Kun Pukhjan Ranjan muutti Suomeen, hänen muotisuhteensa muuttui: ”Intiassa vaatteiden kauneus on tärkeintä”
Oma tyyli
Kun Pukhjan Ranjan muutti Suomeen, hänen muotisuhteensa muuttui: ”Intiassa vaatteiden kauneus on tärkeintä”
Pukhraj Ranjan on Helsingissä asuva vastuullisen vaate- ja asusteverkkokaupan Moi Namasten perustaja. Kun hän pukeutuu intialaisiin vaatteisiin, hän tuntee yhteyden juuriinsa.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 25.7.2023
Trendi

”KÄVIN ENSIMMÄISEN KERRAN H&M:llä, kun muutin Suomeen opiskelemaan kuusi vuotta sitten. Hämmästelin, kuinka helppoa oli ostaa muodikkaita vaatteita halvalla.

Sorruin ensin tähän halpojen vaatteiden ansaan. Pian havahduin, että Suomessa on erinomaisia second hand -vaatekauppoja, ja koin ympäristöherätyksen.

Suomalainen kulttuuri on vaikuttanut siihen, miten hankin vaatteita. Intiassa pääasia on esteettisessä puolessa ja hyvältä näyttämisessä, pohjoisessa korostuu vaatteiden eettisyys ja ekologisuus.

Opin, että vähemmän on enemmän. Nykyisin 90 prosenttia vaatekaappini sisällöstä on hankittu käytettynä tai ostettu eettisiltä brändeiltä. Pidän siitä, että käytetyt vaatteet ovat persoonallisia ja kantavat mukanaan tarinan.

PUKEUTUMISESSA tärkeintä on mukavuus. Materiaaleista suosin puuvillaa, silkkiä ja villaa. Saatan olla koko päivän kauniissa pyjamassa, jos minulla ei ole menoa. Arjessa pukeudun usein ylisuuriin, värikkäisiin mekkoihin ja lisään asuun näyttävät korvakorut.

Intialaisessa kulttuurissa asusteet viestivät naisen oikeudesta ilmaista itseään ja tuntea olonsa kauniiksi.

Hindin kielellä ilmaisu shringar tarkoittaa, että aamulla pukeutuessa laitat itsestäsi parhaan version eteenpäin niin henkisesti kuin fyysisesti. Korut liittyvät tähän vahvasti: ne viestivät ilosta.

Vaatekaapissani on myös neutraalin värisiä vaatteita, kuten mustaa ja valkoista, mutta stailaan ne näyttävillä asusteilla. Ajattelen, että vaatteet ovat kuin toinen iho, ja pukeutumisella viestitään arvoista, asenteista ja kulttuurisesta perinnöstä.

Viestin pukeutumisellani juuristani. Kun pukeudun käsityönä Intiassa valmistettuihin vaatteisiin, luon samalla yhteyden kotimaahani.

”Joskus tuntuu, etten sovi tyylini puolesta suomalaiseen katukuvaan, mutta en voi luopua identiteetistäni”, Pukhraj Ranjan sanoo.

Joskus tunnen itseni ulkopuoliseksi ja mietin, etten kuulu tyylini puolesta suomalaiseen katukuvaan. Epävarmoina hetkinä muistutan itseäni siitä, etten voi luopua identiteetistäni: värikäs pukeutuminen edustaa minua ja sitä, mitä haluan tuoda maailmaan.

Uskon, että vanhempana tulen korostamaan pukeutumisessa sielukkuutta ja entistä vahvemmin juuriani. Näen itseni 50-vuotiaana pukeutuneena vaatteisiin, jotka on valmistettu kierrätetyistä, intialaisista sarikankaista.

”En ole itselleni ankara kestävän elämäntavan kanssa. Jos ostan vaatteet oikein aikein, se riittää minulle.”

MINUA INSPIROI SE, miten paljon nyt puhutaan eettisestä ja ekologisesta muodista. On voimaannuttavaa nähdä, kuinka ihmiset ovat ylpeitä siitä, mitä tekevät ja pukeutuvat arvojensa mukaisesti.

Toivoisin kuitenkin, ettei kestävän elämäntavan korostamiseen liittyisi ylemmyyttä tai syyttävää sormea.

En ole itselleni ankara kestävän elämäntavan kanssa. Jos ostan vaatteet oikein aikein, se riittää minulle. On tärkeä säilyttää lempeys itseä ja maailmaa kohtaan.”

Juttu on julkaistu Trendissä 6/21.

Kommentoi +