Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
10 parasta

Vuoden 2024 parhaat tv-sarjat ovat tässä – toimitus valitsi 10 suosikkiaan

Oletko nähnyt kokaiinikuningattaren tarinan tai kevään puhutuimman sarjan, joka jää mieleen pitkäksi aikaa? Kokosimme eeva.fin toimituksen suosikkisarjat tältä vuodelta yhteen juttuun.

Teksti eeva.fi
20.12.2024

Huom! Tässä jutussa on sarjoja, joiden ensimmäinen kausi tai poikkeuksellisen hyvä toinen kausi on julkaistu vuonna 2024. Osa arvioista on julkaistu aiemmin eeva.fissä.

1. Sinä päivänä | Ihanan hittiromaanin täydellinen tv-versio

Dexterin (Leo Woodall) ja Emman (Ambika Mod) suhde kehittyy vuosi vuodelta Sinä päivänä -sarjassa. Kuva: Netflix

”Rakastin David Nichollsin Sinä päivänä -romaania paljon, mutta luulen, että rakastan siihen perustuvaa sarjaa vielä enemmän.

Tässä välissä kirjasta on tehty myös lattea elokuva (sen voit jättää suosiolla väliin). Tänä vuonna valmistuneessa tv-sarjassa Emma (Ambika Mod) ja Dexter (Leo Woodall) tapaavat yliopiston valmistujaisbileissä, melkein rakastuvat ja ryhtyvät ystäviksi. Tv-sarja seuraa heidän elämäänsä sinä päivänä vuoden välein.

Ambika Mod on aiemmin tehnyt lähinnä komediaa, mutta Emmana hän loistaa myös vakavissa kohtauksissa. White Lotuksesta tuttu Leo Woodall rikkoo katsojan sydämen hukkateille joutuvana rikkaana poikarukkana.” Mari Paalosalo-Jussinmäki

Sinä päivänä

Netflix, 1 kausi (14 jaksoa)

2. Death and other details | Mysteeri, joka pakottaa pysymään tarkkana

Imogene (Violett Beane) ja Rufus (Mandy Patinkin) tapaavat vuosien jälkeen epämieluisissa merkeissä. Kuva: Disney+

”Koukuttava ja nokkela Death and Other Details sopii sinulle, pidätpä sitten White Lotusin kaltaisista laatujännäreistä, perinteisistä Agatha Christie -dekkareista tai suljetun huoneen mysteereistä. Siinä nimittäin yhdistyvät ne kaikki täydellisen viihdyttävästi.

Kolmikymppinen Imogene Scott (Violett Beane) on joutunut lapsuudessaan todistamaan äitinsä väkivaltaista kuolemaa ja myöhemmin pettynyt karvaasti, kun tapausta selvittämään alkanut nerokas etsivä Rufus Cotesworth (Mandy Patinkin) jättikin tutkimukset kesken. Myöhemmin Imogene ja Rufus tapaavat yllättäen rikkaiden kansoittamalla luksusristeilijällä: laivan matkustaja on surmattu raa’asti ja Imogene on ehdoton ykkösepäilty.

Murhamysteerin selvittelyssä laivan rikkaasta ja kauniista matkustajakunnasta paljastuu tietenkin likainen salaisuus toisensa perään, ja myös Imogenen ja Rufuksen on selvitettävä monimutkaiset välinsä.

Juonen kannalta suurin merkitys on nimen mukaisesti pienillä, usein katsojan huomiota pakenevilla yksityiskohdilla, joten ruudun ääressä saa pysytellä mahtavan skarppina.” Annaleena Jalava

Death and Other Details

Disney+, 1 kausi (10 jaksoa)

3. Baby Reindeer | Häiritsevän hyvä stalkkeritarina

Donnyn (Richard Gadd) ja Marthan (Jessica Gunning) suhde muotoutuu hyvin kieroutuneeksi. Kuva: Netflix

”Synkkämielinen Donny haaveilee urasta koomikkona, mutta joutuu työskentelemään baarimikkona maksaakseen laskunsa. Yhtenä päivänä hänen baaritiskilleen istuu erikoinen mutta oudon kiinnostava Martha, joka herättää Donnyssä sääliä ja kysymyksiä.

