Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Uudessa lehdessä

Pippa Laukan kolmesta lapsesta nuorinkin on muuttamassa pois kotoa – kertoo nyt, miltä uusi elämänvaihe tuntuu

Lääkäri Pippa Laukalla ruuhkavuodet ovat jäämässä taakse. ”Haikeutta tunnen lähinnä siitä, että yksi elämänvaihe on pian ohi”, hän kertoo Kauneus ja Terveys -lehdessä.

11.6.2024 Kauneus ja Terveys

Vauhdikas. Niin voisi kuvata lääkäri, kirjailija, hyvinvointivalmentaja, äiti, puoliso, ystävä, ikiliikkuja ja julkisuudenhenkilö Pippa Laukan, 54, perusarkipäivää. Vastuullisen työn lisäksi päiviin kuuluu harrastuksia, ohjelmien kuvauksia, haastatteluiden antamista ja lähes päivittäistä liikuntaa.

Kun Pippa palaa kotiin työpäivän jälkeen, kotona odottavat vilkas koira, tytär ja etätöissä oleva puoliso – tärkeitä asioita ja ihmisiä, joilla on voimaa antava merkitys ja joille on riitettävä aikaa.

Pelkästään Pipan kuulumisia kuunnellessa alkaa hivenen hengästyttää. Hän on ehtivä tapaus.

”Olen priorisoinut terveyttä ja hyvinvointia. Jos ei tee valintoja näiden eduksi, ei yksinkertaisesti ole hyvinvointia ollenkaan.”

Vaikka tehopakkauksen kalenteri voi kuulostaa kiireiseltä, Pippa kuvailee elämäänsä tasapainoiseksi ja rauhalliseksi.

”Ehkä elämäni ei näytä siltä, mutta älykello vahvistaa tasapainon. Sen mukaan nukun keskimäärin yli kahdeksan tuntia yössä hyvää unta. Olen priorisoinut terveyttä ja hyvinvointia, sillä ilman hyvinvointia ei ole terveyttä, ja jos ei tee valintoja näiden eduksi, ei yksinkertaisesti ole hyvinvointia ollenkaan.”

Pippa sanoo elävänsä yltäkylläistä elämää. Hän ei kuitenkaan viittaa elintasoon tai lääkärin ammatin tuomiin mahdollisuuksiin, vaan elämäntilanteeseen, ikään ja tuleviin vaiheisiin, vapauteenkin.

Työ joustaa ja lapset alkavat olla siinä iässä, että Pipan on vihdoin mahdollisuus kaivaa itsensä prioriteettilistan hänniltä jonon keulille. Hän voi jo ajatella itseään.

Vaikka lääkärin, kolumnistin, puhujan ja jalkapallolääkärin työ täyttää työajat, työ on keventynyt. Vuosi sitten Pippa jätti terveysjohtajan työnsä ja kevensi arkeaan.

Muutoksia on luvassa myös perheessä, johon kuuluu puoliso ja kolme tytärtä. Nyt nuorinkin lapsi on lentämässä pesästä.

”Muutos ei ole tullut yllättäen, mutta kuitenkin ryminällä. Vanhin, 26-vuotias tytär on asunut jo kauan omassa kodissaan, 20-vuotias keskimmäinen muutti elokuussa pois ja nyt nuorin haluaa lähteä vaihto-oppilaaksi.”

Pippa on muutoksista innoissaan. Hän tuntee jopa hiukan syyllisyyttä siitä, ettei lasten lähteminen tunnu haikealta.

”Lapset ovat meillä lainassa, niin ajattelen. Ja sitä paitsi jäähän meille koira. Haikeutta tunnen lähinnä siitä, että yksi elämänvaihe on pian ohi.”

Luit tiivistelmän jutusta, joka on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/2024. Haastattelussa Pippa kertoo, miten hän lääkärinä pitää huolta hyvinvoinnistaan ja millaista on innostava uusi arki lasten lennettyä pesästä. Entä millaisen julkisuuskohun keskelle Pippa hiljattain joutui?

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt