
Mitä päälle töihin, kun vaatevalintoja rajoittaa pukukoodi?
Kemiläinen Minttu Väisänen-Juusola, 36, työskentelee hautausurakoitsijana. Yrittäjä perusti oman hautaustoimiston kahdeksan vuotta sitten. Työn luonne rajoittaa pukeutumista: päälle ei voi pukea mitä tahansa, kun asiakkaina on läheisensä juuri menettäneitä ihmisiä.
Hienotunteisen ja asiallisen pukeutumisen ei kuitenkaan tarvitse olla tylsää. Minttu haki mukaan Kauneus ja Terveys -lehden muuttujaksi, koska kaipasi uutta ideaa työpukeutumiseen.
Hänen vinkkinsä sopivat moneen muuhunkin työhön, jossa vaaditaan asiallista pukeutumista.
Miten pukeudut töihin tavallisena työpäivänä?
– Käytän paljon mustia housuja, mutta joskus jopa nahkahametta. Niiden kanssa puen paitapuseron tai siistin neuleen. Värit ovat enimmäkseen tummia, mutta käytän myös valkoista ja jonkin verran kuvioitakin. En koe, että minulla pitäisi olla jakkupuku. Ajattelen, että tyyli voi olla yhtä aikaa sekä persoonallinen että asiallinen.
Mitä et pukisi päällesi töihin?
– Kirkkaita värejä käytän hyvin harvoin. Mielestäni tässäkin työssä saa olla muodikas, kunhan ei ole liian paljastava tai provosoiva. En esimerkiksi näytä paljasta pintaa käsivarsissa enkä kaula-aukossa.
Miten hautajaisiin pitäisi pukeutua?
– Jos vainaja on pitänyt vaikka punaisesta, omaiset saattavat kysyä, voiko väriä tuoda jotenkin esiin pukeutumisessa. Minusta se on ok. Vainajan lempiväri saa näkyä muuallakin kuin kukissa, nykyään arkkukin voi olla värikäs. Hautajaisvieraiden on tärkeintä muistaa, etteivät kyseessä ole mitkään iltabileet. Vanhempi sukupolvi ei välttämättä ymmärrä rohkeaa pukeutumista. Muistutan tarvittaessa myös säästä. Jos hautajaispäiväksi on luvattu kovaa pakkasta, kannattaa varata mukaan kunnon toppavaatteet, jotta tarkenee myös mahdolliset, ulkona vietettävät hetket.
Pitääkö pukeutua mustaan ja minkä mittainen hame on sovelias?
– Polvipituinen hame on vielä asiallinen, lyhyempää en suosittele. Mustan lisäksi esimerkiksi tumma violetti ja harmaa ovat kauniita, hautajaisiin sopivia sävyjä. Hillittyjä kuvioitakin saa käyttää, mutta eniten näkee yksivärisiä vaatteita.
Onko voimakas meikki sopimaton surujuhlaan?
– Vahva meikki tekoripsineen on nykypäivää, mutta esimerkiksi smokey eye -silmämeikki ei mielestäni sovi hautajaisiin. Meikata toki saa, mutta kannattaa miettiä myös käytännöllisyyttä: tunteellisessa tilaisuudessa voi tulla itku, jolloin meikit saattavat valua. Vaikka kirkkaanvärinen huulipuna olisi jonkun tavaramerkki, hän voi harkita hautajaispäiväksi hillitympää vaihtoehtoa. Kyseessä on kuitenkin surujuhla, eikä omalla tyylillä tarvitse provosoida.
Onko hautajaisetiketti nykyään hukassa?
– Linnan juhlissakin näkee nykyisin valkoisia tennareita. Ajat muuttuvat, sen voi hyväksyä. Hautajaisväenkin vaatetus saa päivittyä. Miehilläkään ei ole pakko olla pukua, on olemassa muitakin siistejä vaihtoehtoja. Mutta jos nyt ei mennä ihan verkkareilla kuitenkaan.
Katso Minttu Väisänen-Juusolan tyylimuutos Kauneus & Terveys -lehden numerosta 03/2019. Tyyli Satu Adam.