TALOSSA TAALINTEHTAALLA Kemiönsaaressa ei ole yhtään tyhjää seinäpintaa. Taide täyttää sen kaikkialla eteisestä rappusiin, keittiöstä makuuhuoneeseen.

Työt ovat eri kokoisia ja tyylisiä sekä eri tekniikoilla tehtyjä. Silti harmonia on rikkumaton. Silmät ahmivat jokaista teosta, kuin ne puhuisivat keskenään ja myös katsojalle.

”Kotini on kuin päiväkirja. Kaikilla tavaroilla on tarina. Mikään ei ole tullut sattumalta. En kuitenkaan keräile mitään, vaikka siltä vaikuttaisikin”, sanoo galleristi ja sisustusarkkitehti Pirkko-Liisa Topelius.

Koulutukseltaan Pirkko-Liisa on sisustusarkkitehti ja pitkään hän sanoi sen ammatikseen ensimmäisenä. Edelleen hän sisustaa yksityiskoteja. Erityisen mielellään hän opastaa ripustamaan taidetta.

”Taide on sydämeni asia. Keräsipä taidetta tai ei, koskaan ei kannata hankkia mitään muuta kuin sellaista, joka koskettaa. En itsekään katso tekijöiden nimien perään.”

ENSI KERTAA Pirkko-Liisa tuli Taalintehtaalle 1960-luvulla, kylään kurssikaverinsa luokse. Koko 1980-luvun hän kävi kesäisin Turunmaan taideleirillä.

Ystävä, Maria Gustafsson, alkoi houkutella Pirkko-Liisaa hankkimaan Taalintehtaalta oman asunnon, mutta Pirkko-Liisa oli eri mieltä. Eräänä sunnuntaina ystävä oli kuitenkin järjestänyt hänelle vuokra-asuntojen katselmuksen.

”Iltaan mennessä olin vuokrannut huoneen ja keittiön. Kerron kaikille auliisti, että on Marian vika, että asun täällä.”

Ensimmäinen koti sijaitsi luhtikäytävätalossa. Seuraava oli keltaisen talon yläkerrassa. Se oli yhdistetty kahdesta vierekkäisestä huoneen ja keittiön työläisasunnosta. Sitten alkoi tuntua, että jokainen rappunen vaati harppauksen.

Keväällä kolmetoista vuotta sitten Maria johdatti Pirkko-Liisan Wärtsilän virkamiehille vuonna 1948 rakennetun talon pihaan.

”Sinivuokot kukkivat. Se oli sinivuokkorakkautta ensi silmäyksellä.”

Tordalenin virkamiesalueella sijaitsevan talon nimi on Eden. Se sopii Pirkko-Liisalle, sillä hänestä elämässä ei koskaan voi olla liikaa kukkia.

Pihan istutuspöytä pursuaa kasveja. Ystävä on tuonut tuoksuvia kurkkuyrttejä ja lankamaisia parsanvarsia leikkoasetelmia varten. Ikkunalaudoilla kasvaa vaaleanpunaisia Mårbacka-pelargoneja.

”Kasvatin Mårbackoja jo silloin, kun ne eivät olleet muotia. Ne ovat kauneimpia.”

PIRKKO-LIISAA näkee harvoin pukeutuneena muuhun kuin mustaan. Tyyliin kuuluvat näyttävät korut. Tänään hänellä on yllään mustavalkoraidallinen mekko.

”Musta ja valkoinen ovat juttuni. Nyt olen kesähilpeä.”

Olohuoneen oleskeluryhmä on täyttä mustavalkeaa raitaa: sarjapöytä, tädin keinutuoli, divaani ja lattialla Ikean Stockholm-matto.

”Mustavalkoraitaisuus on puhutellut minua 1960-luvulta asti.”

Keittiöstä Pirkko-Liisa teki täysin mustan. Se on rakennettu edellisen asukkaan runkoihin. Puuseppä teki ovet, ja Pirkko-Liisa hankki kaksi Ikean laatikostoa.

”Viis veisaan trendeistä, sisustan kierrättämällä. Kun työssäni teen sisustusta toiselle ihmiselle, sen täytyy sopia hänelle, eikä siihen saa vaikuttaa mikään muu.”

Pirkko-Liisa huomaa pienen tyylivirheen. Pelargonien suojalautaset eivät sovi muuhun estetiikkaan.

”Mikä pahinta, olen tottunut siihen, että lautaset ovat väärät.”

KUN IHMINEN VIIHTYY KODISSAAN, se tuntuu muistakin kutsuvalta, sanoo Pirkko-Liisa.

”Haluan rohkaista ihmisiä pitämään kodistaan päiväkirjaa, kuten minäkin olen tehnyt. Kukaan ei kiellä tekemästä kivoja juttuja.”

Vuodesta 2014 Pirkko-Liisa on asunut kokonaan Taalintehtaalla. Täältä hän kulkee taajaan Helsingissä toimivassa galleriassaan. Hän on gallerian hallituksen puheenjohtaja, mutta toimintaa pyörittää miniä.

Taalintehdasta Pirkko-Liisa pitää kulttuurimyönteisenä paikkana. Parasta täällä on kuitenkin meri. Se ei näy pihalle, mutta veneiden äänet kuuluvat kallion takaa.

”Saaristo on merkinnyt minulle aina lomaa. Täällä tulee edelleen lomaisa tunne. Ja täällä täytyy kysyä, mikä päivä tänään on, sillä saaressa on aina sunnuntai.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 7/2021.