Opettaja leipoo vapaa-ajalla kakkuja juhliin, lääkäri ohjaa joogaa, tutkija tienaa blogillaan ja sihteeri vetää ratsastusvaelluksia.

On yhä yleisempää tehdä useampaa työtä. Yksi etsii unelma-ammattiaan, toiselta hävisi oman alan työt, kolmas tienaa harrastuksensa avulla.

Voisinko minäkin? Asiantuntijat kertovat oivallukset monista rooleista haaveileville.

Vuosi sitten Sanna Salovuori oli entisessä lukiossaan kertomassa urastaan. Ensin hän näytti opiskelijoille kuvan suorasta maantiestä: tämä on perinteinen urapolku.

”Sitten näytin kuvan 16-kaistaisesta eritasoliittymästä: tässä on minun urapolkuni.”

Saman lukion käytävillä Salovuori tuskaili abikeväänä, miten ihmeessä hän voisi valita vain yhden alan, jota lähteä opiskelemaan.

Arpa osui Pop & Jazz Konservatorioon, jonne Salovuori lähti opiskelemaan laulua pääaineenaan. Tutkinto tuli valmiiksi, mutta musiikkiala ei jotenkin tuntunut omalta. Seuraavat parikymmentä vuotta hänen työelämäänsä voi pikakelata näin:

Salovuori opiskeli restonomiksi, meni töihin hotelliin ja teki sen ohella keikkaa muusikkona.

Seuraavaksi hän työskenteli Messukeskuksessa eri rooleissa, kuten näyttelykoordinaattorina, tiedottajana, tuottajana ja markkinointivastaavana. Niinä vuosina Salovuori myös opiskeli liikunnanohjaajaksi ja alkoi vetää tanssillisia jumppia.

Puolivahingossa Salovuori alkoi yrittäjäksi ja teki iloisesti sekaisin liki kaikkien aiempien alojensa töitä. Sitten paremman työelämän konsepti alkoi kiinnostaa niin, että Salovuori opiskeli ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja perusti valmennustoimiston.

Koko ajan on enemmän ihmisiä, jotka tekevät eri alojen töitä eikä yhtä ja samaa vuosikymmenet, sanoo työnhakuvalmentaja Anna-Maria Leogrande.

”Työura on pitkä jakso ihmisen elämässä. On normaalia ja inhimillistä, että kiinnostuksen kohteet ja oma osaaminen muuttuvat ja niitä tulee lisää.”

Mutta edelleen moni on sitä mieltä, että pitäisi valita yksi kiinnostuksen kohde ja pysyä siinä. Saatetaan ajatella, että oikeaa osaamista on vain yhden alan tarkka osaaminen.

On aloja, joilla mietitään, onko uskottavaa tehdä montaa asiaa. Voiko olla uskottava tutkija, jos on myös sisustussuunnittelija ja somevaikuttaja?

”Useita kiinnostuksen kohteita voidaan pitää heikkoutena. Minusta se on kummallinen ajatus. Monet kiinnostuksen kohteet ja ammatilliset halut ovat rikkaus”, Leogrande sanoo.

Työelämä kaipaa sekä moniottelijoita että yhden alan asiantuntijoita, eikä niitä pitäisi arvottaa keskenään.

Nuorempana Salovuori kipuili, koska halusi tehdä montaa asiaa lomittain. Huonommuuden tunne heräsi, kun hän ei pysynyt innostuneena vain yhdestä asiasta. Tuntui, että ei sovi muottiin.

Kuutisen vuotta sitten Salovuori törmäsi termiin multipotentialite. Se tarkoittaa ihmistä, joka kiinnostuu monista asioista ja haluaa toteuttaa itseään monin tavoin.

”Sain ahaa-elämyksen, että meitä on muitakin. Ei ole virhe, että innostuu monesta. On etuoikeus ja supervoima, että minussa on potentiaalia moneen.”

Sanoilla on väliä, kun puhutaan työstä ja urista, Leogrande sanoo. Ne rakentavat todellisuutta. Useita töitä tekevien työelämästä puhutaan usein pirstaleisena.

”Pirstaleinen tarkoittaa, että asia on mennyt rikki. Ihan kuin työura ei silloin olisi enää ehjä.”

Moninaisella työuralla on myönteisempi sävy.

”Toisaalta erilaiset ja oman näköiset työurat ovat nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, joten pitäisikö puhua ihan vain työurista?” Leogrande sanoo.

Salovuori ei kutsunut itseään musiikin ammattilaiseksi pariinkymmeneen vuoteen. Kunhan harrasti sitä.

Kunnes hänen päähänsä alkoi tulla tekstejä, sävellyksiä, kappaleita.

