Oletko usein sanonut, että ensi viikon jälkeen helpottaa? Sitten sinulla on aikaa olla paremmin läsnä tai tavata enemmän ihmisiä.

Minäkin olen sanonut noin. Tiedämme varmaan molemmat, että kyseessä on maailman suurin kusetus. Ensi viikon jälkeen ei nimittäin helpota. Sillä jos on tapana tunkea kalenterinsa täyteen, tapa ei katoa yhdessä yössä. Ja harvoin kuormittava elämä katoaa sillä, että sunnuntai vaihtuu maanantaiksi.

Kun ajattelen aikaa ja täyttä kalenteria, mietin yhtä asuntomessuille rakennettua taloa. Muistan, miten hämmentynyt olin siitä: hulppean talon ympäri kiersi leveä terassi ja jokaisella talon seinustalla oli ruokapöytäryhmä, löhönurkkaus, aurinkotuoli tai vähintään makrameekeinu.

Talo oli varmasti kallis, mutta pidin omistajia ihan toisesta syystä rikkaana: heillä oli aikaa katsoa, kun aurinko nousee, paahtaa ja laskee. Siirtyä terassin nurkalta toiselle viettämään aikaa. Minulla ei ollut tuohon aikaan terassia muttei kyllä aikaakaan tuollaiseen.

Siksi olen alkanut ajatella, että aika on rikkautta ja sellaista rikkautta kannattaa alkaa kerätä. Se onnistuu, kun valitsee tarkemmin, mihin asioihin aikaansa tuhlaa.

Eräs metrossa kuulemani keskustelu vahvisti ajatustani. Sen mukaan kaikkien aika tulee loppumaan, eikä kukaan ehdi toteuttaa unelmiaan. Maailmanlopun ennustuksilta kuulostanut keskustelu väitti, ettei ole aikaa istua vaan nyt pitää toimia. Mutta ajattelin juuri toisin, joskus pitää olla aikaa tuijotella kaukaisuuteen makrameekeinussa. Kyllä, hankin ihan piruuttani sellaisen.

Pääkirjoitus on julkaistu lehdessä 10/22.