Miksi katsoit kelloa? Ajatteletko, että elämäsi valuu nyt hukkaan?” kirjailija ja koomikko Paula Noronen kysyy toimittajalta. Toimittaja alkaa selitellä vilkuiluaan, ja Paula purskahtaa nauruun.

”Kunhan kiusasin sinua.”

Tällainen Paula on: terävä ja lempeä samaan aikaan. Hän tosin on myös aidosti huolissaan siitä, että tuhlaa toimittajan aikaa. Hän saattaa keskeyttää omat lauseensa sanomalla: ”tästä ei nyt tule mitään materiaalia haastatteluun” ja ”minusta tuntuu koko ajan, että olen huono tässä”.

Aika monessa hommassa Paula, 48, kuitenkin on erittäin hyvä. Hän on menestynyt kirjailija ja koomikko. Kumpikin ovat ammatteja, joista vain kourallinen suomalaisia saa elantonsa.

Pitkä ura alkoi radiosta 1990-luvulla, ja tv:ssäkin hänet on nähty jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Paula muistetaan Hyvät ja huonot uutiset -tv-panelistina sekä komediallisten urheilusarjojen Villikortti ja Penkinlämmittäjät vakiokasvona. Uransa alkuvuosina Paula esitti Tarja Kulho -sketsihahmoa silloisella Radiomafia-kanavalla.

Lisäksi hän on kirjoittanut suositut Supermarsu- ja Yökoulu-kirjasarjat, sekä Hulluja satuja -kirjasarjan yhdessä Minna Kivelän kanssa. Ensiksi mainitun pohjalta on tehty kaksi elokuvaa.

PAULA SANOO, että hänen vahvuutensa on kyky jatkaa töiden tekemistä myös silloin, kun fiilis lopahtaa.

”En usko inspiraatioon, vaan kirjoitan ihan joka päivä, väännän vaikka väkisin.”

Työpäivät alkavat aikaisin, sillä Paula ei ole koskaan ollut hyvä nukkumaan. Hän herää pieneenkin rasahdukseen, ja aamut alkavat joskus jo puoli kuudelta. Jopa perheen koiralla Remulla on Paulaa paremmat unenlahjat, eikä aamulenkille ole kiire. Kun Paula tuskailee aikaista heräämistään, Remu ja puoliso kääntävät kaikessa rauhassa kylkeä.

Kun koira lopulta on herännyt ja lenkitetty, alkaa työpäivä. Paula kirjoittaa kahdenkymmenen minuutin pätkissä sohvalla löhöten. Taukojen aikana Paula tyhjentää tiskikonetta ja kuuntelee äänikirjaa. Lataa pyykkejä ja kuuntelee äänikirjaa. Joskus roikkuu Facebookissa ja miettii, mitä äänikirjaa seuraavaksi kuuntelisi.

Tyyli toimii: huhtikuussa ilmestyy viidestoista Supermarsu-sarjan osa, Supermarsu ja eläinten vastaisku. Parhaillaan hän kirjoittaa sarjan seuraavaa osaa.

Paula hieraisee silmäkulmaansa ja naurahtaa.

”Ja heti tuli elohiiri, kun aloin puhua tästä aiheesta.”

LUKEMINEN ON Paulalle ”oikeasti aika lähellä sydäntä”. Hänellä on äänikirjapalvelu Suplassa Paula Norosen tietokirjakerho -podcast Kati Launiaisen sekä Annika Takaniemen kanssa ja lisäksi kaverien kanssa oma ei-julkinen lukupiiri.

”Haaveilin pitkään, että minulla olisi jokin paikka, jossa pääsisi rauhassa puhumaan kirjoista, vähän kuin oma kerho.”

Omat alakouluikäiset lapsensa Paula on johdattanut kirjallisuuden maailmaan perinteisellä keinolla eli pakottamalla ja lahjomalla.

”Ensin se meni niin, että nyt luette kymmenen minuuttia, niin saatte sitten kuunnella äänikirjaa. Mutta jännästi luettu tarina vain imaisi mukaansa.”

Paula on siis järjestelmällinen ja pitää aidosti siitä, mitä tekee. Siihen, että hänestä on tullut yleisön rakastama kirjailija-koomikko, on kuitenkin tarvittu vielä myös jonkin verran neuroottisuutta.

Kun Paula työskenteli uransa alkuvuosina käsikirjoittajana tuotantoyhtiössä, hän haaveili yrittäjyydestä. Kun ajatus alkoi kypsyä, kypsyivät myös monet huolenaiheet. Mitä jos firman tilille ei tulekaan rahaa? Mitä jos kukaan ei osta minulta mitään?

