Näyttelijä Marja Salon työpaikalla Kansallisteatterissa ei ole pitkään aikaan ollut esityksiä. Dosentit-näytelmän, jossa Marja on mukana, ensi-iltapäivää jouduttiin siirtämään lähes vuodella eteenpäin, syksylle 2021.
Koronapandemiaa enemmän Marja kertoo silti miettineensä viime aikoina toista suurta kriisiä, ilmastonmuutosta. Hän puhuu ilmastosurusta.
”Kun katson kaunista merimaisemaa, näen mielessäni myös kaiken muoviroskan aaltojen alla. Se on surullista.”
Marja valmistelee aiheesta näytelmää yhdessä ystävänsä dramaturgi Hanna-Kaisa Tiaisen kanssa.
”Hetkittäin voi tulla luovuttamisen halu, tunne, ettei omilla teoilla ole merkitystä. Haluan kuitenkin uskoa, että kyllä niillä on. Asioista täytyy puhua ja päättäjiä pitää muistuttaa ongelman suuruudesta.”
Hehtaari-niminen näytelmä tuli ensi-iltaan Kansallisteatterin Omapohja-näyttämölle syyskuun alussa 2021.
”Tuskin kukaan selviää täysin ilman ikäkriisiä”
Marja Salo kuoriutuu värikkäistä takeistaan ja huiveistaan ja istahtaa ravintolapöytään Helsingin keskustassa. Siirrymme ilmastosurusta kaupunkiarkeen: Marja kertoo panneensa merkille, että kaikissa ulkona näkyvissä mainoksissa on nuori, kaunis nainen.
”Naisen kauneus määritellään usein todella kapeasti. Kun katson teatterin kahvilassa 84-vuotiasta meikitöntä Seela Sellaa, on pakko ihailla, kuinka kaunis hän on.”
Marja täytti viime vuonna neljäkymmentä, ja toisinaan hänellä on sellainen olo, että hän on elänyt jo yhden elämän.
”En ajattele olevani enää nuori, ja totta kai mietin ikää toisinaan. Tuskin kukaan selviää täysin ilman ikäkriisiä.”
Marjan mukaan meitä ympäröi jatkuva vertailu ja vaatimus siitä, että kaikkien pitäisi näyttää samalta kuin mainoskuvien naiset.
”Lähes poikkeuksetta kaikki, sekä vanhemmat että nuoremmat naiset, näyttävät mainoksissa 35-vuotiailta. Nuorta meikki vanhentaa ja vanhempaa nuorentaa.”
Marjan omat ikäkriisit ovat liittyneet lähinnä uskottavuuteen.
”En ole koskaan ollut mikään ulkonäköihanne, sellainen upea nainen, jonka perään miehet viheltävät kadulla.”
Siroa ja pienikokoista naista on pikemminkin kohdeltu pikkutyttönä, söpönä tai poikamaisena. Vielä nykyäänkin, vaikka hänellä on kaksi kouluikäistä lasta, kymmenvuotias Miles ja kahdeksanvuotias Mimi.
”Olen joutunut vielä yli kolmekymppisenä todistelemaan aikuisuuttani. Minulle on tultu sanomaan, että voitko sinä olla noiden äiti, olet itsekin vielä lapsi. Onneksi se on nyt aika lailla loppunut.”
”Kotini oli melko rikkinäinen”
Lapsena Marjalla oli yksi iso unelma: hän halusi näytellä Kansallisteatterissa. Nyt hän on ollut jo monta vuotta unelmiensa työpaikassa.
”Yhteisö on minulle tärkeä, ja rakkaus teatteriin juontaa jo lapsuudesta.”
Marjan ensimmäinen työpaikka oli Uusi Iloinen Teatteri. Siellä hän pääsi näyttämölle jo seitsemänvuotiaana isoisänsä kapellimestari Jaakko Salon mukana. Marja aloitti uransa kävellen käsillään ja jatkoi sitä muilla notkeilla tempuilla, rullaluisteli ja lauloi.
”Olin UIT:ssä koko lapsuuteni ja nuoruuteni, kymmenen vuotta. Isoisän lisäksi myös monet vakionäyttelijät, kuten Marjatta Leppänen, olivat minulle kuin perheenjäseniä. He olivat perheeni, koska kotini oli noihin aikoihin melko rikkinäinen.”
Marja asui teini-iässä jonkin aikaa isoisänsä luona, ja omilleen hän muutti jo 15-vuotiaana.
Teinikapinoinnin keskellä teatteri oli Marjalle ainoa ammatillinen vaihtoehto. Hän pääsi Teatterikorkeakouluun 21-vuotiaana ja aloitti työt Kansallisteatterissa pian valmistumisensa jälkeen.
”Vakinainen työ sopii minulle, tuntisin oloni turvattomaksi freelancerina. Olen aika ujo, ja tutustun hitaasti uusiin ihmisiin.”
Päivätyönsä lisäksi Marja muistetaan muun muassa Eve Hietamiehen kirjoihin perustuvista elokuvista Yösyöttö ja Tarhapäivä, ja hän on mukana myös televisiosarjassa Syke.
”En halua tehdä työlläni pahaa maailmalle”
Omien taitojen markkinointi ei luonnistu Marjalta.
”En ole lainkaan some-ihminen, enkä osaa rakentaa itsestäni minkään sortin brändiä.”
Hän sanoo suhtautuvansa kaikenlaiseen myymiseen muutenkin hyvin kriittisesti. Mainoksessa Marja Salo on esiintynyt vain kerran, teatterikouluaikoinaan. Sittemmin hän on kieltäytynyt tarjouksista päättäväisesti:
”En halua olla edistämässä kenenkään kuluttamista enkä tehdä työlläni pahaa maailmalle. Mainonta lisää tarpeita ja tyytymättömyyttä. Jos ihminen tarvitsee takin tai pesukoneen, niin hän löytää sen kyllä ilman minun panostani.”
Kuluttamisen vähentäminen on yksi Marjan aatteellisista valinnoista. Hän hankkii miltei kaiken käytettynä niin itselleen kuin lapsilleenkin.
”Yritän ostaa tavaraa niin vähän kuin mahdollista. Ennen koronaa, kun oli vielä juhlia, käytin niissä yleensä pukulainaamon vaatteita.”
Tärkeä valinta on myös kasvissyönti, jonka hän aloitti yksitoistavuotiaana.
”Näin maaseutumessuilla teurastusvideon, ja tein pikkutytön varmuudella eettisen päätökseni.”
Nykyään Marja ei ole täysin vegaani, mutta lihaa hänen ei tee mieli. Aviomies Andy Kruse ja lapset syövät jonkin verran lihaa, mutta siitä Marja on tarkka, että lihan pitää olla luomua, eettisesti kasvatettua.
”Sen lisäksi jokaisen lihansyöjän pitäisi oikeastaan pystyä myös tappamaan itse syömänsä eläin”, hän pohtii ja lisää, että kasvisruoka on tärkeä valinta myös luonnonsuojelun kannalta.
Marja Salo sairastui nuorempana syömishäiriöön: Kaikki alkoi tutun aikuisen huomiosta
Esiintymään tottuneelle Marjalle huomion kohteena oleminen ei ole aina ollut mutkatonta. Nuorempana hän kärsi jopa syömishäiriöstä.
Kaikki alkoi tutun aikuisen huomiosta, jonka mukaan 16-vuotias tyttö oli pyöristynyt söpösti.
”Niin pienestä se voi olla kiinni. Väärään aikaan lausuttu viaton kommentti laukaisi identiteettikriisin.”
Enää hän ei tarkkaile painoaan mutta arvelee, että tuskin syömishäiriö menee koskaan kenelläkään kokonaan ohi.
”Minulla häiriintynyt suhde ruokaan näkyy esimerkiksi siinä, että stressaantuneena unohdan syödä. Ajoittain saatan tuntea valtavaa mielitekoa yhtä tiettyä ruoka-ainetta kuten vaikkapa banaanilastuja tai tällä hetkellä jalopeno-oliiveja kohtaan.”
Ilmastoherätyksen Marja sai viisitoista vuotta sitten. Hän luki Tim Flannerin kirjan Ilmaston muuttajat ja tajusi, että jotain oli tehtävä.
Alkuun Marja oli intomielinen. Hän osti Flannerin kirjaa isot pinot ja lahjoitti niitä tutuilleen.
”Jaksoin paasata. Halusin kaikkien ymmärtävän, mistä on kysymys. Nykyään olen hiukan vähemmän ehdoton. En moralisoi, mutta haluan toimia esimerkkinä.”
Joitakin vuosia sitten Marja innostui myös roskien keräämisestä.
”Kun lapset oppivat kävelemään, ryhdyimme yhdessä siistimään kulkureittiämme. Sen sijaan että ahdistuu roskista, ne voi kerätä pois. Se on konkreettinen teko.”
Marja on kerännyt vuosien mittaan roskia niin lähialueillaan kuin kauempanakin, metsästä, pihoilta, rannoilta ja tienvarsilta. Hän on myös järjestänyt Kansallisteatterin työntekijöille yhteisen tapahtuman, jossa kerättiin roskia Seurasaaresta.
”Ympäristön siistiminen on palkitsevaa. Siitä innostuu helposti, se on hyvän mielen hyötyliikuntaa.”
Ikimetsä
Roskien keräämisen lisäksi Marja haluaa opettaa lapsilleen myös, mistä ruoka tulee. Hän kuuluu Kaupunkilaisten oma pelto -yhteisöön. Sen osakkaat saavat paikallisesti tuotettuja biodynaamisesti viljeltyjä kasviksia ja osallistuvat talkootöihin.
Perheellä on kesäasunto Veikkolassa, Helsingin lähellä. He ostivat vuonna 2013 huonokuntoisen mökin ja puolen hehtaarin palstan. Peikkolaksi kutsuttu paikka on todiste luonnon kyvystä muuttua.
”Emme ole tehneet pihapiirille mitään. Siihen on kasvanut ihana niitty, joka on kesäisin täynnä luonnonkukkia ja perhosia.”
Tontti rajoittuu toiselta reunaltaan Nuuksion suojeltuun metsään, joka kohoaa rajalla kuin komea luonnon seinä.
Marjalle ikimetsä on muistutus siitä, millainen metsän pitäisi olla muuallakin Suomessa, alkuperäinen ja monipuolinen, ei mikään puupelto.
Toisella puolella tontin rajana on pieni puro, jonka takana on aikoinaan ollut naapurin hoidettu piha. Sinne on levinnyt vieraskasveja, lupiineja.
”Meillä raivaamaton piha on suojannut monimuotoisuudellaan itseään, eivätkä lupiinit ole levinneet meille lainkaan.”
Hetkessä elämisen taito
Näytteleminen on ollut Marjalle itsestään selvää lapsesta asti, mutta hän on harkinnut myös kätilöksi kouluttautumista. Hän tutustui jopa pääsykoekirjoihin, mutta luopui ideasta.
Ajatus käytännöllisestä ammatista liittyi osin siihen, että Marja ja hänen amerikkalainen miehensä ovat vuosien varrella pohtineet asumista miehen synnyinmaassa.
”Tällä luonteellani en missään nimessä pystyisi markkinoimaan itselleni kansainvälistä näyttelijänuraa, joten toinen ammatti olisi ainoa vaihtoehto.”
Marja vakuuttaa kuitenkin olevansa juuri nyt tyytyväisempi itseensä ja elämäänsä kuin pitkiin aikoihin. Hän ei haaveile oikein mistään eikä erityisesti suunnittele elämäänsä.
”En mieti seuraavaa lomaa, tuskin edes ensi viikkoa. Elän aika lailla hetkessä, ja toimin impulsiivisesti. Olen aina toiminut.”
Esimerkiksi viime kesänä hän lähti perheen kanssa hetken mielijohteesta lomalle Muoniossa asuvan sisarensa luo.
”Yleensä elämme silti melko tavallista kahden kulttuurin arkea. Andy puhuu lapsille englantia, minä suomea.”
Sumplailut pienten lasten, aikuisten töiden sekä oman ajan ja vanhempien yhteisen ajan kanssa ovat yhtä haastavia kuin missä tahansa perheessä.
Lasten syntymän jälkeen perhe kasvoi vielä yhdellä hengellä, kun Marjan äiti muutti samaan huusholliin tyttärensä kanssa.
”Se oli kätevää, en koskaan tarvinnut muuta lastenhoitajaa iltaisin, ja hänestä oli suunnattomasti apua kotitöissä. Andy meni opettajantyönsä takia aikaisemmin nukkumaan kuin minä, ja äidistä oli minulle juttuseuraa iltaisin. Meillä oli monia hyviä keskusteluja.”
