Kun Pia Rendic neljätoistavuotiaana pyöräili uintitreeneistä kotiin, hän huomasi valmentajansa ajavan autolla perässä lähes koko matkan. Uintitreeneissä miehen kädet eksyivät milloin nuoren oppilaan rinnoille, milloin takapuolelle.

Rendic ahdistui muttei kertonut kokemastaan kellekään, koska häpesi ja syytteli itseään. Lopulta hän sairastui anoreksiaan ja lopetti uimisen.

Kesti kauan, ennen kuin Rendic ymmärsi, että oli tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi.

Punainen villakangastakki, punatut huulet, punaiseksi lakatut kynnet. Musiikkitalon kahviossa istuva Rendic, 43, ei vastaa stereotyyppistä, hillittyä mielikuvaa papista. Myös hänen ammatillinen repertoaarinsa on värikäs. Rendic on paitsi pappi myös ihmiskaupan uhreja auttavan Vapauta uhri ry:n toiminnanjohtaja, seksuaaliterapeutti, väitöskirjatutkija ja tietokirjailija. Hän on kirjoittanut kirjoja ihmiskaupasta, pornosta, uskottomuudesta, hyvästä seksistä ja pakkoavioliitoista.

”Eri töitäni yhdistää naisiin kohdistuvan väkivallan vastustaminen. Se on ollut minulle nuoresta asti tärkeää”, Rendic sanoo.

Pohjanmaalla Kannuksessa varttunut Rendic näki jo lapsena, kuinka jotkut miehet käyttivät fyysistä ylivoimaansa naisten alistamiseen. Oma koti oli turvallinen, mutta lähipiiriin kuului rakas nainen, jota tämän mies löi joskus jopa nuoren Rendicin nähden.

Kokemukset jättivät Rendiciin lähtemättömän jäljen. Pelon lisäksi syttyi viha: ei naisia saa kohdella noin!

Alkaessaan havainnoida maailmaa laajemmin Rendic huomasi, että naisiin kohdistuva väkivalta ei ollut harvinaista. Usein se vaikutti kietoutuvan seksuaalisuuteen.

Rendicin mukaan syynä on se, että seksuaalisuus – samoin kuin hengellisyys – on ihmisyyden ydinaluetta, jolla kaikki ovat haavoittuvaisimmillaan.

”Työpaikan kahvipöydässä ei voi puhua Jeesuksesta tai peniksestä. Seksuaalisuus ja hengellisyys ovat kaikkein yksityisintä aluetta, joihin liittyy paljon häpeää ja salailua. Siksi niiden kautta on helppo hallita ja satuttaa.”

Seksuaalisuuden ja väkivallan yhteenkietoutumista käsittelee myös Rendicin uusin tietokirja, elokuussa julkaistu Pakotettu naimaan.

Se sai alkunsa, kun Suomessa asuva, pakkoavioliiton uhriksi joutunut ”Salima” (nimi muutettu turvallisuussyistä) otti ihmisoikeusjärjestö Amnestyn kautta Rendiciin yhteyttä ja pyysi tätä kertomaan tarinansa.

Salima oli menettänyt omanarvontuntonsa jo kuusivuotiaana, kun hänen sukuelimensä silvottiin. Kipu oli hirvittävä, mutta se ei tuntunut kiinnostavan aikuisia.

Myöhemmin Salima pakotettiin naimisiin miehen kanssa, josta hän ei pitänyt. Pakkoavioliitossaan Salima joutui raiskatuksi ja muutenkin hyväksikäytetyksi. Kun hän pakeni vanhempiensa luo, mies kavereineen tuli pahoinpitelemään Saliman isän. Toisella kerralla mies soitti Salimalle ja hakkasi lapsia tämän kuullen.

Rendicin mukaan pakkoavioliitot ovat yksi pahimmista naisiin kohdistuvan väkivallan muodoista, koska ne sisältävät usein väkivallan kaikki aspektit: fyysisen, seksuaalisen, taloudellisen ja henkisen väkivallan.

Suomessa pakkoavioliitot kuitataan herkästi maahanmuuttajayhteisön sisäisenä ongelmana. Se on Rendicin mukaan väärin.

”Ei lähisuhdeväkivallastakaan ajatella, että se on vain pariskunnan ongelma.”

Pakkoavioliitot ovat ihmisoikeusloukkaus, Rendic tähdentää. Ne loukkaavat naisten ja tyttöjen valinnan­vapautta ja oikeutta koskemattomuuteen. Siksi koko yhteiskunnan on puututtava niihin.

