Eeva

Näyttelijäveljekset Seppo ja Antti Pääkkönen: ”Parasta on luottamus”

Näyttelijäveljekset Seppo ja Antti Pääkkönen: ”Parasta on luottamus”
Näyttelijäveljekset Seppo ja Antti Pääkkönen kasvoivat Kuhmossa pienessä kodissa viiden veljeksen sarjassa. Aikuisina he ovat antaneet toisilleen ennen kaikkea tilaa. Miehet eivät rupattele puhelimessa joutavia, mutta ovat tosipaikan tullen aina toistensa tukena.
Teksti |
Kuvat |
Julkaistu: 12.4.2020

Uimaranta kimalsi auringonsäteissä Kuhmossa kesällä vuonna 1971. Seitsemänvuotias Antti Pääkkönen, nuorin viidestä veljeksestä, oli mielipuuhassaan temppuilemassa rannalle pystytetyllä rekkitangolla.

Yhtäkkiä jostain juoksi paikalle naapurinpoika ja tönäisi Anttia. Temppuilija muksahti maahan ja mursi kätensä.

Naapurinpoika lähti juoksemaan, ja rannalla kesäpäivää viettämässä ollut poikaporukka ampaisi hänen peräänsä. Joukon kärkipäässä pinkoi Seppo Pääkkönen, Antin kuusi vuotta vanhempi veli.

”Jos olisimme saaneet tekijän kiinni, hän olisi varmasti saanut turpaan ja kovaa. Kyllä minulla oli aina pikkuveljeäni kohtaan suojeluvietti”, Seppo muistelee episodia melkein viisikymmentä vuotta myöhemmin.

Veljessarja

Kuhmossa asuneessa Pääkkösten kauppiasperheessä riitti vilskettä 1950- ja 1960-luvuilla. Esikoinen Jukka syntyi vuonna 1953, Markku 1955, Seppo 1957, Matti 1960 ja Antti vuonna 1964.

Poikakatraan leikit olivat hurjia. Puissa kiipeiltiin, metsässä juostiin ja lepakoita pyydystettiin. Kodin lähellä sijaitsivat järvi ja isot kosket.

”Heti, kun kevät tuli ja jäät alkoivat lähteä, seilasimme jäälauttojen päällä. On pieni ihme, että olemme vielä hengissä kertomassa näitä juttuja”, Seppo sanoo.

Antti, veljessarjan nuorimmainen, oli porukan rämäpää, jolle sattui ja tapahtui.

”Putosin vaikka mistä, ja yleensä aina pää edellä. Olin myös ahkera unissakävelijä. Kerran minut löydettiin keskellä yötä hautausmaalta, jonne olin unissani vaeltanut”, Antti muistelee.

Seitsenhenkinen perhe asui Kuhmossa kerrostalokolmiossa. Kolme vanhinta poikaa nukkui lastenhuoneessa, ja kaksi nuorimmaista olohuoneessa.

Seppo Pääkkönen rakastaa pohtia perimmäisiä kysymyksiä. Antti-veli keskittyy ajattelemisen sijaan tekemiseen.

Muutto Riihimäelle

Kun Antti oli viiden, perhe muutti Riihimäelle. 52-neliöisessä kerrostaloasunnossa ei voinut edes haaveilla omasta huoneesta. Topi-eno rakensi pannuhuoneen takana sijainneeseen kellariin huoneen, jota veljekset saivat käyttää vuorotellen. Yksi toisensa jälkeen luki itsensä ikkunattomassa kellarikopissa ylioppilaaksi.

Kumpikaan ei muista, että tiivis tunnelma olisi häirinnyt.

”Kun sukulaisia tuli Itä-Suomesta kylään, me lapset nukuimme siskonpetissä ruokapöydän alla. Sopu sijaa antoi. Emme edes tienneet paremmasta”, Antti sanoo.

Lapsena Antti seurasi kuusi vuotta vanhemman isoveljensä jalanjälkiä. Kun Seppo alkoi soittaa kitaraa, Anttikin halusi kitaran. Samoin kävi teatterin kanssa.