Perhe asui noihin aikoihin kolmiossa, mutta sopu antoi sijaa. Lapsilla oli monta läheistä aikuista, ja myös Andy tuli hyvin toimeen Marjan äidin kanssa.
”Nuorena olin riidoissa äitini kanssa, mutta sukusiteet ovat vahvat. Olemme sittemmin olleet oikein läheisiä.”
Nyt kun lapset ovat kasvaneet, äiti on muuttanut jälleen omilleen.
”Minulla on jopa ikävä häntä. Yhteisasumisessa äidin kanssa oli paljon hyviä puolia. Ihmettelen, etteivät useammat pienten lasten vanhemmat tee samoin.”
”Elämä on valintoja ja kompromisseja”
Haastattelu keskeytyy, kun Marja Salo vilkaisee kännykkäänsä. Hän pyytää anteeksi, näppäilee puhelintaan ja kertoo, että nettikaupasta löytyivät juuri sopivat käytetyt lumilautamonot.
”Innostuin uudestaan nuoruuden harrastuksestani. Pitäisi löytää vielä lauta.”
Marja osasi aikoinaan tehdä voltin lumilaudalla ja uskoo, että se onnistuisi vieläkin.
”Ehkä ei kuitenkaan kannata yrittää. Olen ollut muutaman kerran lasteni kanssa mäessä, ja nautin suunnattomasti. Aivan kuin olisin taas 16-vuotias.”
Marja sanoo, että hänellä on vahva solumuisti nuoruuden taitojensa suhteen. Käsillä kävely sujuu vieläkin. Sitten hän virnistää ja myöntää, että lumilautailu ei ehkä ole kaikkein eettisin urheilulaji.
”Elämä on valintoja ja kompromisseja.”
Kaksi vuotta sitten Marja teki myönnytyksen, kun hän meni autokouluun ja perheeseen hankittiin biokaasuauto.
”Muuten olisi pitänyt luopua lasten harrastuksista”, hän perustelee ja tunnustaa, että perheessä on myös koira.
”Minulla ei ollut lapsena isäni allergian vuoksi lemmikkiä, mutta aikuisena halusin koiran. Kun edellinen kuoli, yritimme olla ilman, mutta se ei onnistunut.”
Marja sanoo, ettei ole missään nimessä täydellinen.
”Kukapa olisi.”
”Yhdessä voimme hidastaa ilmastonmuutosta”
Ympäristöasioissa Marja Salo luottaa lainsäädännön voimaan, eivät ihmiset muuten usko.
”Olisi hyvä, jos määriteltäisiin henkilökohtaiset hiilijalanjälkirajat, eräänlaiset päästökiintiöt. Jokainen voisi valita, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä. Jos haluaa lentää kerran vuodessa ulkomaille, sitä voisi korvata syömällä kasvisruokaa tai luopumalla työmatka-autoilusta.”
Marja jatkaa lempiaiheestaan, ilmastosurusta:
”Kun ajoimme kesällä Suomen halki, näin kaikkialla vain metsäpeltoa. Monimuotoisuus katoaa, kun avohakkuu tuhoaa monet kasvi- ja eläinlajit. Kestää satoja vuosia ennen kuin luonto tointuu ennalleen.”
Turun saaristossa häntä itketti, kun hän ajatteli, että Miles ja Mimi eivät ehkä koskaan näe kaloja, jotka olivat yleisiä hänen lapsuudessaan.
Pahimmillaan ilmastoahdistus voi halvaannuttaa ja masentaa, mutta parhaimmillaan se saa toimimaan. Ja entäpä jos korona vaikuttaa positiivisesti ihmisten suhtautumiseen ja yhteisöllisyyteen? Yhteinen pandemiakokemus voi auttaa käsittämään, että myös ilmastokriisistä pitää puhua ja sitä pitää käsitellä yhdessä.
”Ajattelen, että kaikki on luonnollista. Kyllä maapallo selviää. Luotan myös siihen, että ihminen on älykäs. Toivon, että pystymme parempaan. Yhdessä voimme hidastaa ilmastonmuutosta ja oppia elämään sen kanssa.” ●
Artikkeli on julkaistu Eevassa 3/2021. Nettiversioon on päivitetty näytelmien ensi-iltojen ajankohtia.