Syy ei ole sinussa. Pahoinpitelijä on yksin vastuussa teoistaan. Sitä Rendic korostaa kaltoinkohtelun uhreille. Hänelle itselleenkin oli tärkeää oivaltaa, että hyväksikäytetyksi joutuminen ei ollut hänen vikansa.

”Tunsin pitkään jäätävää kokonaisvaltaista häpeää, mutta terapiassa aloin ymmärtää, että uintivalmentajani oli minuun nähden auktoriteettiasemassa ja käytti asemaansa väärin. Todellinen paraneminen alkoi vasta, kun oivalsin, että vastuu tapahtuneesta ei ollut minun.”

Seksuaalisuudesta nauttimiseen Rendicillä oli kuitenkin pitkä tie. Kehollisuus ja seksuaalisuus tuntuivat pahalta ja likaiselta, ja mielessä kyti epäluottamus miehiä kohtaan.

Puolisonsa Renen Rendic tapasi 19-vuo­tiaana television treffiohjelmassa. Pariskunta rakastui heti, mutta ensimmäiset vuodet olivat myrskyisiä. Kasvu­kipuja ja riitoja riitti.

Rendic oli tullut uskoon 12-vuotiaana tätinsä myötä­vaikutuksella. Kolmikymppisenä myös puoliso tuli uskoon. Sen jälkeen pariskunta päätti pelastaa liittonsa.

He alkoivat puhua tunteistaan ja ajatuksistaan rehellisesti. Kumpikin tuli vihdoin nähdyksi ja kuulluksi, ja pikkuhiljaa he rakastuivat toisiinsa uudelleen.

Toisen pitkän terapiansa aikana Rendic alkoi luottaa siihen, että hänelläkin oli lupa nauttia seksuaalisuudesta.

”Sen ansiosta pystyin avautumaan miehelleni uudella tavalla. Seksielämässämme alkoi fantastinen vaihe.”

Rendic päätyi ihmiskaupan vastaiseen työhön, kun perhe muutti kymmenen vuotta sitten lähetystyöhön Kyprokselle. Kypros on yksi ihmiskaupan solmukohdista Euroopassa, ja siellä on paljon bordelleja ja eri kansalaisuuksia edustavia seksinmyyjiä. Heistä suurin osa on seksiperäisen ihmiskaupan uhreja. Rendic päätti perustaa järjestön ihmiskaupan uhrien auttamiseksi.

”Tämä työ on ennen kaikkea kohtaamista. Kysymme naisilta, mitä sinä tarvitset, jotta elämäsi olisi edes vähän parempaa. Emme voi tarjota mitään valmista sabluunaa tai kuvitella, että pelastamme heidät.”

Osa näistä naisista on kaapattu kotimaistaan tai houkuteltu uuteen maahan toisenlaista työtä lupaamalla. Joitakuita on pidetty vangittuina, jotta seksinostajia on voitu tuoda paikalle jatkuvalla syötöllä.

Järjestönsä kanssa Rendic avasi Kyprokselle siirtymä­kodin, jonne ihmiskaupan uhrit saattavat asettua vapauduttuaan. Myöhemmin järjestö perusti ihmiskaupan uhreille myös päiväkeskuksen, joka tarjoaa tukea ja työelämävalmennusta.

Alkaessaan työskennellä seksuaalista kaltoinkohtelua kärsineiden parissa Rendic ymmärsi, että tarvitsee lisää välineitä heidän auttamiseen. Niinpä hän opiskeli seksuaaliterapeutiksi.

”Ajattelen, että se mikä on suhteissa rikottu, voidaan suhteissa parantaa.”

Kaltoinkohtelua kokeneiden kanssa Rendic tekee paljon mielikuvaharjoituksia. Hän saattaa pyytää heitä miettimään, mitä he tahtoisivat sanoa pahantekijälleen.

”Usein häpeä alkaa purkautua vasta, kun vihalle tulee tilaa ja ymmärtää, ettei sitä tarvitse kääntää itseensä.”

Erityisen mieluisia työtehtäviä Rendicille ovat luennot hyvästä parisuhdeseksistä. Joskus hän luennoi miehensä kanssa, joskus yksin.