Seppo aloitti teatteriharrastuksen lukioikäisenä Riihimäellä. Kun harrastajateatterista ei löytynyt Sound of Music -musikaaliin pienen Gretl-tytön rooliin sopivaa esittäjää, Seppo vinkkasi asiasta kymmenvuotiaalle, laulutaitoiselle pikkuveljelleen.

”Rooli muutettiin tytöstä pojaksi. Esitin Gretlin sijaan Hansia. Siitä alkoi teatteriurani”, Antti sanoo.

Näyttelijäksi

Molemmat veljet lähtivät opiskelemaan näyttelijäksi Tampereen yliopistoon. Antti päätyi sinne jo vuonna 1981, kun hän oli vasta lukion ensimmäisellä luokalla. Sepolla oli iso vaikutus veljensä uravalintaan.

”Minulla ei ollut aikomustakaan ryhtyä ammattinäyttelijäksi. Kun Seppo vinkkasi pääsykokeista, ajattelin, että voihan sitä kokeilla.”

Seppo eli hengessä mukana pääsykokeiden aikaan ja toivoi hartaasti, että lahjakas pikkuveli löytäisi tiensä teatterimaailmaan.

”En jännittänyt omia pääsykokeitani lainkaan niin paljon kuin Antin onnistumista.”

Opiskeluaikoina Seppo ja Antti löysivät uudenlaisen veljeyden. Vaikka he opiskelivat samaa alaa, he eivät juuri viettäneet aikaa yhdessä.

”Koska lapsuus oli ollut niin tiivistä perhe-elämää, tuntui vapauttavalta lähteä opiskelemaan. Olimme olemassa toisillemme, mutta meillä ei ollut tarvetta elää kovin tiiviisti yhdessä”, Seppo sanoo.

”Meillä on kesämökit lähekkäin. Silti olen käynyt Sepon mökillä vain kerran ja hän minun mökilläni kolme kertaa vuosien aikana.”

Veljiä ja kollegoita

Sama on toistunut työelämässä. Vaikka miehet näyttelivät Kansallisteatterissa yhtä aikaa yli kaksikymmentä vuotta, he sattuivat vain muutaman kerran samaan näytelmään. Välillä saattoi mennä pitkiä aikoja, jolloin he eivät edes nähneet toisiaan, kun esityksillä oli erilaiset harjoitusajat.

Veljeksiä Seppo ja Antti ovat näytelleet vain kerran, näytelmässä Mäntyranta se oli. Harjoituksissa ja näyttämöllä sukulaissuhde lakkaa olemasta. Omaan veljeen suhtaudutaan kuin kehen tahansa vastanäyttelijään.

”Ei siitä muuten tulisi mitään”, Antti sanoo.

Samaa työtä tekevät veljekset eivät ole koskaan jutelleet kovin paljoa työasioista. Toisen esitystä käydään katsomassa, ja jos se on oikein hyvä, taputetaan esityksen jälkeen veljellisesti olkapäälle.

Keskinäistä kateutta veljekset eivät tunne.

”En muista, että olisin koskaan kadehtinut Seppoa. Ylipäätään teatterialalla, ainakaan miesten kesken, ei ole kovin paljon kateutta. Kansallisteatterin jätkäporukassa on rehti meininki. Rooleista ei tapella, ja kollegaa kannustetaan.”

Vapaus

Vapaus on leimannut aikuisena Sepon ja Antin välejä. Kun tietää, että toinen välittää ja on olemassa, velvoitetta yhteydenpitoon ei ole. Välillä kuljetaan eri suuntiin, ja sitten elämä heittää taas yhteen.

Näin kävi silloin, kun viidestä veljeksestä neljä asui sattumalta samaan aikaan Limingantiellä Helsingin Kumpulassa 1980-luvulla. Myös viides veli ja vanhemmatasuivat samassa kaupungissa kivenheiton päässä.