”Tai mitä jos teen vahingossa jonkin kamalan kirjanpitorikoksen? Minulla on kyllä hyvä kirjanpitäjä, ja luotan häneen, mutta pelkään itse tekeväni silti jonkin vahingon. Välillä vieläkin kun voisin laittaa firman piikkiin jotain, jätän sen laittamatta, etten varmasti joudu vaikeuksiin.”

Paula yrittää tehdä työnsä mahdollisimman säntillisesti. Hänelle on kunnia-asia, että deadlineista pidetään kiinni ja että hän tekee, mitä on sovittu. Tapaamisiin Paula saapuu mieluiten aina etuajassa, koska inhoaa tunnetta siitä, että kohta myöhästyy.

”Mutta en nyt halua antaa sellaista kuvaa, että minulle ei ikinä sattuisi mitään vahinkoja tai että en ikinä olisi mistään myöhässä!”

TÄHÄN PERHEESEEN ei oteta koiraa.

Se oli Paulan järkähtämätön mielipide vielä muutamia vuosia sitten.

Vaikka kodin eteiseen alkoi ilmestyä Paulan kahden lapsen piirtämiä koiran kuvia, hän ajatteli, että hänestä ei missään nimessä koskaan tule koiranomistajaa. Kun kavereiden italianvesikoira tuli Paulan perheen luo hoitoon, hän ei edelleenkään halunnut moista söpöliiniä kotiinsa pysyvästi.

”Mutta minua manipuloitiin, ja kolme vuotta sitten suostuin pitkin hampain. Koira on kyllä ehdottomasti ollut elämäni paras ostos. Miten olenkaan voinut elää ilman Remua, en tiedä.”

Ensinnäkin Remu, italianvesikoira hänkin, luo Paulan arkeen monet hyödylliset pakkorutiinit, kuten ulkoilun vesisateessa aikaisin aamulla.

”Koiran omistamisessa on parasta se, että se pakottaa ulkoilemaan, on sää mikä tahansa. Säätä on muutenkin ihan turha päivitellä, kun siihen ei voi itse vaikuttaa. Rakastan sitä, että minun ei tarvitse itse miettiä mitä teen, vaan rutiini määrää sen puolestani.”

Lisäksi Remusta on seuraa kirjailijan yksinäisessä arjessa. Ilman Remua Paula viettäisi aikaa lähinnä äänikirjojen lukijoiden ja lentävien marsujen seurassa, mutta nyt hän sentään tapaa ihmisiä koirapuistossa. Ja tietysti Remu on, kuten kaikki koirat omistajiensa mielestä, hirveän älykäs.

Lapsilleen Paulan ei ole vihainen koiralobbauksesta. Hän on opettanut heille, että pitää olla sisukas eikä heti saa luovuttaa.

”Jos kerran sanon lapsille, että pitää olla sisukas, niin sitten minunkin varmaan pitää olla oikeasti sellainen. Siksi yritän mennä omia pelkojani kohti.”

Samasta syystä Paula on aloittanut purjehtimisen.

ALUKSI PURJEHTIMINEN hirvitti. Meri oli arvaamaton, vene oli arvaamaton, eikä Paula osannut tehdä veneessä mitään. Onneksi kaverit osasivat ja näyttivät Paulallekin. Nyt purjehtiminen on Paulasta kivaa, eikä veneeseen astuminen enää pelota. Hän aikoo purjehtia myös ensi kesänä.

Entä sitten ne vielä toteuttamattomat haaveet? Paula haaveilee, että Supermarsu käännettäisiin useammalle kielelle. Se on myyty Kiinan ja Saksan markkinoille, mutta ei vielä laajemmalle. Filmatisointeja saisi tulla Supermarsun lisäksi myös muista kirjoista. Kaksi ensimmäistä ovat olleet paitsi suosittuja, myös ”tosi kunnianhimoisia”. Ja elokuvissa saisi olla hyvä sanoma, tai mieluummin useita sellaisia.

”Haaveilen siitä, että tiedän olevani oikeassa paikassa ja että voin työssäni hyvin. Ja että olisin joka päivä innoissani.”

Kovin kaukana sellainen tilanne ei ole, vaikka töitä on paljon ja ajoittain yrittäjyys stressaa. Jotta luovaa työtä voi tehdä, pitää pystyä myös ylläpitämään tekemisen rentoutta. Paula ihailee ihmisiä, jotka eivät mieti liikaa sitä, mitä heiltä odotetaan.

”Esimerkiksi ystäväni, näyttelijä Pilvi Hämäläinen on mahtava: kun hän halusi kirjoittaa kirjan, hän teki sen.”

Sellaiseen ennakkoluulottomuuteen Paula pyrkii itsekin.

”Ei elämässä kannata tyytyä siihen, että tekee asioita sen mukaan, missä ammatillisessa lokerossa sattuu itse olemaan.”

Juttu on julkaistu Eevassa 5/2023.