Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Ihmiset

Psykoterapeutti Pirkko Lahti oppi nauttimaan kuuntelemisesta jo lapsena: ”Olennaisin osa ihmisyyttä on se, että olemme läsnä toisillemme”

Kun oikein paneutuu toisen sanomisiin, osoittaa halua olla hänen elämässään läsnä. Se on Pirkko Lahdelle arkisten ihmissuhteiden ja terapeuttisen työn pohja.

16.2.2024 Kauneus ja Terveys

”Opin nauttimaan kuuntelemisesta jo lapsena. Leskiäidilläni oli kiire tienata rahaa kolmelle lapselleen, joten olin kolmivuotiaasta asti päivähoidossa suutarin pajassa. Lajittelin puunauloja, ja suutari teki yksitoikkoisista päivistä kiinnostavia jatkuvilla jutuillaan.

Pirkko Lahti

on 81-vuotias eläkkeellä oleva psykoterapeutti.

Tämä aika kannustaa ennemmin huomion hakemiseen omille mielipiteille kuin kuuntelemiseen. Aggressiivisesti itseään esiintuovat menestyvät.

Kuitenkin olennaisin osa ihmisyyttä on se, että olemme läsnä toisillemme. Kuunteleminen on jakamista ja toisen ottamista oman huomion kohteeksi, ja vain sillä tavalla voi oppia uutta.

Kuunteleminen on eri asia kuin kuuleminen, sillä se edellyttää myös toisten sanojen tulkitsemista. Kun oikein paneutuu toisen sanomisiin, osoittaa halua olla hänen elämässään, sympatiaa ja empatiaa. Se on sekä arkisten ihmissuhteiden että terapeuttisen työni pohja.

Minulla ja miehelläni oli hänen eläessään sopimus, että kun toinen tulee töistä, hänelle pitää antaa puoli tuntia aikaa palautua töistä ennen kuin alkaa keskustella. Vasta sen jälkeen oli kohtuullista olettaa, että toinen jaksaa kuunnella ja puhua.

Yksityiselämässä ei voi olla aktiivisesti läsnä valtavan monelle, ja siksi on syytä tehdä tietoisia valintoja siitä, mihin suhteisiin panostaa. Erityisesti kaikki lapset ansaitsevat paljon aikuisten läsnäoloa.

Yksinhuoltajaäitini ei ehtinyt olla paljon meille lapsille läsnä, mutta pitäjässämme oli sodan jälkeen paljon lapsia. Kuljimme usein laumassa, jonka tekemisiä kaikki lähelle sattuneet aikuiset kommentoivat ja tarvittaessa ojensivat. Sellainen kylä kasvattaa -mentaliteetti toi turvallisuuden tunteen. Joku oli jatkuvasti kuulolla.

”Riittää, että haluaa toiselle hyvää ja ottaa opiksi virheistään. Niin minäkin olen pyrkinyt tekemään.”

Vaikka tiedän, mitä olisi hyvä tehdä, en ole mitenkään hurskas, vaan arkinen ja raadollinen. En yllä aina ihanteisiini, ja urallani on ollut myös paljon epäonnistumisia.

Asiakkaan itsemurha on tuntunut kaikkein pahimmalta: se, että en ole löytänyt auttamisen avainta, vaikka olen kuunnellut ja sijoittanut toiseen aikaa ja uskoa. Usein kuitenkin jo pelkkä kuunteleminen auttaa.

Monia ahdistaa kohdata toisen suuria suruja, jos ne liittyvät vaikkapa peruuttamattomiin menetyksiin eikä niitä voi mitenkään ratkaista. Näissä tilanteissa kannattaa muistaa, että läsnäolo ja kuunteleminen riittävät. Voi sanoa, että on surullinen toisen menetyksestä ja haluaa olla tukena.

Ei kannata pelätä, että sanoo jotain väärin. Kaikki tekevät virheitä ja joskus loukkaavat muita tahattomasti. Riittää, että haluaa toiselle hyvää ja ottaa opiksi virheistään. Niin minäkin olen pyrkinyt tekemään.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja terveys -lehdessä 11/2022.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt