Marit Björkqvist:

”Sain kutsun mammografiaan, kun täytin ­50 vuotta. Oli lokakuu 2016. Oikeasta rinnasta paljastui rintasyöpä. Järkytyin, sitten tuli hiukan tyhmä olo: enkö tosiaan ollut huomannut pattia itse?

Soitin ensin miehelleni, sitten nuoremmalle siskolleni Annikalle. Annika lohdutti, että hoidot ja paranemisprosentit ovat hyvät. Itkin autossani sairaalan pihassa.

Mietimme lääkäreiden kanssa, olisiko parempi poistaa vain osa rinnasta vai koko rinta. Oli vaikeaa päättää.

Minulla oli kumma tunne siitä, ettei osapoisto riittäisi. Lääkäri kuitenkin sanoi, ettei rinnan poistaminen vaikuta paranemiseen. Päädyin osapoistoon.

Leikkaus oli pari kuukautta myöhemmin. Syöpä oli levinnyt muutamaan kainalon imusolmukkeeseen. Ne poistettiin myös. Toivuin hyvin. Viikon päästä olin töissä.

Jälkikäteen patologi kertoi, ettei kaikkea syöpää ollut saatu pois. Olin vihainen itselleni. Kadutti, etten luottanut tunteeseeni. Onneksi rinta leikattiin pian pois.

Syöpäni paljastui hormoniperäiseksi. Tässä vaiheessa kehotin kaikkia viittä siskoani käymään mammografiassa.

Lisätietoa rintasyövästä: Geenivirhe nostaa rintasyövän riskiä

Oli sokki kuulla, että Annikallakin todettiin rintasyöpä. En voinut uskoa sitä! Muiden siskojemme mammografiat olivat onneksi puhtaat.

Helpotti, että sairastimme Annikan kanssa samaan ­aikaan. Tuimme toisiamme. Soitimme hoidon jälkeen ja kyselimme vointia. Olimme välillä mukana toistemme hoidoissa. Joskus olimme toisillemme autokuskina.

Annika kysyi minulta faktoja syövästä, syöpähoidoista ja esilääkityksestä. Olin ottanut kaikesta selvää.

Emme puhuneet keskenämme paljoakaan siitä, millaisia tunteita syöpä herätti. Syövät olivat niin eri sorttisetkin. Emme yleensäkään puhu tunteistamme. Annika uskoo toimintaan, minä tykkään pähkäillä tuntemuksia.

Oli helpotus olla ilman rintaa. Paha oli poistettu. En surrut asiaa juurikaan enkä piilotellut yksirintaisuuttani.

Halusin poistaa myös vasemman rintani varmuuden vuoksi. Lääkärit olivat samaa mieltä. Hoitosuunnitelmaani kuului kuusi kertaa sytostaattia ja 25 sädetystä. Jäin puolen vuoden sairauslomalle ennen hoitoja.

Kyhmy rinnassa? Aina se ei tarkoita syöpää. Lue erilaisista kyhmyistä!

Sytostaateista tuli merisairas olo, mutten oksentanut kertaakaan. Tunsin, että ajatustoimintani hidastui. Se johtui varmaan lääkkeistä.

Syöpähoidot veivät hiukseni. Se tuntui naurettavan ­rankalta, oli melkein traagisinta. Aloin näyttää sairaalta.

En jaksanut pitää kiristävää ja ahdistavaa peruukkia. Meikkasin ja panin päähäni Bad Hairday -pipon. Joogatunneilla olin kaljuna. Hoidin kuntoani niin, että kävin koiran kanssa kävelyllä monta kertaa päivässä.

Keväällä kunnostin ränsistynyttä puutarhaamme. ­Kitkin rikkaruohoja, istutin kukkia. Vietin aikaa läheisteni kanssa. Minusta, työnarkomaanista, tuli iloisempi.

Kotona teimme isoa saunaremonttia. Sitä kesti kolme kuukautta. Työmiehiä ramppasi aamuseitsemästä alkaen pitkin päivää, ja talo oli lautoja ja vermeitä täynnä. ­Koneista lähti kamalasti ääntä. Tämä stressasi minua.

