Kellarissa on vesivahinko. Lehtileikkeet on pelastettava!

Paula Vesala kantaa kosteita laatikoita yläkertaan, jotta melkein parikymmentä vuotta vanhat dokumentit uran alkumetreistä pysyisivät tallessa. Samalla hän vilkaisee pinoa. Avointa ja häpeilemätöntä blondittelua, bimbottelua, tytöttelyä, mammattelua. Ällöttävät otsikot ovat kuin toiselta vuosisadalta.

Suomen suurimpiin poppareihin kuuluva Vesala yritti pitkään olla se cool tyyppi, joka keskittyi tekemiseen eikä valittamiseen. Nieli vähättelyn ja puski menemään.

”Olen väittänyt koko urani ajan, että alallamme ei muka olisi ongelmia”, hän tunnustaa nyt.

”En ole halunnut itkeä, etteivät naiset saa tilaa, vaan halunnut vain ottaa sen tilan. Tosiasiassa musiikkialan seksuaaliseen häirintään ei ole paneuduttu vieläkään. Koko keskustelu on käymättä. En kaipaa paljastuksia tai vainoamista, mutta alalla toimii tyyppejä, joilla on ikävä historia. Heikoimmassa asemassa ovat nuoret naiset ja erilaiset vähemmistöt, jotka tahtovat päästä urallaan eteenpäin. Tässä olisi työsarkaa.”

Tasa-arvon ajaminen on yksi Vesalan sydämenasioita. Eikä hänkään ole statuksestaan huolimatta turvassa ahdistavilta viesteiltä. Niissä Vesala typistetään tyttöseksi yhtä sujuvasti kuin julkisuuteen nostaneen Popstars-laulu­kisan aikaan.

”Kuinka vanhaksi pitää elää, että lähentely tai mitätöinti loppuu? Joko kymmenen vuoden päästä saisi olla rauhassa? Esineellistäminen elää ja voi hyvin, mutta minä en aio pienentää itseäni. En edes osaisi enää.”

Sen sijaan Vesala katsoo tienraivaajien suuntaan ja imee heistä inspiraatiota jatkaa. Näitä itseään pienentämättömiä naisia hän fanittaa yli kaiken: Larin Paraske, kansanrunouden merkkihenkilö. Maija Vilkkumaa, iso musiikillinen esikuva. Sarah Kane, traagisen elämän elänyt näytelmäkirjailija, jonka kuvan Vesala teippasi opiskelija-asuntonsa seinään. Ilman Kanea ja tämän vaikuttavia näytelmätekstejä Vesala ei olisi koskaan hakenut Teatterikorkeakouluun.

Ja tietenkin Minna Canth, jota Vesala luuli aiemmin vain topakaksi matriarkaksi. Canthia käsitelleen vanhan työprojektin myötä kuva rikastui ja täsmentyi. Canth oli multitaskaamisen pioneeri: ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen, yrittäjä, poliittinen hahmo, renessanssinero. Nainen, joka jätti vauvansa päivisin hoitoon, jotta ehti tehdä tärkeää työtä ja kömpi yömyöhällä ikävöimänsä lapsen viereen.

”En ymmärrä, miksi Canthista ei ole tehty suomalaista suurelokuvaa”, Vesala tiivistää.

On historian tunnettuja suurnaisia, mutta sitten on myös Tiina. Hän ei ole julkkis vaan nimeään myöten aika tavallisen kuuloinen suomalaisnainen. Silti hän on kaikkea muuta kuin tavallinen.

Tiina on Vesalan ystävä, jonka elämänilosta Vesala ei ole saada tarpeekseen. Tiina pyörittää neljän lapsen uusperhettä ja ehtii silti kuin ihmeen kaupalla huolehtia myös ystävistään.

”Tiina on voimanpesä ja vertaistuki, niin myönteinen ja valovoimainen tyyppi”, Vesala hehkuttaa.

”On ihanaa saada terassijumpata hänen kanssaan. Hän on juuri sellainen ihmeäiti, joka nappaa vielä taaperon käsipainoksi.”

Tiinan ansiosta Vesala jaksaa lähteä yhteiselle aamulenkille puoli seitsemältä, vaikka on ihan liian aikaista. Tiinalla on tietenkin mukanaan vissyt kummallekin. Lenkillä puretaan työkriisit osiin ja ideoidaan niille ratkaisut. Ja tämä on Tiinassa ihailtavinta: hän ei uhraudu tai uhriudu, vaan osaa sanoa myös ei ja vetää rajoja.

Samaa taitoa Vesala itse opetteli koko koronavuoden.

”Olen harrastanut itsetutkiskelua ja käynyt terapiassa”, hän kertoo.

Mitä Vesala ajattelee musiikkialan tilanteesta, tasa-arvosta ja sijoittamisesta? Millaista hänen arkensa on ollut koronavuonna, ja mitä on Vesalan tavallinen elämä? Lue koko juttu Trendistä 5/20, joka on myynnissä kesän ajan!