Rendic tietää, että moni keski-ikäinen nainen on hänen laillaan oppinut häpeämään kehoaan ja seksuaalisuuttaan. Useimpien lapsuudenkodeissa ei puhuttu seksistä tai siitä varoiteltiin. Niinpä moni kokee turvallisimmaksi harrastaa seksiä ”pimeässä ja peiton alla”.

Rendic muistuttaa avoimen kommunikaation merkityksestä. Jos pariskunta on ollut pitkään yhdessä, kumpikin on luultavasti muuttunut paljon ja kiinnostuksenkohteet ovat saattaneet vaihtua. Siksi hänestä on hyvä säännöllisesti pysähtyä päivittämään, missä mennään.

”Puolisolta on hyvä kysyä suoraan, mikä häntä kiihottaa, ja etsiä yhdessä seksielämään leikillisyyttä ja seikkailun tuntua. Kannustan naisia seksikauppaan katselemaan, mitä piristystä sieltä voisi löytää.”

Rendic sanoo olevansa kehopositiivinen ja jossain määrin seksipositiivinenkin. Hän tosin ajattelee, että seksi­positiivisuus menee liian pitkälle, jos myös pornossa ja seksityössä nähdään naisten voimaantumisen mahdollisuuksia. Rendicistä ne ovat parhaimmillaankin osa rakennetta, joka lisää epätasa-arvoa, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Tässä hän on eri mieltä useimpien feministien ja seksityöläisten oikeuksia ajavien kanssa.

”Niitä, jotka tekevät seksityötä omasta tahdostaan ja omilla ehdoillaan, on erittäin vähän verrattuna niihin, jotka pakotetaan siihen vasten tahtoaan. Minusta porno edistää naisten näkemistä kulutushyödykkeenä.”

Seksuaaliterapeuttina Rendic työskentelee usein porno- ja seksiaddiktiosta kärsivien kanssa. Työ käy joskus raskaaksi, ja mieleen saattaa hiipiä kyynisiä ajatuksia koko miessukupuolesta. Silloin Rendic hakeutuu työnohjaukseen tai pitää terapiatyöstä taukoa.

Rendicin perhe muutti Sveitsiin kaksi vuotta sitten. Siellä hän jatkaa ihmiskaupan vastaista työtään järjestönsä kautta, mutta työskentelee nyt myös osa- aikaisesti ulkosuomalaispappina ja satunnaisesti Kannuksen seurakunnan pappina.

Rendic tekee paljon seksuaalikasvatustyötä seurakunnissa. Hänestä se on erityisen tarpeellista herätyskristillisissä yhteisöissä, joissa opetus kiteytyy liian usein varoituksiin esiaviollisesta seksistä ja itsetyydytyksestä.

”Esiaviollisen seksin mustamaalaaminen voi synnyttää kauheita lukkoja. Jos on tottunut ajattelemaan, että seksiä pitää välttää viimeiseen asti ennen avioliittoa, voi olla vaikea nauttia edes avioseksistä.”

Hän opettaa nuorille, että seksi koskettaa niin syvältä, että sitä kannattaa harrastaa vasta, kun tuntee olevansa siihen valmis ja luottaa toiseen.

Rendicillä on viisi lasta. Perheessä tytärten ensimmäisiä kuukautisia on juhlistettu kakkukahveilla. Yksi lapsista on kysellyt äidin apua oikeanlaisten kondomien etsintään. Rendic on teroittanut lapsilleen, että seksuaalisuus on ihana asia ja kaikilla on oikeus nauttia kehostaan ja suojella rajojaan. Teinipojalleen Rendic on muistuttanut, että tyttöjen rajoja pitää kunnioittaa.

”Poikani on niin välkky, että hän vastasi, että kyllä poikiakin voidaan painostaa seksiin.”

Lapset suhtautuvat äitinsä työhön mutkattomasti. Heitä ei nolota, kun äiti antaa rippileirillä kavereille seksivalistusta tai puhuu aiheesta mediassa. Yhdenlaista kritiikkiä Rendic on suureksi huvituksekseen saanut.

”Lapset kysyvät, että äiti, voisitko joskus puhua muustakin kuin seksistä.”

Pia Rendic, 43, Vapauta uhri ry:n toiminnanjohtaja, seksuaaliterapeutti, kouluttaja, tutkija ja pappi. Rendic asuu Sveitsissä puolison sekä 19-, 18-, 15-, 13- ja 5-vuotiaiden lasten kanssa.

Juttu on alun perin julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 15-16/2022.