Alkaa eriskummallinen suhde, joka kehittyy vuosia kestäväksi painajaiseksi, joka muuttaa niin Donnyn kuin hänen lähipiirinsä elämän.

Baby Reindeer oli yksi kevään puhutuimmista sarjoista useastakin syystä. Ensinnäkin se on koukuttava jännitysnäytelmä pakkomielteistä vainoamisesta. Siinä on myös harvinainen kuvaus miehen kohtaamasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi se on kommentti siitä, miten vaikeaa viranomaisilta voi olla saada apua.

Suuri syy sarjan synnyttämälle keskustelulle lienee myös se, että se perustuu osittain tositapahtumiin. Sarjan on käsikirjoittanut ja luonut kolmekymppinen Richard Gadd, joka näyttelee myös sarjan pääroolin. Sarja perustuu Gaddin omakohtaisiin kokemuksiin vainosta ja hyväksikäytöstä.

Gadd tekee sarjassa vaikuttavan roolisuorituksen, samoin kuin Jessica Gunning pakkomielteisenä Marthana. Hahmot ovat loputtoman ristiriitaisia: säälittäviä, julmia, herkkiä, typeriä ja sympaattisia. Vinksahtaneen huumorinsa takia sarja jäi mieleeni pyörimään pitkäksi aikaa.” Milla Kukkonen

Baby Reindeer

Netflix, 1 kausi (7 jaksoa)

4. Helsinki-syndrooma | Kotimaista toimintaa laman vaikutuksista

Perheenisä Elias Karolla (Peter Franzén) on suuria suunnitelmia. Kuva: Yle

”Millaisiin tekoihin ihminen on valmis, kun hän on kohdannut epäoikeudenmukaisuutta? Tätä käsitellään Helsinki-syndrooma-sarjassa, jossa pääosassa on sähköyrittäjä ja perheenisä Elias Karo (Peter Franzén).

Elias takasi 1990-luvulla isänsä lainan. Se johti perhetragediaan, mistä Elias on vuosikymmentenkin jälkeen katkera pankinjohtajalle, oikeuslaitokselle ja Suomen valtiolle. Ensimmäisellä kaudella Elias aloitti kostoretkensä kaappaamalla neljä toimittajaa. Nyt toisella kaudella hän on pakoretkellä. (Vaikka ensimmäinen kausi olisi näkemättä, sarjan voi aloittaa toisesta kaudesta.)

Eliaksella on suuria suunnitelmia ja apunaan hänellä on aktivistihakkerit. Eliaksen kintereillä on kaksi poliisia (loistava Taneli Mäkelä ja Antti Luusuaniemi). Samalla toimittaja Hanna Raivio (Oona Airola) yrittää selvittää vimmaisesti, onko valtio tehnyt rikoksen 90-luvulla.

Sarjan toinen kausi on ensimmäistä kautta intensiivisempi. Se on kuvattu hienosti ja vauhdikkaisiin toimintakohtauksiin on selvästi käytetty rahaa. Peter Franzén on vakuuttava määrätietoisena ja epätoivoisena Eliaksena, joskin hahmon mcgyvermaiset kyvyt on käsikirjoitettu ajoittain överiksi. Se on kuitenkin pieni miinus. Sarja pitää katsojan otteessaan loppuun asti, ja kuusiosaisen kauden haluaa ahmia kerralla.