Ensin Salovuori kielsi ne itseltään. Mitä muusikkokaveritkin ajattelisivat? Sitten hän alkoi pohtia: Mikä minua estää tekemästä musiikkia? Jos huvittaa, niin miksi ei?

”Muistan, kun tilasin itselleni netistä käyntikortit. Tittelinä oli coach & musician. Ajattelin, etten voi tilata niitä. Sitten päätin, että kyllä voin, ja painoin enteriä.”

Nyt musiikki on yksi osa Salovuoren työtä. Hän tekee kappaleita, käyttää musiikkia valmennuksissaan ja pyörittää ystävän kanssa yritystä, josta saa musiikkia surujuhliin.

”Kun annoin itselleni luvan, että voin kutsua itseäni muusikoksi, aukesi uusia mahdollisuuksia.”

Jos ääni sisällä kehottaa tarttumaan uuteen alaan, sitä pitää Salovuoresta kuunnella.

”Usein pelko tai vaatimattomuus estää meitä tekemästä sitä. Mutta et ole leuhka, jos lähdet tutkimaan, mitä uutta sinusta löytyy. Päinvastoin, olisi rikos jättää tutkimatta omia kykyjä.”

Monen eri työn jongleeraaminen ei ole välttämättä helppoa. Jos tekee montaa osa-aikaista työtä, taito johtaa itseään korostuu.

”Yksi tärkein työelämätaito on se, että hallitsee kalenteriaan ja ymmärtää rajansa sekä sen, mitä voi tehdä niiden puitteissa”, Leogrande sanoo.

Jos päässä on monta hattua, Leogrande kehottaa varmistamaan, että varmasti käyttää aikaansa oikeisiin asioihin.

”Ennen kuin miettii, miten tekee, täytyy pitää huolta siitä, että se on sitä, mitä haluaa tehdä.”

Salovuori sanoo, että hänen halussaan tehdä työkseen useita asioita on uupumisen riski. Super­innostuja alkaa helposti suorittaa, ja siksi tekemisiin pitää ottaa itse jämäkkä ote.

”Täytyy myös olla rehellinen muille ja itselle siitä, missä osaamisen rajat menevät.”

Useita töitä tekevä ei ehkä ole kaikkien alojensa syväosaaja. Joskus pitää kilauttaa kaverille, joka tietää asiasta enemmän.

Jos paras ystävä on opiskellut lääkäriksi ja etenee suorassa uraputkessa, voi tuntua väärältä, jos itse hyppelee työstä toiseen ja haaveilee vielä uusista aluevaltauksista.

Intohimon kohteen vaihtelua voidaan pitää merkkinä siitä, että ei osaa päättää eikä ole määrätietoinen.

”Mutta on ok, että työelämässä ei ole kaikesta varma. Työstä voi nauttia, vaikka ei tietäisi, mihin se johtaa. Minusta on absurdi ajatus, että työuran aikana pitäisi olla vain yksi intohimon kohde”, Leogrande sanoo.

Hän kyllä kehottaa miettimään, mitä haluaa tehdä seuraavaksi.

”Mutta se ei tee kenestäkään huonompaa, jos ei ole sitä kuuluisaa viisivuotissuunnitelmaa. Se ei ole kivan työuran tae.”

Salovuori opiskeli aikoinaan liikunnanohjaajaksi siksi, että hänellä oli hinku liikkua ja tanssia.

”Minulla oli kaksi vaippaikäistä lasta, enkä olisi päässyt liikkumaan, jos se ei olisi ollut myös työtäni.”

Pari vuotta sitten ohjaaminen piti jättää, koska se alkoi ottaa enemmän kuin antaa. Salovuori onkin keskittänyt työn saralla huomionsa eri aikoina eri asioihin. Intohimon kohde on vaihdellut.

”Kun ohjasin työkseni jumppia, musiikkitreenit olivat minimissä. Liikunta ja tanssi olivat minulle tosi tärkeitä. Nyt, kun olen palannut musiikin luo, se tuntuu valtavan tärkeältä.”

Haluatko luoda itse itsellesi sivutyön päätyösi rinnalle? Ei ole huono idea miettiä, missä on jo valmiiksi hyvä ja voisiko sillä tehdä rahaa.

Jos esimerkiksi rakastat muhkeiden pipojen neulomista, saatat miettiä, voisiko taidolla tienata.

”Mutta ihan ensimmäiseksi mieti, haluatko varmasti kaupallistaa sen vai pitää rakkaana harrastuksena”, Leogrande sanoo.

Hän neuvoo kolme askelta, joilla voi päästä alkuun: mentori, verkosto ja kartoitus.