Sekä Antilla että Sepolla oli samaan aikaan pieniä lapsia, joten oli luontevaa olla tekemisissä perheinä. Meininki oli vähän samanlaista kuin aikanaan mummolassa.

”Mummolaankaan ei kutsuttu koskaan ketään kylään. Yhtäkkiä joku vain avasi oven, asteli tupaan ja asettautui istumaan puupöydän ääreen. Vieras joi kahvit, laittoi hatun päähänsä ja jatkoi matkaansa. Samalla tavalla minäkin saatoin poiketa Antin luona ohikulkumatkallani”, Seppo sanoo.

Naapuruuden lisäksi veljesten perheitä on yhdistänyt näyttelijän työn kulkeminen suvussa. Antin viidestä lapsesta kaksi tytärtä on valmistunut näyttelijöiksi. Sepon molemmat pojat ovat näytelleet. Suvun kuuluisuus lienee Sepon esikoinen, Jasper Pääkkönen, jonka Salatut elämät -sarjasta alkanut ura jatkuu ulkomailla.

Pääkkösten suvussa ei ole tähtiä tai taviksia. Jokainen keskittyy omaan työhönsä, on se millä alalla tahansa.

”Jos jonkun elämänohjeen olen pyrkinyt isänä ja kollegana Jasperille välittämään, niin sen, että pidä poika jalat maassa.”

Seppo toi pojalleen alusta alkaen esille, että julkisuus on ammatin lieveilmiö, ei päämäärä. Hän on antanut Jasperille saman neuvon, jolla ohjaaja Kaija Siikala aikoinaan ohjeisti Seppoa tämän uran alkuvaiheessa:

”Muista tervehtiä bussikuskia, äläkä anna tuulen tarttua joka hiuksen juureen.”

Vapaa-aikanaan Antti ja Seppo Pääkkönen kaipaavat omaa rauhaa. Kesät he viettävät mökkimaisemissa Mikkelin lähistöllä, kumpikin omalla mökillään.

Muutto Kuopioon

Viime kesästä lähtien Seppo ja Antti ovat asuneet ensimmäistä kertaa elämässään yli 300 kilometrin päässä toisistaan.

Seppo muutti Kuopioon rakkauden perässä, kun hänen avopuolisolleen, lavastaja Sari Paljakalle, avautui mahdollisuus työskennellä Kuopion kaupunginteatterissa. Samaan aikaan teatterista vapautui työpaikka myös Sepolle.

Seppo Pääkkösestä on vuodessa varttunut iloinen itäsuomalainen.

”Olin Helsingissä uupunut moneen asiaan, kuten kiireeseen ja siihen, että olin katsellut yli kolmekymmentä vuotta samoja naamoja työpaikallani. Kansallisteatteri on upea työyhteisö, mutta vaihtelu virkistää.”

Samaan aikaan, kun Seppo valmistautuu Kuopiossa Stephen Kingin Piina-näytelmään, Antti harjoittelee Kansallisteatterissa syksyn suursatsausta, Sapiens-näytelmää. Se perustuu Yuval Noah Hararin menestysteokseen.

Työt ja perhe-elämät eri kaupungeissa pitävät veljekset niin kiireisinä, että tapaamisten välillä saattaa helposti vierähtää puoli vuotta.

Kohtaaminen on pitkänkin ajan jälkeen aina yhtä luontevaa. Toinen sanoo ”mitä mies”, ja toinen vastaa, että ”mitäs tässä”. Leppoisasta sanailusta molemmat tietävät, että veljellä on kaikki hyvin.

”Meillä on kesämökit Mikkelin lähistöllä vain muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistamme. Olen käynyt vuosien aikana kerran Sepon mökillä, ja Seppo on käynyt kolme kertaa minun mökilläni. Silti välillämme on kaikki aivan erinomaisesti”, Antti sanoo.

Erot

Parasta Antin ja Sepon mielestä heidän suhteessaan on varmuus ja luotto siihen, että toinen on aina valmis auttamaan. Elämän karikoissa he ovat pyytäneet apua puolin ja toisin. Kun on paha tilanne, veljelle voi soittaa ja purkaa sydäntään.

Suurimpia kriisinpaikkoja ovat olleet molempien avioerot.

”Seppo on meistä enemmän pohdiskelija, mutta kyllä minäkin olen erojen jälkeen uinut syvissä vesissä. Kun olin oikein peloissani tuoreen eron jälkeen, Seppo sanoi minulle, että mene kohti pelkoa. Se tuntui viisaalta ja käyttökelpoiselta neuvolta.”

Pohdiskeleva Seppo arvostaa Antin kepeää ja valoisaa elämänasennetta.

”Minulla on taipumusta masennuskausiin. Olen pari kertaa ollut pahasti uupunut. Silloin olen saanut perspektiiviä murheisiini juttelemalla Antin kanssa.”

Pikkuveli oli tukena myös silloin, kun Seppo sai kaksi vuotta sitten tietää sairastavansa borrelioosia. Neljä vuotta vaivanneet tasapainohäiriöt, ärhäkät kiputilat, lihasten nykiminen ja väsymys saivat vihdoin selityksen. Diagnoosi oli helpotus, sillä Seppo pääsi eroon monen vakavamman taudin pelosta.

”Sairastuminen oli ajatteluni käännekohta. Aloin arvostaa terveyttä ihan uudella tavalla.”

Unia vanhemmista

Enää vanhemmat eivät yhdistä Pääkkösten veljeksiä. Äiti kuoli kaksi vuotta sitten lähes 90 vuoden iässä, isä menehtyi 92-vuotiaana neljä vuotta sitten.

”Minulla oli vanhempiini samanlainen suhde kuin veljiini. Heitä oli mukava nähdä silloin tällöin, vaikkemme olleet kovin aktiivisesti tekemisissä. Toki loppuaikoina me lapset olimme enemmän läsnä, kun he alkoivat tarvita huolenpitoa”, Antti sanoo.

Antti ja Seppo suhtautuvat eri lailla vanhempiensa kuolemaan. Antti muistelee vanhempiaan aina silloin tällöin, mutta hän ei usko, että äitiä ja isää on enää olemassa missään toisessa ulottuvuudessa.

Seppo näkee vanhemmistaan usein unia.

”Minulla on vahva olo siitä, että vanhempani ovat yhä jossain olemassa. Se tuntuu minusta lohdulliselta. Ajatus liittyy elämänfilosofiaani, jossa soi buddhalainen viritys.”

Riidat eivät ole vaivanneet veljeksiä lapsuuden nahisteluiden jälkeen. Myöskään perinnönjako ei aiheuttanut päänvaivaa.

”Meillä sitä ongelmaa ei edes ollut, sillä vanhemmilta ei jäänyt juuri mitään. Joka tapauksessa minusta tuntuisi käsittämättömältä ajatukselta, että sisarussuhteessa taisteltaisiin rahasta”, Antti sanoo.

Hyvä veljeys on Antti ja Seppo Pääkköselle luottamusta, toisen kunnioittamista, tilan antamista ja vapautta elää niin kuin itse tahtoo.

Tukena ollaan ja apua annetaan, mutta omia neuvoja ei tyrkytetä toiselle.

”Tiedän, että voin missä tahansa asiassa kääntyä Antin puoleen”, Seppo sanoo.

Ei tabuja

Kun tavataan, voidaan vaikka makoilla sohvalla ja katsella televisiota. Tabuja veljesten välillä ei ole.

”Pystyisimme varmaan keskustelemaan niin politiikasta kuin uskonnostakin, mutta yleensä jutustelemme arkisempia asioita, tai vain olemme”, Antti sanoo.

Entä milloin veljekset tapaavat toisensa seuraavan kerran?

”Emme me tiedä sitä. Saattaa olla, että menee helmikuuhun. Tai voi olla, että törmäämme huomenna huoltoasemalla mökkimaisemissa ja juomme kahvit”, Antti sanoo.

Seppo nyökyttelee vieressä. ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 8/2019. nettiversiota on muokattu.

Kommentoi +