
”Kun aloitin uutistenlukijana parikymmentä vuotta sitten, eräs esimieheni sanoi, että olen vähän liian kaunis työhöni – mutta ikä tekee minusta uskottavamman.
Uutisankkurille ikä onkin vain plussaa: se tuo vakuuttavuutta ja tuttuutta. Uutiskasvoja ei vaihdeta nuorempiin.
En silti nuorempanakaan tuntenut, että kykyjäni olisi epäilty. Minulla on alan korkeakoulututkinto ja paljon työkokemusta. Olen aina luottanut siihen, että pärjään.
Laittautuminen kuuluu tv-työhön
Työssäni etusijalla ovat uutiset, ei uutistenlukija. Ehkä sen tähden saan melko vähän palautetta ulkonäöstäni. Silloin tällöin joku haluaa arvostella sitä.
Kun palautteen lähettäjä ottaa ulkonäkökortin esiin, hän ei ole keksinyt huomautettavaa työstäni. Joskus kommenteista paistaa läpi naisviha. Ulkonäön arvostelu on vallankäyttöä ja keino pienentää. Tiedän, että kommentit kertovat niiden lähettäjästä, eivät minusta.
Vaikka olen ollut pitkään televisiossa, minulla ei ole ollut suuria ulkonäköpaineita. Laittautuminen kuuluu työhön: ruudussa olemuksen pitää näyttää siistiltä eikä saa olla liian erikoinen, juhlava tai arkinen. Siksi en juonna uutisia farkuissa ja tennareissa, vaikka tykkään niistä muuten.
Ulkonäköä ei voi myöskään muuttaa isosti, ettei tunnistettavuus kärsi. En voisi värjätä hiuksia turkooseiksi.
Lepoa hiuksille ja kasvoille
Ulkonäöstäni huolehtivat töissä yleensä meikkaajat ja kampaajat. Nyt koronan takia olemme joutuneet laittamaan itsemme puolitoista vuotta. Siitä on tullut stressiä.
Siksi on vapauttavaa, ettei aina tarvitse näyttää huolitellulta. Voin hyvin käydä kaupassa ilman meikkiä. Haluan myös antaa hiusteni ja kasvojeni välillä levätä.
Puhdistus on ihorutiinini a ja o, enkä mene meikeissä nukkumaan. Huolehdin myös kosteutuksesta ja käyn luottokosmetologillani muutaman kerran vuodessa.
Otan aina sen kasvohoidon, jota kosmetologi suosittelee. Minulle on tehty esimerkiksi mesoterapiaa ja ultraäänipuhdistus.
Kannattaa elää täysillä
Äitini sai kolme vuotta sitten keuhkosyöpädiagnoosin. Hän kuoli 73-vuotiaana.
Äiti huolehti aina itsestään eikä tupakoinut. Omaksuin tervehenkiset elämäntavat häneltä. Äidin kohtalo sai minut ajattelemaan, olenko minä seuraava.
Olen luonteeltani suorittaja, ja siihen kuuluu, että pidän terveydestä huolta.
Treenaan noin neljästi viikossa, mutta pyrin liikkumaan joka päivä. Vesijuoksen, käyn salilla ja teen kotitreenejä. Lisäksi pyöräilen työmatkat.
Minulla on aina ollut terve ruokasuhde, ja syön kaikkea. Otan vitamiineja ja sekoitan aamuisin vesilasiin kollageenijauhetta. Älysormus kertoo, että nukun tarpeeksi.
Täytän viisikymmentä vuotta parin vuoden päästä. Nuorena tuntui, että viisikymppiset ovat ikäloppuja, mutta ei enää. Ainakaan vielä ei ole tullut ikäkriisiä.
Äidin kuolema muistutti siitä, että mitään ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Siksi kannattaa elää täysillä ja vaalia hyviä hetkiä.”
Piia Pasanen
on 48-vuotias Ylen uutisankkuri, joka on naimisissa MTV Uutisten päätoimittajan Tomi Einosen kanssa. Pariskunnalla on kaksi lasta.