtinyt leviämään.

En keskity jankkaamaan, miksi juuri minä sairastuin. Ennemmin ajattelen, että miksi ylipäätään kukaan. On mahdollista, että minulla on geenivirhe, mutta ainakaan vielä tiede ei pysty selittämään kaikkea.

Kävin kymmenen vuoden ajan säännöllisissä syöpäkontrolleissa. Kun ne loppuivat, aloin uskoa, että tässä kävi hyvin. Selvisin. Syöpä oli yksi elämäni vaihe. Nyt on aika jollekin muulle.”

Noora haluaa lisätä rintasyöpätietoisuuden lisäksi huumoria, inhimillisyyttä ja iloa. ”Huumori on elämän eliksiiri ja itseironia supervoimani.”