Välillä maalasin ja lakkasin lautoja itsekin. Tuo kaikki oli terapiaa, mutta loppua kohden tunsin, etten pian ­kestäisi yhtäkään kirves-, putki- tai sähkömiestä.

Terve rintani leikattiin pois syöpähoitojen jälkeen huhtikuussa 2018. Oli ihmeellistä, etten ollut kovin kipeä.

Rintakehäni oli nyt poikamaisen sileä. Se tuntui ihan kivalta! Laskin leikkiä mieheni kanssa, että kesällä voin kulkea yläosattomasti kaupungilla kuten miehet.

Alkoi uusien rintojen suunnittelu. Koska olen laiha, rintoja ei voitu tehdä siirrännäisellä, joka otettaisiin muualta kehostani.

Lue Marjan tarina: "Itse syöpä ei aiheuttanut minulle oireita, mutta sen hoito kyllä."

Niinpä kerroin, että haluan silikonit. Jos se ei olisi mahdollista, en haluaisi rintoja lainkaan. En halunnut rasvansiirtoja enkä leikellä kehoani lisää.

Rintojeni alaista ihoa alettiin venyttää laajentimilla. Rintakehässäni on nyt kaksi pientä muovipussia, johon lisätään suolaliuosta kahden viikon välein.

Lääkärit sanoivat, etten saa isoja rintoja. Kotona vitsailin, että haluan dollypartonit. Että kun kävelen kadulla, niin kaikki viheltävät perään.

Tänä syksynä saan implantit. Minusta se on mielenkiintoista. Saa nähdä, millaiset rinnoista tulee.

Nyt tuntuu, että hoidoista on jo ikuisuus. Pahinta olisi, jos joutuisin kokemaan kaiken uudestaan.

Kun sain diagnoosin, tunsin, että kehoni oli pettänyt minut. Olen aina syönyt terveellisesti, liikkunut säännöllisesti ja ollut hoikka.

Nyt tiedän, että kehossani on akilleen kantapää. Olen sinut sen kanssa, että minulla on alttius saada syöpä. Päätin jo diagnoosin jälkeen, etten syytä itseäni sairaudesta, siitä, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. ­Syöpä tulee joillekin riippumatta siitä, miten on elänyt.

Ennen sairastumista olin tehnyt pitkään enemmän töitä kuin olisin jaksanut. Olin karsinut itselleni hyviä asioita, jotta ehtisin olla jonkin verran perheeni kanssa.

Olen taas ajautumassa samaan pisteeseen, jossa työ ajaa minun yli. Iloisuus ja kiitollisuus ovat laimenneet. Vaikka olin todella sairas, huomasin, miten hyvää pitkä loma teki minulle.”

Annika Rak:

”Maritin sairastuminen syöpään oli minulle isompi asia kuin oma sairastumiseni. Olin musertunut. Marit on niin herkkä ja hauras.

Olemme Maritin kanssa aina olleet perusterveitä. Olemme läheisiä. Työskentelemmekin samassa työpaikassa. Olen ollut Cambridge-painonhallintaohjelman Suomen toimitusjohtajana kymmenen viime vuotta. ­Marit on talousvastaava, ja minä olen hänen pomonsa.

Kun Marit sairastui, me kaikki siskot menimme mammografiaan. Olin varma, että Maritin lisäksi jollain meillä muista olisi syöpä. Se tulee niin monelle.

Kun syöpä sitten olikin yhtäkkiä minulla, se oli tietenkin sokki. Mutta kokosin pian itseni. Jos sen piti tulla jollekulle toiselle meistä, niin sitten minulle. Tunnen, että olemme Maritin kanssa kuin kaksoissiskoja, vaikka meillä onkin pari vuotta ikäeroa. Olemme monessa mielessä samankaltaisia.

Lue myös Annelin tarina: "Toinen syöpä vei palkkatulot"

Vasemmassa rinnassani todettiin syöpä vain pari kuukautta Maritin diagnoosin jälkeen. Oli helmikuu 2017.

Syöpä oli ärhäkkää sorttia, mutta se ei ollut ehtinyt levitä. Oli onni, että se oli havaittu vahingossa ja alkuvaiheessa.

Kun olin päässyt yli ensijärkytyksestä, panin syövän ”omaan lokeroonsa”. Päätin, etten anna sen hallita elämääni. Se on vain yksi asia muiden joukossa.

