Reetta Rajala, 57, kuuli headhunterilta olevansa liian vanha – ”On raastavaa, jos hieno työura päättyy pitkään työttömyyteen”
Kun Reetta Rajalaa pidettiin liian vanhana johtajanpestiin, hän alkoi ajaa muidenkin ikääntyvien työntekijöiden asiaa.
On mahdoton yhtälö, että 70 vuotta elämästä kuluisi muiden elätettävänä”, sanoo johtamisen ammattilainen Reetta Rajala.
”Elämme kohta satavuotiaiksi. Jos ihmiset siirtyvät työelämään opiskeluiden jälkeen 25-vuotiaana ja heidät pudotetaan työelämästä 55-vuotiaana, he ovat tuottavia vain noin 30 vuotta. Se on epäreilua yksilölle ja kestämätöntä yhteiskunnalle.”
Reetan missio on estää työelämästä pudottaminen. Missio syntyi yhden puhelinsoiton jälkeen.
Pestiin sopiva – mutta liian vanha. Alkuvuodesta tuttu headhunter luonnehti 57-vuotiasta Reettaa niin, kun hän soitti tälle ja pyysi vinkkejä mahdollisista toimitusjohtajista.
”Hymähdin, että kaikkea sitä kuuleekin. En etsinyt töitä, joten ohitin asian.”
Illalla kiukku kuitenkin puski esiin. Ensimmäistä kertaa Reettaa oli sanottu vanhaksi, vieläpä liian vanhaksi.
Seuraavana päivänä Reetta teki asiasta postauksen työelämän verkkoyhteisöpalvelu LinkedIniin. Päivitys levisi sosiaalisessa mediassa viruksen lailla. Muutamassa viikossa sen näki yli neljännesmiljoona ihmistä.
”Sain valtavan määrän reaktioita ja viestejä työsyrjintää kokeneilta, yrityksiltä ja eläkeyhtiöiltä.”
Viestejä lukiessaan Reetta tajusi, että ikäsyrjintää on Suomessa paljon.
”Olen ollut sillä tavalla työelämän lellikki, että olen aina saanut kaikki haluamani työpaikat. Viimeksi olen itse hakenut työtä vuonna 2000. En ollut edes tajunnut tällaisen ongelman olemassaoloa.”
Myös tilastot tukevat havaintoa. Niiden mukaan yli 55-vuotiaista on työttömiä kolme prosenttia enemmän kuin nuoremmissa ikäluokissa.
Seuraavana päivänä Reetta teki LinkedIniin postauksen, jossa hän pohti, mitä tilanteelle voisi tehdä.
Postaus synnytti keskusteluita, joiden ansiosta Reetta perusti ikäsyrjintää vastustavan ryhmän. Tutkijoista, juristeista, viestintäasiantuntijoista ja muista eri alojen ammattilaisista koostuva 55+ Rise and Shine haluaa parantaa yli 55-vuotiaiden työllistymismahdollisuuksia.
Ryhmä esimerkiksi ajaa muutoksia lainsäädäntöön ja pyrkii vaikuttamaan asenteisiin. Ydinryhmä on seitsemänhenkinen, verkosto monikymmenpäinen.
”Viime ajat ovat olleet yhtä haipakkaa. En pysty enää vastaamaan kaikille, jotka ottavat yhteyttä.”
”Ihmiselle on raastavaa, jos hieno työura päättyy pitkään työttömyyteen, arvottomuuden tunteeseen ja masennukseen.”
Reetta työskentelee vuokrajohtajana SOK:lla ja istuu neljän yhtiön hallituksessa. Hänen oma yrityksensä Amua tarjoaa vuokrajohtamispalveluja ja auttaa yritysten johtoa muutosten suunnittelussa ja muutosviestinnässä.
Ikäsyrjintä on Reetan mukaan ongelma yksilöille, yrityksille ja yhteiskunnalle.
”Ihmiselle on raastavaa, jos hieno työura päättyy pitkään työttömyyteen, arvottomuuden tunteeseen ja masennukseen”, Reetta sanoo.
”Jos työttömänä tekee vapaaehtoistöitä tai opiskelee, jää helposti vaille tukia, eli taloudellisista syistä voi olla paras maata sohvalla. Silloin mentaalinen ja fyysinen kunto heikkenevät.”
Myös yritykset ja yhteiskunta häviävät. Reetta viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan 55–60-vuotiaat ovat monin tavoin loistavia työntekijöitä ja nykyään myös entistä kovemmassa kunnossa. Aivotutkijoiden mukaan monilla ihmisillä on luovuushuippu noin viidenkympin puolivälissä.
”Sen ikäisenä ihmiset ovat myös tuottavimmillaan ja sitoutuneempia työhönsä kuin nuoremmat. Kaikkien on toki itse huolehdittava osaamisensa päivittämisestä ja siitä, että pysyvät relevantteina työmarkkinoilla.”
Ikä tuo myös kykyä nähdä asiat yhteyksissään ja harkita ennen kuin toimii. Reettakin on urallaan kokenut monta yt-prosessia, kollegan kuoleman, stressaavia organisaatiomuutoksia, joidenkin asiakkaiden asiatonta käytöstä ja korona-ajan.
”Kaikenlaiset työelämäpommit ovat opettaneet, ettei jokaisesta rasahduksesta tarvitse hätkähtää.”
Vastaukset löytyvät Reetan mukaan usein kuuntelemalla ja harkitsemalla.
”Olen aina ollut utelias ja halunnut ottaa selvää, millaisia mahdollisuuksia urallani voi avautua.”
