Näyttelijä Pirkko Hämäläisen paras pukeutumisniksi on nerokkaan yksinkertainen, ja se sopii taatusti kenelle tahansa
Nuorena näyttelijänä Pirkko Hämäläinen uskalsi teatterille vaikka yöpuvussa, kunhan päällä oli kelpo takki. Nykyistä garderobia hän hoitaa tekstiili-insinööriäidiltään oppimillaan vinkeillä.
Olet mallina Eevan takkimuotijutussa. Oletko takki-ihminen?
”Olen. Minulla on takkeja joka lähtöön, jakkumallisista täyspitkiin. Uusin klassikkohankintani on Kapteenskasta muutama vuosi sitten ostamani ranskalainen kipparitakki.
Joitakin roolitakkeja olen myös lunastanut, kuten Kulkuset kulkuset -elokuvassa käyttämäni Ted Bakerin vaaleanpunaisen, lähes nilkkapituisen villakangastakin. Harmi kyllä se on välikausitakki, jolle meidän ilmastossamme on aika harvoin käyttöä.
Näyttelijälle hyvä takki on tärkein vaatekappale. Kun aikanaan Tampereen Työväen Teatterissa ja asuin aivan lähistöllä, kipaisin joskus töihin yöpuvussa ja päällystakissa. Teatterillahan piti vaihtaa roolivaatteisiin, joten työmatka-asu toimi.
Nuorena halusin pukeutua boheemitaiteilijan tyyliin. Ostin miesten vanhoja popliinitakkeja, jotka olivat silloin makeita. Koko 80-luvun kuljin pitkässä USA:n armeijan ylijäämätakissa, jossa oli lämmin irtovuori.
Lapsuuden ikimuistoisen takin sain vuonna 1968 suuren mankumisen tuloksena. Sitä sanottiin Živago-takiksi Tohtori Živago -elokuvan mukaan. Takki oli sinivihreä ja kellohelmainen, kauluksessa tummanruskea keinoturkis ja miehustassa nyörikoriste. Ostimme sen äidin kanssa Stockmannin tavaratalosta.”
Mistä löydät mieleisiäsi vaatteita?
”Yleensä kaupasta uusina. Odd Mollyn hameen tilasin verkkokaupasta, sillä merkillä ei enää ole Helsingissä kivijalkamyymälää.
Käytän vain sellaisten merkkien verkkokauppoja, joiden tuotteet tunnen niin hyvin, että tiedän vaatteiden istuvan ja sopivan minulle.
Kirpputorien vaatevyörystä löydän harvoin oikeita kokoja, enkä oikein jaksa sitä penkomista. Joskus tosin onnistaa. Ostin vastikään konjakin värisen, polvipituisen 1960-luvun mokkatakin. Vasta kotona tajusin, että äidilläni oli samanlainen.”
Onko sinulla perintövaatteita?
”Teini-iässäni 1970-luvulla tykkäsin herättää huomiota erikoisilla vaatteilla. Vintiltämme pengoin äidin talvitakin 1950-luvulta. Se oli kukonaskelkuosia, ja ompelija muokkasi sen minulle sopivaksi.
Minulla on yhä kaksi äidin juhlapukua. Toinen on kullanväristä thaisilkkiä ja toinen lempiväriäni turkoosia. Äiti oli minua pienempi, joten sellaisenaan en voi niitä käyttää. Olenkin miettinyt, voisinko teettää niistä jotain itselleni. Äitikin teetti puvut aikanaan ompelijalla.”
”Vaatekaappini mustat asut jäävät vähälle käytölle. Musta imee värit kasvoiltani ja maailmasta, mutta valkoinen tuo valon hohdetta.”
Mikä on luottoniksisi pukeutumisessa?
”Kaapissani on aina valmiiksi silitettyjä valkoisia paitoja. Sellainen sopii kaikki väriyhdistelmiin ja niin housujen kuin hameenkin kanssa.
Moni turvautuu mustaan, mutta minä kartan sitä, vaikka se on hieno väri. Vaatekaappini mustat asut jäävätkin aika vähälle käytölle. Musta imee värit kasvoiltani ja maailmasta, mutta valkoinen tuo valon hohdetta.
Silitän muutaman paidan kerrallaan. Silitettyinä vaatteet säilyvätkin parempina, sanoi äitini, joka tekstiili-insinöörinä tunsi hyvin materiaalit ja niiden hoitotavat. Hänen perujaan on sekin, että pesen aina villaneuleet käsin ja suosin niiden tuuletusta.”
Mitä pidit Eevan kuvausten takeista?
”Ehdoton suosikkini oli Espritin klassinen trenssimallinen oliivinvihreä takki. Se olisi voinut olla omasta vaatekaapistani.”
Juttu on julkaistu Eevassa 4/2024.