Mentori kannattaa hankkia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hän voi joko ymmärtää liiketoiminnan päälle tai olla neulontaguru, joka on kaupallistanut taitonsa.

Verkoston avulla voi selvittää, olisivatko ihmiset valmiita ostamaan pipojasi. Verkosto voi olla vaikka sopiva someryhmä tai työkaverisi.

Oma kartoitus on tärkeä tehdä. Tekeekö joku muu jo tällaisia pipoja? Missä he myyvät niitä? Mitä niistä maksetaan?

”Kannustan lämpimästi, että jos uskoo idean kantavan, lähtee testaamaan sitä turvallisesti palkkatyön ohessa.”

Salovuori sanoo samaa. Jos idea sivutyöksi iskee, sitä kannattaa testata. Puhutaan kokeilukulttuurista. Sitä ovat pienet askeleet ja idean testailu ajan kanssa.

”Sillä ei ole väliä, minkä merkityksen asia lopulta saa. Se ei ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan oppimista.”

Ehkä olet jo tehnyt pipoista itsellesi sivutyön. Pitäisikö nyt alkaa myssyjen minnaparikaksi ja tehdä neulomisesta päätyö?

On ihan okei, että sivutyö pysyy sivutyönä, vaikka se kuinka olisi unelmaduunia.

”Voi olla, että sitä ei enää tekisi iloisena ja onnellisena, jos sitä tekisi elääkseen”, Leogrande sanoo.

Hänestä työelämää kannattaa ajatella kokonaisuutena, eikä kokopäivä- ja sivutöitä erillisinä palikoina.

”Kokonaisuuden pitäisi olla sellainen, että siinä on asioita, jotka tuottavat iloa ja myönteisiä kokemuksia.”

”Jos voi sivutyönä tehdä sitä, mistä tulee hyvä fiilis ja onnistumisen kokemuksia, kokonaisuus on jo aika hyvä.”

"Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilta kouluterveydenhuoltoon oli itsessään jo valtava muutos. Niin oli myös kolmivuorotyöstä päivätyöhön siirtyminen. Tämä näkyi valitettavasti palkkakuitissa. Ajattelin alkuun, että kuittaan menetetyt tulot tekemällä keikkaa silloin tällöin. Päädyin kuitenkin itsenäiseksi ihonhoitokonsultiksi, mikä olikin paras päätös! Kosmetiikka itsessään kiinnostaa, mutta työ on myös rentoa verrattuna päivätyöhöni. Vuorolisät jäävät kakkoseksi, ja konsulttina voin itse päättää, milloin teen töitä (en ainakaan juhlapyhinä!).” – Sanna, 28

"Jätin kokoaikaisen toimistotyön kaksi vuotta sitten. Aloin tehdä opettajan sijaisuuksia ja tajusin, että tienaan samalla tavalla. Nyt teen kahteen yritykseen kirjanpitoa etänä ja vuoroja kauppaan ja apteekkiin. Kouluaikoina pääosassa ovat opettajan sijaisuudet. Korona-aikana tuli tauko kaikkiin töihin, ja onhan tämä epävarmaa. Haluan kuitenkin vapauden lähteä reissuun milloin vain – yleensä olen kaksi kuukautta vuodesta ulkomailla. Haluan pitää elämän jännittävänä.”

– Jonna, 32

"Kun korona iski, oman alani töitä markkinoinnin tehtävissä oli haastavaa löytää. Huomasin, että ikäiselleni nuorelle naiselle haettiin henkilökohtaista avustajaa. Päätin hakea ja sain paikan. Nyt teen oman alan töitä yrittäjänä ja toimin osa-aikaisena avustajana. Parasta on ollut huomata, ettei työ tai titteli määritä minua – minusta on moneen. Kahden työn tekeminen antaa myös taloudellista mielenrauhaa. Välillä se on rankkaa, ja vapaa-aika on kortilla. Salaa nautin siitä, että arki on tilkkutäkki.”

– Minna, 30

Otin loparit päällikön työstäni, sillä minulla oli vaikeuksia yhdistää päivä- ja sivutyöni. Nyt opiskelen valmentajaksi, pidän luentoja, kirjoitan, vedän juoksukouluja ja teen yksilövalmennuksia. Aion myös päästä opiskelemaan joko poliisiksi tai ensihoitajaksi, sillä haluan vielä ammatin, jossa töitä on varmasti ja jota voin tehdä keikkaillen, yhdistäen nykyisiin töihin. Teen monia juttuja, koska siten voin poimia kirsikat kakusta. Luotan itseeni: osaamiseni on niin laajaa, että aina on jotain, mitä voin tehdä.”

– Jenny, 43

Juttu on julkaistu Trendissä.