Parasta sarjassa on sen yhteiskunnallinen ulottuvuus. Se herättää kysymyksiä etenkin heissä, joita 90-luvun lama kosketti. Mikä on ollut valtion vastuu? Miten moneen sukupolveen yksi Suomen historian pahimmista kriiseistä on jättänyt jälkensä? Sarja saa pohtimaan myös sitä, voiko tarkoitus joskus pyhittää keinot.” Inka Simola

Helsinki-syndrooma

Yle Areena (2. kausi, 6 jaksoa)

5. Griselda | Koukuttava sarja kokaiinikuningattaresta saa pidättämään hengitystä

Griselda (Sofia Vergara) raivaa tiensä arvostetuksi ja etenkin pelätyksi huumepomoksi. Kuva: Netflix

”Jos pidit Narcos-sarjasta, pidät myös Griseldasta. Griseldasta erityisen kiinnostavan tekee se, että minisarjassa huumebisnestä käsitellään naisen näkökulmasta.

Fiktiivinen sarja on nimensä mukaan inspiroitunut Griselda Blancosta (1943–2012), joka tienasi parhaimmillaan kokaiinibisneksellään 80 miljoonaa dollaria kuukaudessa. Griselda oli paitsi säälimätön huumepomo myös kolmen lapsen yksinhuoltaja.

Sarjassa seurataan kunnianhimoisen Griseldan vaiheita Kolumbian Medellinístä Yhdysvaltojen Miamiin. Griseldan tie arvostetuksi ja etenkin pelätyksi huumepomoksi on täynnä petosta, pelkoa ja päihteitä. Siksi kotisohvalla joutuu pidättämään hengitystä vähän väliä. Sarja koukuttaa kuitenkin ensihetkistä alkaen. On pakko nähdä, miten Griseldan ja hänen läheistensä käy.

Modernista perheestä tuttu Sofia Vergara tekee hienon roolin ja on uskottava järkyttäviä tekoja tehneenä hahmona.

Sarja vie myös 80-luvun aikamatkalle, eikä kasarin puvustusta ja ökykoteja voi olla hämmästelemättä.” Inka Simola

Griselda

Netflix, 1 kausi (6 jaksoa)

6. Reippaat tytöt | Brittiläistä mustaa huumoria parhaimmillaan

Reippaat tytöt -sarjan vinksahtaneeseen perheeseen kuuluvat sisarukset Josie (Kat Sadler, vas.) ja Billie (Lizzie Davidson, oik.) sekä heidän äitinsä Deb (Louise Brealey). Kuva: Yle

”Nyt ei olla perheidyllin äärellä. Mustaakin mustemman huumorin brittisarjassa seurataan kolmen naisen muodostaman perheen sanalla sanoen kauheaa elämää. Työväenluokkainen yksinhuoltajaäiti Deb on korviaan myöten veloissa ja hakee tilanteeseen ratkaisua deittailemalla itseään varakkaampaa, keskiluokkaista tylsimysmiestä.

Isosisko Katiella on pitkä historia mielenterveysongelmia, pikkusisko Billiella hyvin epäterve suhde hyväksikäyttävään renttuun. Perheen isä lähti vuosia sitten ostoksille eikä koskaan palannut.

Luulisi, etteivät nämä ainekset paljoa naurattaa. Ne naurattavat niin, että vatsaan sattuu ja vesi valuu silmistä.

Sisaruksia esittävät Kat Sadler ja Lizzie Davidson ovat myös tosielämän sisaruksia. He ovat ammentaneet sarjaan aineksia omasta lapsuudestaan. Se näkyy hyvällä tavalla kaunistelemattomana otteena ja ymmärryksenä, jolla sekoilevia perheenjäseniä aina lopulta kuvataan. Katsoja ymmärtää, etteivät perheen ongelmien juurisyyt ole naisissa itsessään vaan ympäröivissä, ankeissa ja näköalattomissa olosuhteissa.” Annaleena Jalava

Reippaat tytöt

Yle Areena, 1 kausi (6 jaksoa)

7. Ripley | Mustavalkoinen trilleri haastaa katsojansa

Andrew Scott tekee järkyttävän hyvän roolityön läpeensä sosiopaattisena, mutta oudon kiehtovana Ripleynä. Kuva: Netflix

”Tom Ripley on newyorkilainen huijari, pikkurikollinen – ja täydellinen sosiopaatti, kuten myöhemmin ilmenee. Hän saa elämänsä onnenpotkun, kun hänet pestataan hakemaan kotiin upporikkaan suvun poika Dickie Greenleaf. Dickie on muuttanut Italiaan, jossa lähinnä leikkii taidemaalaria sekä hengaa tyttöystävänsä Margen kanssa.