”Oli ihan ok, mutta en taida viitsiä mennä enää huomenna.”
Niin Reetta vanhempiensa mukaan oli kommentoinut ensimmäistä koulupäiväänsä.
Koulunkäynti ei häntä sittemminkään juuri innostanut.
”Olin lapsena todella keskinkertainen koulussa, en mikään välkky. Koulussa tykkäsin lähinnä väli- ja ruokatunneista.”
Yläasteella huomattiin, että Reetalla on lievä lukihäiriö. Se selitti haasteet ainekirjoituksessa. Reetta sai satunnaista tukiopetusta.
Lukion jälkeen Reetta pyrki kauppakorkeakouluun. Ovet aukesivat toisella kerralla.
Kunnianhimo syttyi kunnolla vasta työelämässä.
”Olen tavoitteellinen ihminen. Työelämässä tavoitteet ovat usein selviä ja konkreettisia. Olen myös aina ollut utelias ja halunnut ottaa selvää, millaisia mahdollisuuksia urallani voi avautua.”
Vuosituhannen vaihteessa Reetta rekrytoitiin yhdysvaltalaisyritys Hewlett-Packardiin. Siellä keräämänsä työkokemuksen ansiosta hän uskaltautui perustamaan oman yrityksen, muutosjohtamiseen keskittyneen CCEA:n.
”Yrittäjäveri veti, ja lähdin ihan tyhjän päälle. Minun aikanani CCEA:sta kuitenkin kasvoi Pohjoismaiden suurin organisaatio, joka keskittyi muutosten läpivientiin.”
Uran rakentamisen lomassa Reetta sai kolme lasta. Lisäksi hänen miehellään Jannella oli edellisestä suhteestaan kaksi lasta.
Reetta ei kohdannut koskaan raskaussyrjintää eikä epäilyksiä siitä, mihin perheenäidin paukut riittävät.
Ollessaan kolmatta kertaa raskaana hän sai ylennyksen, ja kahden lähes perättäisen äitiysvapaan jälkeen hänet rekrytoitiin uuteen, entistä vaativampaan työhön Hewlett-Packardin liiketoiminnan kehityspäälliköksi.
”Uran ja perheen yhteensovittaminen onnistui lähinnä siksi, että mies otti vastuun perheen kokonaisuudesta. Tein hirveästi töitä erityisesti oman yritykseni parissa. Työpäiviä oli kuusi viikossa, ja ne olivat kuusitoistatuntisia.”
Työtahti vaati veronsa. Reetta nukkui vain parin tunnin yöunia.
”Lopulta tajusin, että jos jatkan samaa tahtia viisikymppisenä, lähtee henki. Se oli ainoa kerta, kun ajattelin ikääni työelämässä.”
Kolme vuotta sitten Reetta perheineen myi CCEA:n. Ylikierroksille virittynyt hermosto ei rauhoittunut heti, ja unettomuus jatkui.
Vasta muutama kuukausi sitten Reetta alkoi viimein nukkua kunnolla. Hän ei itsekään ymmärrä, miksi lakkasi yhtäkkiä valvomasta ja heräilemästä.
”Yksi syy saattoi olla se, että luovuin Oura-sormuksesta ja uneni vimmaisesta tarkkailusta. Nyt herään joka päivä kuin taivaassa. Olo on ihmeellinen, kun on saanut unta.”
Reetan kotona punavuorelaisessa kattohuoneistossa on Mothers for Peacen plakaatti, jossa on Ukrainan lipun sinikeltaiset värit. Reetta perusti järjestön ystävänsä kanssa sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainaan.
”Tartun helposti toimeen ja ajattelen, että epäkohdille pitää tehdä jotain.”
Mothers for Peace järjesti kaksi suurmielenosoitusta Venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Sittemmin Reetta on ollut mukana traumatisoituneita sotalapsia auttavan Kids of Ukraine -järjestön toiminnassa.
Hän on ajanut myös muun muassa erovanhempien tasa-arvoisuutta, kestävää kehitystä ja Itämeren suojelua.
Niin hanakasti kuin Reetta epäkohtiin tarttuukin, hän pitää itseään perimmältään ujona ja arkana. X-yhteisöpalvelustakin hän poistui, koska ”hajosi” ilkeistä kommenteista.
”Minä vain peitän pelokkuuttani meuhkaamisella. Kolmekymppiseksi asti jalkani menivät veteliksi, kun jouduin palaverissa pitämään puheenvuoron. Se jännitys sentään on helpottanut.”
Kun Reetta oli taannoin haastateltavana televisiossa suorassa lähetyksessä, hänen esikoisensa kysyi jälkikäteen, miten äitiä ei jännittänyt yhtään.
”Oikeasti sydämeni hakkasi niin kovaa, että pelkäsin sen näkyvän päällepäin.”
Jännittämisessä on hyvätkin puolensa. Se pakottaa valmistautumaan kunnolla.
”Olen saanut parempaa palautetta niistä koulutuksista, joita olen etukäteen jännittänyt, kuin niistä, joihin olen mennyt takki auki.”
Yritysmaailmassa Reettaa on kiitelty paitsi kyvystä luoda nopeasti tilannekuvia myös kyvystä kohdata ihmiset kunnioittavasti. Hän ei kanna kaunaa myöskään häntä liian vanhaksi luonnehtineelle headhunterille.
”Hän on ottanut yhteyttä ja ollut todella pahoillaan. En ole hänelle vihainen. Ja kiitos hänen soittonsa, meillä on nyt kansanliike.”
Juttu on julkaistu Eevassa 6/2024.
