Viisikymppinen Päivi Nykänen aloitti salitreenin rapakunnossa – nyt hän tähtää voimanoston SM-kisoihin: ”Treenaamalla annoin itselleni elämän takaisin”
liikunnan ilo
Viisikymppinen Päivi Nykänen aloitti salitreenin rapakunnossa – nyt hän tähtää voimanoston SM-kisoihin: ”Treenaamalla annoin itselleni elämän takaisin”
Päivi Nykänen nukkui pari tuntia yössä, kärsi jatkuvasta väsymyksestä ja sairastui kakkostyypin diabetekseen. Kaikki muuttui, kun hän teki elintapamuutoksen ja alkoi treenata lihaskuntoaan.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 20.8.2023
Kauneus ja Terveys

”Menin seitsemän vuotta sitten työterveyslääkärille väsymyksen vuoksi. Toivoin salaa, että minulla olisi kilpirauhasen toimintahäiriö tai jokin muu sairaus, jota voisi hoitaa lääkkeillä.

Lääkäri löi madonluvut tiskiin: korkea verensokeri, verenpaine ja kolesteroli eli metabolinen oireyhtymä. Minulla todettiin myös kakkostyypin diabetes, johon pitäisi aloittaa pistoshoito.

Näin jälkeenpäin olen kiitollinen, että lääkäri ilmoitti karskisti, etten pötkisi pitkälle, jos jatkaisin samaa menoa.

Kolmen lapsen yksinhuoltajana tein välillä jopa kolmea työtä yhtä aikaa. Olin reilusti ylipainoinen, söin mitä sattuu, nukuin kaksi kolme tuntia yössä enkä harrastanut liikuntaa.

Salitreenistä tuli espoolaiselle Päivi Nykäselle, 55, niin suuri intohimo, että ammattikin meni uusiksi. Aiemmin ravintola-alalla työskennellyt Päivi toimii nykyään kuntosalijohtajana. Päivin perheeseen kuuluvat aviomies ja kolme aikuista poikaa.
Meni kaksi vuotta ennen kuin aloin nauttia harjoittelusta.

PILLERI TAI PIIKKI ei ratkaisisi tilannettani, vaan minun olisi itse tehtävä työ hyvinvointini eteen. Marssin heti lääkärikäynnin jälkeen kuntosalille ja ilmoitin haluavani jäsenyyden ja personal trainerin.

Sain työterveydestä ravinto-­ohjelman ja personal trainerilta kuntosaliohjelman. Ostin ison collegepaidan, jonka alle piilotin itseni treenatessani. ­Jalkaprässissä polvet ottivat vatsaani kiinni. Kestävyyskuntoa minulla ei ollut ollenkaan.

Ensimmäiset kerrat kuntosalilla olivat kamalia. En osannut liikkeitä, ja kaikki tekeminen sattui niveliin. Häpesin osaamattomuuttani ja ajattelin muiden näkevän kilometrien päähän, ettei elämäni ole hallussa.

Meni kaksi vuotta ennen kuin aloin nauttia harjoittelusta. Vaikka usein hatutti ja itketti, en tinkinyt ruokavaliosta tai treeneistä.

UNEN LAATU JA VIREYS paranivat nopeasti aloitettuani elintapamuutoksen. Työskentelin tuolloin ravintola-alalla ja nostelin paljon raskaita kuormia. Huomasin, etten enää uupunut kuten ennen, eikä elämä tuntunut pelkältä mustalta tunnelilta. Kai ne kuuluisat endorfiinit lähtivät liikkuessa liikkeelle.

Pudotin muutamassa vuodessa lähes puolet elopainostani, mutta menetin myös nälän tunteen. Söin treenimäärääni nähden liian vähän.

Neljä vuotta elintapamuutoksen aloittamisesta havahduin peilikuvaani, joka oli laiha. Lihakset puuttuivat treenistä huolimatta, enkä näyttänyt terveeltä. Esikoispoikani ilmoitti vievänsä minut voima­nostosalille.

Koukutuin voimanostoon kerrasta.

Voin haastaa siinä itseäni koko ajan parempiin tuloksiin. ­Liityin voimannostoklubiin ja sain uuden valmentajan. Aloin syödä reilusti lisää ja harjoitella kyykkyä, maastavetoa ja penkkipunnerrusta. Meni kahdeksan kuukautta ja peilikuvaani ilmestyi lihaksia.

Päivi tuntuu valtavaa onnistumisen iloa nykyisestä voinnistaan ja elämäntilanteestaan.
Olen jättänyt alkoholin ja karkit. En halua sabotoida hyvää oloa.

VIISIKYMPPISENÄ lihasvoiman harjoittaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Olen arjessa paljon toimintakykyisempi kuin ennen. Saan sukat ja kengät vaivattomasti jalkaan, en hengästy arkisista puuhista enkä tarvitse lepotaukoja.

Naapurit sanovat, että jos pitää nostaa jotain raskasta, pyytäkää Päiviä.

Verenpaine- ja kolesteroliarvoni ovat nyt keskimääräistä paremmat, ja sain elintavoilla diabeteksen kuriin enkä tarvitse pistoshoitoa. Olen elämäni kunnossa. Nyt tähtään joulukuussa järjestettäviin voimanoston SM-kisoihin.

MINULLE SANOTAAN nykyisin usein, että ’sinä se jaksat aina hymyillä’. Olen pirteä, sillä treenaaminen on nostanut mielialaani.

Olen tehnyt muitakin muutoksia, kuten jättänyt alkoholin ja karkit. En halua sabotoida hyvää oloa.

Surettaa, miten huonoon jamaan päästin itseni, mutta samalla koen valtavaa onnistumisen iloa siitä, millainen olen nyt. Treenaamalla annoin itselleni elämän takaisin.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 10/2023.

1 kommentti