Riitta Havukainen: "Kuvaukset olivat minulle irtiotto"
Kulttuuri
Riitta Havukainen: "Kuvaukset olivat minulle irtiotto"
Riitta Havukainen näyttelee Paratiisi-sarjassa oululaista poliisia.
Teksti

29.1.2020
 |
Eeva

Riitta Havukainen näyttelee pääroolia Ylen rikosdraamassa Paratiisi. Hänen espanjalaisena kolleganaan nähdään televisiosarjasta Serranon perhe tuttu Fran Perea.

Millainen on Paratiisissa näyttelemäsi rikostutkija Hilkka Mäntymäki?

”Hilkka työskentelee Oulun poliisissa ja on muistisairaan miehensä omaishoitaja. Hän lähtee Espanjan Fuengirolaan selvittämään kadonneen suomalaisperheen tapausta. Matka on Hilkalle irtiotto arjesta.”

Olivatko kuvaukset sinulle irtiotto?

”Kyllä, vaikka en sellaista tiennyt kaipaavani. Olin Espanjassa yhtäjaksoisesti loppiaisesta pääsiäiseen. Teki hyvää vaihtaa maisemaa Suomen pimeydestä ja henkisestä harmaudesta valoon. Teimme tiukasti töitä, mutta tunnelma oli rento ja iloinen. Toki suomalaisissakin on elämäniloa, mutta Espanjassa ihmiset antavat ilon kuplia ja näkyä.”

Mikä kuvauksissa yllätti?

”Kuvittelin lähteväni pakkasten keskeltä Espanjan lämpöön. Sarjaa kuvattiin paljon pimeään aikaan öisin, ja yöt olivat tosi kylmiä. Meillä oli onneksi loistava puvustus: käytimme roolivaatteiden alla lämpökerrastoja. Kun kamera ei käynyt, kietouduimme toppatakkeihin.”

Mitä rooli merkitsee sinulle?

”Olin ilahtunut, että pääsin tekemään isoa, kansainvälistä roolia kameran edessä. En ole ollut koskaan aiemmin kuvauksissa ulkomailla.”

Mitä kevääseesi kuuluu?

”Vihainen leski -näytelmä jatkaa Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistossa. Lisäksi Arena-näyttämöllä saa helmikuussa ensi-iltansa Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen komedia Le Coq – Taistelu ravintolasta. Näyttelen siinä ruokakriitikkoa.”

Paratiisi Yle Areenassa 7.2. ja Yle TV1:ssä 9.2. alkaen.

Haastattelu on julkaistu Eevassa 2/2020. Nettiversiota on muokattu.

Kommentoi +