Hämmästyin, kun rintani haluttiin leikata pois. Tuntui kummalliselta, että minulla olisi vain yksi rinta.

Kehoni on minulle myös työkalu. Huollan sitä samaan tyyliin kuin autoani. Työskentelen työni ohessa myös personal trainerina.

Halusin tehdä kaikkeni rintani säästämiseksi. Aloin tehdä sotasuunnitelmaa.

Päätin, että käytän sekä julkista että yksityistä sairaanhoitoa. Se toimikin hyvin. Docrates-syöpäsairaalassa oltiin sitä mieltä, että voin pitää rintani. Pelkän syöpäpatin leikkaaminen riittäisi.

Hinta oli kova, mutta en valittanut. Seitsemän millin kokoinen syöpäpatti leikattiin siististi pois. Tulos oli upea! Leikkauksen jälkeisenä päivänä lensin jo Ouluun työreissulle.

Petyin jatkosta. Luulin, että pelkkä leikkaus riittäisi. Syöpähän oli poissa, eikä se ollut levinnyt. Silti sain samat hoidot kuin Marit. Otin ne lopulta kiitollisena vastaan: tänne vaan kaikki myrkyt, jotka voivat auttaa.

En tuntenut kertaakaan, että kuolisin syöpään. Sitä vastoin pelkäsin, että sanoisin jollekulle pahasti takaisin. Ihmiset päästelevät välillä loukkauksia suustaan.

Olen aina tiennyt, että olen henkisesti vahva. Päätin, että pärjäisin yksin, ilman apua ja eläisin normaalisti syövästä huolimatta.

Rakastan työtäni. En ollut päivääkään poissa sorvin äärestä. Työ oli minulle parasta terapiaa. Laskin, että kävin syöpäproggikseni aikana työmatkalla yhdeksän kertaa ulkomailla. Lisäksi oli Suomen työkeikat.

Jokainen solunsalpaajahoito oli rankka ja erilainen. Lopulta hoidot eivät kuitenkaan olleet niin kamalat kuin mitä olin kuvitellut. Luusärky oli silti sanoinkuvaamatonta. Oksensin paljon, ja päätä särki.

Tilasin verkkokaupasta yhdeksän eriväristä ja eripituista peruukkia, punaista, blondia ja tummaa, pitkää ja polkkaa. Jälkikäteen ajatellen surin varmaan hiukan joka kerta, kun laitoin peruukin päähän.

Milloin viimeksi tutkit rintasi? Katso vinkit tästä!

Ajattelin, että tämä on nyt näin, kunnes muuksi muuttuu, enkä miettinyt niin paljon muuta.

Peruukkien pitäminen oli enemmän hauskaa kuin ­surullista. Työntekijät kommentoivat, että jaaha, sieltä tulee tänään blondi tai mikä milloinkin.

Liikunta auttoi, kuten aina. Lenkillä kävelin enimmäkseen metsässä, ja toivoin, ettei kukaan näkisi.

Syöpä pani minut ajattelemaan minäkuvaani. Olinko minä oikeasti sellainen, joksi itseni kuvittelin, positiivinen ja fokusoiva? Vai olinko opetellut kyseisen roolin?

Kysyin itseltäni syytä sairastumiseeni. Johdan etänä 130 naista. Aina se ei ole pelkkää auringonpaistetta. ­Vaikuttiko stressi syövän puhkeamiseen?

En usko, että vaikutti. Stressi on minusta energia, joka vie eteenpäin. Me kaikki tarvitsemme sitä. Liika stressi voi aiheuttaa ongelmia, mutta en tunne, että minulla on sitä liikaa.

En pelkää, että syöpä tulee uudestaan. En edes ajattele sitä. Voin loistavasti. Tunnen, että olen täysin terve. Ainut, mikä rasittaa, on vasempaan käteeni tullut selluliitti, jota ei ollut ennen syöpää. Muuten en ole muuttunut.

Tuntuu, että sairastumisestamme on jo ikuisuus. ­Viimeisen hoidon sain neljä päivää ennen viime joulua.

Olen todella onnekas. Marit saattoi pelastaa henkeni.”

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 13/2018.