”Kahdeksan vuotta sitten päätin, ettei elämäni voi jatkua näin. Surin poikani Akin kuolemaa niin, että jokainen päivä oli tuskasta raskas. Jotakin piti tehdä, ja ajattelin, että nyt olisi hyvä aika lemmikille.

Päädyin lopulta kahteen egyptinmauhun, koska olin kuullut, että tämä kissarotu on erityisen seurallinen. Se pitikin paikkansa. Kotona ei hiljaista päivää ollut sen jälkeen, kun veljekset Rymy ja Eetu muuttivat seuraksi. Nimi oli enne varsinkin Rymyn kohdalla, joka osoittautui niin omistushaluiseksi, että elämä kolmisin kävi mahdottomaksi. Onneksi löysin Rymylle kodin ystävän maatilalta, jossa se asuu yhä tyytyväisenä.

Meistä on hitsautunut Eetun kanssa täydellinen tiimi. Nukumme samassa sängyssä vierekkäin ja luemme aamulla sanomalehden. Tai no, minä yritän lukea ja Eetun lempipuuhaa on lehtien nuoleminen. Yksinäisiä hetkiä ei juurikaan ole, sillä Eetu kulkee perässäni ja pitää huolen siitä, että muistan viihdyttää häntä.

Jopa ne ystäväni, jotka yleensä ovat koiraihmisiä, tykkäävät Eetusta sen sosiaalisuuden takia.

Leikimme usein rosvoa ja poliisia. Eetu juoksee pakoon ja minä jahtaan sitä ympäri huushollia. Välillä Eetu istuu pahvilaatikkoon ja haluaa, että pyöritän sitä kuin karusellissa.

Kavaljeerina Eetu on parhaimmillaan. Kun radiosta tulee Muistojen bulevardi -musiikkiohjelma, otan kissan syliin ja vedämme valssit. Eetu saa minut yhä päivittäin nauramaan.

Yhtenä kesänä koimme kauhunhetkiä, kun Uudenkaupungin-kodissani syttyi tulipalo. Eetu säikähti niin, että vasta palomiehet saivat pelastettua sen ulos talosta. Mutta siitäkin lopulta selvisimme!”

Artikkeli on julkaistu alun perin Eevassa 02/2017. Nettiversiota on muokattu.

Kuvat ja video: Kari Kaipainen