Italiassa Tom hakeutuu Dickien seuraan ja varsin pian ymmärtää haluavansa olla Dickie, ehkä jopa puoliksi uskoo olevansa hän. Identiteetin ryöväämiseen tarvitaan veriteko, sitten toinen, ja Dickienä esiintyvä Tom ajautuu valvepainajaista muistuttavaan tilanteeseen, jossa hän vuoroin nauttii makeasta elämästä, vuoroin yrittää peitellä jälkiään.

Kokonaan mustavalkoinen ja tarkoituksellisesti hyvin hidastempoinen sarja on alusta loppuun hallitun tyylikäs kokonaisuus, joka pitää katsojan vallassaan ja jännittyneenä. Andrew Scott tekee järkyttävän hyvän roolityön läpeensä epämiellyttävänä, mutta oudon kiehtovana Ripleynä. Katsojan on pakko saada tietää, mitä hänelle tapahtuu. Italian upeat maisemat antavat tarinalle täydellisen kauniit kehykset.

Ripley-tv-sarja perustuu Patricia Highsmithin erinomaiseen klassikkotrilleriin, joka aloitti viisiosaisen Ripley-sarjan. Parikymmentä vuotta sitten romaanista tehtiin myös elokuva, mutta tv-sarjaversio on monin verroin parempi. Sarjan loppu vihjaa siihen, että toinen kausi olisi tulossa.” Annaleena Jalava

Ripley

Netflix, 1 kausi (8 jaksoa)

8. Rivals | Juonittelua, vauhtia ja seksiä kasaritunnelmissa

Declan O’Hara (Aidan Turner) isännöi talk show’ta, joka kantaa hänen omaa nimeään. Kuva: Disney+

”Kun tunnelma on tärkeämpi kuin juoni ja suuri draama viehättää, kannattaa uppoutua brittisarja Rivalsin maailmaan. 80-luvun tv-piireihin sijoittuvassa sarjassa on ihanasti kaikuja Dallasista ja Dynastiasta, mutta meno on rajumpaa. Sarjan runsaista seksikohtauksista on mainittu varmaan jokaisessa sen arvostelussa, ja syystä, sillä peiton heiluttelua piisaa.

Päähenkilö on oikeastaan aikakausi, vauhtisokea ja kimaltava 80-luku, jota sarjassa puhtaimmillaan edustavat muun muassa maineikas tv-kasvo Declan O’Hara (Aidan Turner) ja aatelinen, esteratsastajana menestynyt naistenmies Rupert Campbell-Black (Alex Hussell), joka on ministerinä Margaret Thatcherin oikeistohallituksessa. Näiden miesten ja heidän lähipiiriensä välisiin kähinöihin on ihanaa pureutua etenkin silloin, kun oma elämä on tylsimmillään ja arkisimmillaan.

Sarja perustuu dame Jilly Cooperin 80-luvulla ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin, joka oli Briteissä valtava menestys. Romaania ei ole suomennettu.” Annaleena Jalava

Rivals

Disney+, 1 kausi (8 jaksoa)

9. Mahtisormukset | 2020-luvun odotetuin fantasiasarja sai loistavan kakkoskauden

Mahtisormukset sarjassa nähdään niin hobitteja kuin velhoja. Kuvassa Nori Rankkijalka (Markella Kavenagh) ja Muukalainen (Daniel Weyman). Kuva: Amazon Prime

”Aina kun legendaarisista fantasiatarinoista tehdään uusia sovituksia, fanin mieleen nousee huoli. Kunnioittaako uusi tulkinta alkuperäistä tekstiä, ymmärtävätkö tekijät tarinan perimmäistä sanomaa? Samat kysymykset nousivat mieleeni J. R. R. Tolkienin Keskimaahan sijoittuvan Mahtisormukset-sarjan kohdalla.

Ensimmäinen kausi herätti epäilyksiä. Syksyllä 2024 julkaistu toinen kausi kuitenkin todistaa, että tekijöillä on homma hallussa.

Mahtisormukset sijoittuu aikaan ennen Taru sormusten herrasta -teoksen tapahtumia. Keskimaa on selviytynyt ensimmäisestä ajastaan, jota hallitsi kaikkien pahojen olentojen isä Morgoth. Pahis on kukistettu, ja Keskimaassa eletään suhteellista rauhan aikaa. Hiljalleen käy kuitenkin selväksi, että pahuus kytee yhä Keskimaassa.

Toisella kaudella seurataan Tolkienin tarinoissa erityisen merkityksellisten mahtisormusten luomista. Samalla päästään näkemään, miten Taru sormusten herrasta -teoksen pääpahis Sauron kasvattaa mahtiaan.

Parasta sarjassa on sen eeppisyys: vain harva asia on fantasiamaailmassa hienovaraista. Dramaattisen dialogin ja massiivisten taistelukohtausten seuraaminen on loistavaa todellisuuspakoa. Kakkoskaudella nähdään myös ehkä yksi hienoimmista Tolkienin maailmaan sijoittuvista taistelukohtauksista.” Milla Kukkonen

Mahtisormukset

Amazon Prime, 2 kautta (16 jaksoa)

10. Hirviöt: Lyle ja Erik Menendezin tarina | Häiritsevä tositarina karmeasta perheestä

Lyle (vasemmalla) ja Erik (keskellä) elivät hyväosaista elämää isänsä Josen (oikealla) ja äitinsä Kittyn kanssa, kunnes murhasivat vanhempansa raa'alla tavalla. Lyleä näyttelee Nicholas Chavez ja Erikiä esittää Cooper Koch. Javier Bardem tekee hyytävän roolisuorituksen Jose Menendezinä. Kuva: Netflix

”Eletään vuotta 1989 Los Angelesin hienostoalueella Beverly Hillsissä. Menendezin nelihenkisessä perheessä on tapahtunut hirveä tragedia. Perheen hyvämaineiset vanhemmat Jose (Javier Bardem) ja Kitty (Chloë Sevigny) on murhattu keskelle heidän olohuonettaan. Murha on poikkeuksellisen raaka: kumpaakin on ammuttu lukuisia kertoja haulikolla.

Poliisi epäilee muun muassa mafiaa. Todellinen syyllinen paljastuu kuitenkin lähempää kuin kukaan haluaisi ajatella. Josen ja Kittyn murhasivat heidän parikymppiset poikansa Lyle (Nicholas Chavez) ja Erik (Cooper Koch).

Hirviöt: Lyle ja Erik Menendezin tarina on dramatisointi todellisesta rikostapauksesta, joka ravisteli Amerikkaa 1990-luvulla. Sarjan pääpaino on Menendezin veljesten oikeudenkäynneissä. Oikeudessa ei yritetä selvittää, kuka Josen ja Kittyn murhasi, sillä vastaus on selvä. Pääpaino on siinä, miksi veljekset ampuivat vanhempansa. Ovatko he kamalan isänsä hyväksikäyttämiä ja äitinsä hylkäämiä poloisia? Vai ovatko he sosiopaattisia nuoria miehiä, jotka himoitsevat rahaa ja ihailua?

Sarja on kammottavan koukuttava tutkielma ihmismieleen, perhesuhteisiin, perheväkivaltaan ja valehtelun psykologiaan. Samalla se herättää kysymyksiä amerikkalaisesta oikeuslaitoksesta ja siitä, millainen mediasirkus rikkaiden ihmisten tekemien rikosten ympärille Yhdysvalloissa on kehittynyt.” Milla Kukkonen

Hirviöt: Lyle ja Erik Menendezin tarina

Netflix, 1 kausi (9 jaksoa)

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt