Niina Lahtinen: ”Metkun ilo tarttuu minuun”
Ihmiset
Niina Lahtinen: ”Metkun ilo tarttuu minuun”
Näyttelijä Niina Lahtisen australianpaimenkoira Metku liikkuu emäntänsä mukana töissä ja metsässä.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 17.2.2021
Eeva

Näyttelijä, Putous-ohjaaja ja käsikirjoittaja Niina Lahtinen ja Metku-koira harrastavat yhdessä agilityä.

Niina Lahtinen ja Metku-koira ovat tiimi

”Edellinen koirani, pitkäkarvainen collie nimeltä Relander, ei tykännyt lenkkeillä. Kun olimme juosseet kilometrin, se olisi halunnut kääntyä takaisin. Metku taas on hyvin aktiivinen, ja otin sen siksi, että siinä on enemmän ’moottoria’.

Metku on neljävuotias australianpaimenkoira. Me juoksemme metsässä tunnin puolentoista lenkkejä.

Metku näytteli pentuna Nieminen & Lahtinen -show’ssa. Niina Lahtinen ounastelee, että Metku nähdään jonain päivänä valkokankaalla.

Harrastan Metkun kanssa myös agilityä, mutta me emme ole kunnianhimoisia. Minusta on kiva kehittää kommunikaatiotaitojamme. Australianpaimenkoira on älykäs ja yksi oppivaisimmista roduista. Agilityssä Metku joutuu fyysisen suorituksen lisäksi miettimään, mitä siinä halutaan. Se on myös erittäin ahne ja haluaa namia niin paljon, että se on valmis tekemään mitä vain.

Kotona Metku on intensiivinen tuijottaja. Kun minä ja kaksi tytärtäni katsomme elokuvan, Metku saattaa tuijottaa meitä koko ajan. Me kutsummekin sitä rotunimellä ’australiantuijottaja’. Metku on rohkea ja rauhallinen, ja se kulkee töissä minun mukanani.

Koira tuo elämään iloa ja terveyttä

"Metku nauttii elämästään. Minuunkin tarttuu tunne, että kaikki on ihan hyvin.

Koirat ovat tuoneet elämääni mielenterveyttä monella tapaa. Liikkuminen kolme kertaa päivässä on terveellistä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Joka aamu Metkusta on ihanaa, kun me heräämme, se nauttii elämästään. Minuunkin tarttuu se, että kaikki on ihan hyvin.

Kaiken maailman ahdistusten keskellä Metku on huoleton. Se pitää kiinni arjessa ja muistuttaa, että elämä on kuitenkin aika yksinkertaista: nukkumista, syömistä ja toisen kanssa olemista.

Minun on aina ollut helppo olla eläinten kanssa. Niille riittää, että olen läsnä. Minun ei tarvitse olla yhtään fiksumpi, hauskempi tai kauniimpi kuin olen. Voin olla vaikka ihan tyhmä, eikä se haittaa yhtään."

Kommentoi +