Valtatien rytmi on vaihtunut loivasti mutkittelevaan, hiljaiseen kylätiehen. Sen varrelta putkahtaa esiin sisustussuunnittelija Piia Alangon ja hänen nelihenkisen perheensä koti, vaaleanpunainen hirsitalo korkean kivijalan päällä.
Talossa on monta ovea. Valitsinko oikean sisäänkäynnin, kun sen takaa paljastuu toiseen kerrokseen johtavat portaat?
”Juu, tänne vain. Tervetuloa! Meillä on tällainen arvoituksellinen, sokkeloinen koti, täysin erilainen kuin nykyajan talot, jotka ovat hyvin selkeitä ja ennalta-arvattavia. Täällä on rappusia ylös ja alas, ja huonejärjestyskin aika hassu”, Piia Alanko esittelee iloisesti.
Portaikko avautuu ylhäällä valontäyteiselle sisäverannalle. Sen toisen puolen ikkunoista näkee suoraan keittiöön.
Lämpimän eteisaulan lattiaa peittää paksu matto. Tunnelma on kodikas ja vastaanotto uteliaan innokas, kun suomenlapinkoirat Kete ja Nuka tulevat tervehtimään hännät viuhuen. Jossain vilahtaa Pirkko-kissa, mutta kahdeksankiloinen kolli Seppo täytyy erikseen noutaa näytille.
”Molemmat ovat ragdolleja eli Suomen suosituinta kissarotua”, raukeannäköistä pörhöhäntää sylissään pitelevä Piia kertoo.
Eteinen avautuu mustaharmaaseen keittiöön. Toinen ovi ohjaa avaraan olohuoneeseen, jonka päätyä koristaa komea ikkunarivistö. Ikkunoista on rauhoittava näkymä tien toisella puolella virtaavalle Mustijoelle.
Vanha ja uusi ovat harmoniassa keskenään, värit ja materiaalit kauniisti yhteensopivia: pinkopahvien alta paljastettua hirsiseinää, näyttäviä tapetteja ja kaunista antiikkia. Harsonohuet pellavaverhot antavat lumoavan loppusilauksen kaiken ylle.
Olohuoneen uunista kuuluu rauhoittava tulen humina. Sen vierestä on käynti rouheasti sisustettuun ruokailuhuoneeseen. Piian mummolasta peritty pitkä pöytä on katettu juhlavasti pientä illallista varten.
Jälkiruoka tarjoillaan olohuoneen kulmaukseen sijoitetussa kahvisalongissa. Sen sirot ja koristeelliset huonekalut henkivät 1800-luvun aateliskodin tunnelmaa.
Näyttävä seinäpeili on hankittu Bukowskin huutokaupasta. Pöytä ja tuolit sen sijaan löytyivät nettisivuston kautta Salosta. Piia uudisti tuolit taitavasti vaihtamalla silkkipintaiset päälliset pellavaisiin.
Olohuoneen muhkeat sohvat ovat Ikeasta. Piia on muokannut ja verhoillut ne uuden oloisiksi. Kodin tekstiilit ja tapetit hän hankki työpaikkansa Sisustusnallen myymälästä Helsingistä.
Toisessa kerroksessa heti ruokailuhuoneen takana sijaitsee sievä kirjastokamari. Keittiön toisesta päädystä avautuu puolestaan käytävä, jonka kautta on kulku sekä vanhempien makuuhuoneeseen että wc- ja suihkutiloihin.
Käytävältä nouseva portaikko vie vintille. Siellä ovat tytärten, Iinan, 18, ja Ellin, 17, huoneet. Kivijalassa ovat vielä varasto- ja saunatilat, takkahuone ja vieraskamari. Tilaa riittää.
Ennen Porvoon Hinthaaraa perhe asui Järvenpäässä. Omakotitalo oli uusi, selkeä ja moderni. Arkkitehti oli piirtänyt sen Piian ja hänen aviomiehensä Jari Alangon toiveiden mukaan.
”Talo oli täydellinen, mutta siellä ei ollut sellaista henkeä, jota kaipasimme. Puolentoista vuoden etsimisen jälkeen tiesimme tulleemme kotiin, kun näimme tämän kunnostusta vailla olevan hirsitalon. Ihastuimme sen ulkonäköön ja siihen, että sitä ei ollut remontoitu pilalle”, Piia Alanko muistelee.
Komea hirsitalo on valmistunut yli sata vuotta sitten, vuonna 1911, ja neliöitä siinä on 350.
Ensin talossa asui sen rakennuttaja, Hinthaaraan nahkatehtaan perustanut Jeremias Saarinen. Sodan jälkeen rakennus palveli nahkatehtaan työntekijöiden perheasuntoina. Nahkatehdas sijaitsi lähellä, aivan Mustijoen tuntumassa.
Osa talon nykyisestä tontista yltää rantaan asti, vaikka vesistön ja asuinrakennuksen välissä kulkee yleinen tie.
”On ihanaa, kun joki on niin lähellä. Kun tyttäremme olivat pieniä, he kävivät joessa ahkerasti uimassa. Miehelläni ja minulla puolestaan on tapana meloa joella silloin tällöin.”
Joulu oli ovella, kun Alangon perhe seitsemän vuotta sitten jätti Järvenpään ja muutti hirsitaloon keskelle rauhallista kyläidylliä. Perhe ehti hädin tuskin saada muuttokuorman sisään, kun innokas aviopari ryhtyi kunnostamaan uutta kotiaan.
”Aloitimme joulunpyhinä meidän makuuhuoneestamme ja etenimme huone kerrallaan. Ulkopuolista työvoimaa emme juuri käyttäneet, ainoastaan putkimiestä”, Pia kertoo ja kiittää apuun rientäneitä ystäviä.
”Järjestimme täällä monet hauskat viikonlopputalkoot. Saimme valtavasti valmista aikaan, ja remontti eteni nopeasti.”
Remontti olikin mittava. Talon seiniä ja lattioita avattiin, ja niihin laitettiin selluvillaeristeet. Samalla osa lattiamateriaaleista uusittiin.
Keittiössä vanhaa on vain autotallista löytynyt puuliesi. Puuosina toimitetun kaapiston aviopari kokosi ja asensi paikalleen itse. Kaikki pinnat ovat Piian maalaamia.
Vaikka talossa on sähkölämmitys ja tulisijoja, kunnostuksen yhteydessä pönttöuuneja asennettiin kaksi lisää: yksi kirjastokamariin ja toinen olohuoneeseen.
”Emme halunneet saneerata kotiamme steriiliksi, vaan annamme ajan patinan näkyä ja loistaa. Täällä on myös erittäin hyvä sisäilma, koska meillä ei ole koneellista ilmastointia”, Piia Alanko iloitsee. ●
Juttu on julkaistu Eevassa 11/2018.
