
Usein sorrutaan ajattelemaan, mitä suurempi määrä kauneudenhoitotuotetta kerralla käytetään, sitä tehokkaammin se toimii. Näin ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole. Ainostaan aurinkotuotteiden kohdalla enemmän voi olla enemmän.
Nyrkkisääntönä voisi pitää sitä, että ihoa hyödyttää vain sellainen määrä, mikä siihen imeytyy.
Kosmetiikan käytössä voisikin noudattaa samaa ohjetta kuin kokkailija suolan käytössä: aina on helpompi lisätä kuin poistaa.
Usein liikakäytöstä on jopa haittaa. Jos meikkivoide rullaa päivävoiteen päällä, syy on usein siinä, että päivävoidetta on levitetty iholle liikaa.
Kyse voi toki olla myös siitä, että voide ei ole ehtinyt imeytyä kunnolla tai se on turhan rasvaista tai muuten vain sopimatonta meikin alle, mutta lähtökohtaisesti syy on yleensä liiallisessa määrässä.
Jos taas heräät kasvot turvoksissa, syy voi hyvin silloinkin olla liian runsaskätisesti levitetyssä yövoiteessa.
Tämän verran kosmetiikkaa on juuri oikea määrä
1. Kasvovoidetta: neljäsosa teelusikallinen
Kasvovoiteen määrä riippuu aina vähän tuotteen koostumuksesta ja sen levittyvyydestä: geelimäiset levittyvät helpommin kuin paksut voiteet.
2. Silmänympärysvoide: nuppineulan pään kokoinen määrä
Muista käyttää silmänympärysvoidetta sekä ala- että yläluomille, mutta ole tarkkana määrän kanssa. Nuppineulan pään ylittävä määrä tuppaa yleensä turvottamaan.
3. Seerumi: herneen kokoinen nokare
Seerumit eli tehotiivisteet sisältävät pienessä määrässä paljon tehoaineita. Muista myös, että seerumit on lähes poikkeuksetta tarkoitettu kuuriluontoiseen käyttöön. Yksi pullo on yhden kuurin mittainen.
Vartalovoiteen oikea annostelu määräytyy levitettävän pinta-alan mukaan. Jos olet säästökuurilla, levitä vartalovoide hieman kostealle iholle, jolloin se imeytyy paremmin ja tarvitset sitä vähemmän. Jos ihosi on rutikuiva, sekoita muutama tippa öljyä voiteen joukkoon, jolloin molempia kuluu vähemmän.
4. Aurinkovoide: kaksi ruokalusikallista keholle ja neljäsosa teelusikallinen kasvoille
Jos sinulle on jäänyt jäljelle aurinkovoidetta viime kesästä tai edelliseltä aurinkoreissulta, olet luultavasti käyttänyt sitä liian vähän. 300 millilitran purkista tulisi riittää vain noin kymmeneen käyttökertaan.
5. Meikkivoide: kaksi pisaraa otsalle, poskille ja yksi nenälle ja leukaan
Nykymeikkivoiteet ovat lähes aina helposti kerrostettavia. Kun olen levittänyt kaksi pisaraa kuhunkin kohtaan, näet tarvitseeko jokin alue, kuten punoittavat nenänpielet tai couperosa-posket, vielä toisen kerroksen.
6. Shampoo: puolikas ruokalusikallinen
Shampoon oikea määrä riippuu toki hiusten pituudesta ja paksuudesta, mutta kaikki yli vajaan ruokalusikallisen yli puhdistaa lähinnä viemäriverkostoa. Äläkä koskaan laimenna sampoota vedellä, sillä se menettää siinä sekä pesu- että hoitotehonsa.
Myös hoitoaineen kanssa vähemmän on enemmän, jotta et joudu uudelleen pesulle. Noudata purkin kyljessä olevia ohjeita. Kun pyyhekuivaat hiukset ennen hoitoaineen levittämistä, saat siitä paremmat tehot irti. Hiukset ovat nimittäin kuin sieniä eli ne imevät runsaasti vettä itseensä, jolloin hoitoainetta pääsee hiukseen vähemmän ja hoitoteho kärsii.