Vaihda kengät mukavampiin ja asusta vimmatusti – Noora Hautakankaan tyyliopeilla elämästä tulee kauniimpaa ja helpompaa
minun tyylini
Vaihda kengät mukavampiin ja asusta vimmatusti – Noora Hautakankaan tyyliopeilla elämästä tulee kauniimpaa ja helpompaa
Yrittäjä Noora Hautakangas pukee neonvihreät samettihousut arkeen ja juhlaan, koska kaikki on asustamisesta ja luovuudesta kiinni.
Teksti

Kuvat

16.11.2023
 |
Eeva

Miten kuvailisit tyyliäsi?

Sekalainen ja monipuolinen. Voin yhtenä päivänä pukeutua hyvin klassisesti kokomustaan tai mustavalkoiseen, toisena käyttää sokkivärejä ja kuoseja.

Miten työsi vaikuttaa pukeutumiseesi?

Olen Relove-second hand -myymäläketjun yrittäjä ja luova johtaja, joten työni pyörii vaatteiden ja muodin ympärillä, mikä on oman tyylin näkökulmasta innostavaa. Työ on kuitenkin samalla vienyt tyyliäni koko ajan enemmän kapselivaatekaapin suuntaan. Se tarkoittaa, että mietin uuden vaatekappaleen kohdalla ennen kaikkea sitä, miten se sopii jo olemassa oleviin vaatteisiini.

En siis juurikaan enää hanki vaatetta sillä perusteella, että onpa ihana vaate. Niitä maailma on täynnä.

Tyylissäni on tapahtunut sellainenkin muutos, että olen nykyään vannoutunut lenkkarinainen – mukavuus ja terveys menevät edellä. Työssäni pitää voida kyykkäillä ja roudata, joten käytännöllisyys on ajanut naisellisuuden ohi.

Minulla on viha-rakkaussuhde korkkareihin. Onneksi muoti on muuttunut, eikä esimerkiksi juhlissa ole enää painetta pitää korkkareita. Olen ehtinyt saada korkkareita käyttämällä itselleni kunnon vaivaisenluun, joka ehkä joudutaan lähivuosina leikkamaan. Jos nykyään laitan korkkarit jalkaan, niin vaihtokengät kulkevat aina mukana.

Noora Hautakangas Relove-liikeen perustamisvuonna 2016. Kuva: Jaakko Jaskari

Kuka on tyyli-idolisi?

Hiljattain edesmennyt Aira Samulin. Tunsin Airan kymmenenisen vuotta, ja ihailin hänen kykyään pukeutua ajattomasti ja silti värejä säästelemättä ja persoonallisesti. Aira myi Relovessa vaatteitaan, ja puhuimme siksi paljon tyylistä ja vaatteista – ja mitä aarteita Airalla vaatekaapissaan olikaan!

Ihailin Airassa myös sitä, että hän ei ajattellut liikaa sitä, miten naisen pitäisi pukeutua. Kulttuurissamme on edelleen aivan käsittämättömiä normeja siitä, miten naisen on sopivaa pukeutua. Jos A-Studiossa naisella on liian lyhyt helma tai paljas olkapää näkyy, siitä syntyy hirveä kohu. Aira suihki yhdeksänkymppisenä edelleen menemään verkkosukkahousuissa. Hän oli ihailtava oman tiensä kulkija, jollainen haluan itsekin olla.

Mikä on viimeisin hankintasi?

Vimman limenvihreät samettihousut, jotka löysin omasta verkkokaupastamme. Ne ovat lököhousuina kotikäytössä, bilehousuina juhannusjuhlissa ja bisneshousuina toimistolla. Jos vaate ja materiaali on laadukas, se sopii moniin eri tilanteisiin. Asustamalla saa paljon aikaan.

Juttu on julkaistu Eevassa 9/2023.

1 kommentti