"Tyttäreni Lila, 11, oli jo pitkään toivonut papukaijaa. Tiesin kuitenkin, että rahkeeni eivät riittäisi hoitamaan lintua kolmen lapsen, kahden kissan ja kahden koiran lisäksi. Kun Lila keväällä ehdotti kameleonttia, lämpenin ajatukselle. Hän perehtyi eläimen hoitoon ja piti minulle siitä esitelmän. Eläinkaupassa en voinut vastustaa pientä vauvakameleonttia, ja Picasso muutti meille.

Picasso on perheemme herkkätunteisin, ja oikein opettavainen otus. Kameleontti kommunikoi vaihtamalla väriä, ja sen tunteet näkyvät helposti. Hyväntuulisena Picasso on limenvihreä, pahalla mielellä ruskea. Metsästäessään se on pilkullinen.

Opimme heti alkuun, että se ei pidä mustista tai liian kirjavista vaatteista. Picasso inhoaa myös erästä pilkullista mustapunaista mekkoani. Jos minulla on se ylläni, se muuttuu ruskeaksi. Nyt olemme oppineet vaihtamaan vaaleat paidat yllemme, kun lähestymme sitä.

Kameleontit stressaantuvat helposti. Kun olimme kesällä poissa kotoa, veimme Picasson eläinkauppaan hoitoon. Palattuamme se ei syönyt kahteen viikkoon juuri mitään. Kun tarjosin sille jauhomatoja posliinikupista, se alkoi syödä ja vähitellen toipua kokemastaan vääryydestä.

Picasso syö neljästi päivässä ja pääasiassa hyönteisiä: eläviä, omassa terraariossaan asuvia sirkkoja ja jauhotoukkia. Se söisi myös torakoita ja hiirivauvoja, mutta niitä emme valitettavasti tarjoa. Sen sijaan se on siirtynyt sinimailasten itujen myötä hieman aiempaa kasvispainotteisempaan ruokavalioon.

Picasso pyrkii ulos terraariostaan, kun se näkee meistä jonkun. Se tykkää istua olkapäällä. Ilmeisesti se kokee silloin olonsa turvalliseksi. Erityisen mielellään se katselee puiden latvoja seitsemännen kerroksen kerrostaloasuntomme ikkunasta.”