Kun Pauli Hanhiniemen isyyshormonit alkoivat jyllätä viisikymppisenä, hän teki päätöksen, joka hämmästyttää häntä yhä
Muusikko Pauli Hanhiniemi, 60, on isänä toisella kierroksella. Kesäkuun Eevan jutussa hän kertoo isyydestä ja muista elämänsä rooleista.
”Tulin isäksi ensimmäisen kerran 30-vuotiaana. Se oli ihanaa.
Kun ensimmäisenä vappuna esikoiseni syntymän jälkeen työntelin vaunuja Tampereen kaduilla ja vastaan tuli vappukansaa, olin hermostunut mukulan turvallisuuden puolesta. Sellaista hätää en ollut aiemmin tuntenut. Isänvaisto oli uusi kokemus.
Olin seurannut vierestä veljieni isyyttä ja ymmärsin, että raskastakin se on.
Jotkut kertovat, että isäksi tullessa elämänarvot menevät uusiksi. Minä en kokenut sitä niin. Ehkä arvoni eivät olleet kovin omituiset eikä niiden siten tarvinnutkaan muuttua.
Jotkin asiat toki muuttuivat. Hengissä ja terveenä pysymisestä tuli tärkeämpää. Kotona oli oltava ’työkuntoinen’. Keikkareissuilla piti siis välillä koettaa myös levätä.
Sain 1990-luvulla kolme lasta. Muksujen varttuessa mieleen tarttui tunteita tärkeistä hetkistä: kun pelasin shakkia viisivuotiasta vastaan ja perhana huomasin, että hän pelaa paremmin kuin minä tai kun opetin lasta lukemaan. Tunsin ylpeyttä ja onnea siitä, että kekru on fiksu ja oppii. Kun lapselle nousi kuume, huoli oli melkoinen.
”Minulla on lapsia kolmen mimmin kanssa. Saan heiltä vuoroin kiitosta ja moitetta.”
Olen isänä toisella kierroksella. Minulla on 7- ja 4-vuotiaat pikkujätkät, jotka asuvat luonani tämän tästä, välillä yksitellen, välillä yhtä aikaa.
Oli hurjaa saada lapsia pitkän tauon jälkeen. Etenkin kun isyyden hormonaaliset muutokset rynnistivät päälle, se oli rajua menoa. Niihin aikoihin ostin vanhan puutalon Hyhkyn kaupunginosasta. Kunnostan sitä vähitellen.
Talo liittyi ilmiselvästi voimakkaaseen pesänrakennusviettiin. En tajunnut noina aikoina yhtään mitään, pelkästään toimin. Jos olisin analysoinut tekemisiäni tarkemmin, mitään taloa tuskin olisikaan.
Minulla on lapsia kolmen mimmin kanssa. Saan heiltä vuoroin kiitosta ja moitetta. Jos uskoisin kaikki moitteet tai kiitokset, olisin hakoteillä. On ollut pakko ymmärtää se, että yhteen tekstiviestiin ei mahdu totuutta ihmisestä.
Arki koululaisen ja päiväkotilaisen kanssa painottuu iltapuuhiin. On mahtavaa paistaa makkaraa takassa ja yhdessä määrittää, kuinka paljon sinappia voi laittaa, ettei suu pala.
Enimmäkseen kyse on arjen selviytymisestä. Kun pikkupojat ovat yhtä aikaa luonani, he keksivät yhteisiä leikkejä. Silloin voin ottaa sohvalla tirsat leikin äärellä. Sitten pärjään taas, ja sydänkohtaus siirtyy monta minuuttia.
Isojen lasten kanssa näemme säännöllisesti, juttelemme kaikesta ja juomme kahvit. Autamme toisiamme tavallisissa asioissa, kuten renkaidenvaihdossa.
Silloin kun pienet eivät ole luonani, ikävoin heitä tämän tästä – aivan kuin aikuisia lapsianikin.
Vanhempana minulle olennaisinta on keskusteluyhteys ja se, että olemme toisillemme olemassa. Se on myös tärkeintä, mitä muistan omista edesmenneistä vanhemmistani.
Sain jutella heidän kanssaan kaikessa rauhassa. Tärkeintä oli tunnelma, ei niinkään se mitä sanottiin, sekä tunne, että olemme silmän tasolla.
Isommille lapsille olen halunnut välittää anteeksiannon arvon. Luulen, että vanhemmat mukulat osaavat luontevasti suhtautua siihen, kuinka epätäydellisiä me ihmiset olemme.”
Luit tiivistelmän haastattelusta, joka on julkaistu Eeva-lehdessä 6/2025. Siinä Pauli Hanhiniemi kertoo elämänsä rooleista. Haastattelussa Pauli puhuu muun muassa siitä, millainen rakastaja on ja mitkä puolet hänestä nousevat esiin hyvässä parisuhteessa. Mitä Pauli nykyään ajattelee juopottelusta, entä ikääntymisestä?
