Nanna Bhose oli menestynyt Idols-tuomari, sitten hän muutti Intiaan: ”Kun olin ensimmäisen kerran vakavasti sairas, päätin elää”

1. Ajatus: Harjoittelen, ja kaikki muu seuraa

”Kun aloitan uutta, minun ei tarvitse osata sitä heti. Jos ajattelisin toisin, en olisi tehnyt niin montaa asiaa elämässäni.

Nuorena uskoin, että synnymme viisaina tai tyhminä, ja minä olen sellainen tyhmä. Uskoin, ettei minusta ole mihinkään.

Viime vuosikymmenten aikana olen tutustunut neurotieteeseen ja buddhalaiseen filosofiaan. Uskon, että jos harjoittelen, kaikki muu seuraa. Kaikki alkaa asenteesta. Minulla on aina mahdollisuus kehittyä, mutta minun pitää tehdä jotain sen eteen.

Tärkein tehtäväni on kasvaa henkisesti. Kun harjoitan mieltäni, tiedostan koko ajan paremmin ajatukseni ja uskomukseni. Ne määrittävät, kuinka katson maailmaa ja itseäni. Ne kertovat myös, kuinka paljon jarrutan, pienennän tai sabotoin itseäni niiden takia – ja kuinka paljon annan ulkopuolisten normien ja ihmisten vaikuttaa itseeni ja siihen, miten elän elämääni.

Minulla on yksi elämä. Siksi olen tehnyt rohkeita valintoja, joita muut eivät ole ymmärtäneet. Olen muun muassa hypännyt loistavasta työpaikasta tyhjän päälle ja muuttanut Intiaan.”

2. Rutiinit: Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää

”Oivalsin vasta nelikymppisenä, että rutiinit ovat hyvinvointini perusta. Varsinkin vaikeina aikoina minulle on äärimmäisen tärkeää pitää ne hallussa: syödä säännöllisesti, nukkua tarpeeksi, meditoida.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa ohjenuoraa toimia haasteiden edessä, minäkin olen kokeillut 30 vuoden aikana valtavan määrän keinoja.

Olen myös muuttanut suhtautumistani ’vaikeisiin aikoihin’. Jos elämä ei välillä aiheuttaisi minulle kärsimystä, en oppisi mitään. Uskon Buddhan ajatukseen: Elämä on kärsimystä. Niin kauan kuin kuvittelen, ettei se ole, aiheutan itselleni kärsimystä. Kärsimyksestä on mahdollisuus selvitä ja oppia.

Olen usein miettinyt, että olisin voinut jättää jonkin asian tekemättä tai etten selviä jostakin. Ilman kokemaani en kuitenkaan ajattelisi asioista niin kuin nyt ajattelen. Kaiken, mitä olen kokenut elämänpolullani, on kuulunut tapahtua.”

3. Ihminen: Saan olla sellainen kuin olen

”Olen kiitollinen, että löysin puolisoni. Hänellä on samanlainen arvopohja ja elämänfilosofia kuin minulla. On hienoa, kun yksi ihminen on paras ystäväni, rakkaani, mieheni ja sparraajani.

Uskoin aina, että on mahdollista löytää samankaltainen ihminen, jonka kanssa on hauskaa, jonka kanssa nauraa itselle ja toiselle yhdessä. Se on tärkeimpiä asioista parisuhteessa, se tuo voimaa arkeen. Kyky nauraa itselle vapauttaa.

Olemme sopivasti toistemme vastakohtia. Mieheni on joissakin asioissa hidas ja minä nopea, toisissa taas toisinpäin. Se sekä innoittaa että rauhoittaa ja juurruttaa minua olemaan juuri sellainen kuin olen.

Olen kiitollinen myös aikaisemmista kanssamatkustajistani. Minun on pitänyt kokea aikaisemmat suhteet, jotta osaan arvostaa nykyistä. Ilman niitä en välttämättä edes olisi ollut valmis tähän parisuhteeseen.”

4. Laji: Kehoon sattuu, mieli haluaa jatkaa

”Vielä kolme kuukautta sitten olisin voinut lyödä vetoa, etten koskaan harrasta juoksemista.

Olimme kesäkuussa mieheni kanssa Italiassa vaeltamassa. Kotona mietimme, missä voisimme ylläpitää ylämäkitreeniä. Ultrajuoksua harrastavat ystävämme ehdottivat Helsingissä sijaitsevaa mäkeä. Nyt sauvon sitä ylös ja juoksen alas. Sitten teen saman uudestaan. Minä juoksen ja nautin siitä – en voi käsittää sitä!

Ultrajuoksijat puhuvat pain cavesta. Se on tila, jossa rankassa fyysisessä suorituksessa ihminen taistelee mielensä kanssa. Silloin kehoon sattuu ja mieli kyseenalaistaa jatkamisen – silti urheilija puskee eteenpäin kohti päämäärää.

Ultrajuoksija Courtney Dauwalter on kertonut haluavansa laajentaa pain caveaan. Mielenmaisemassaan hän 'vasaroi' luolaansa isommaksi, jotta hän saisi lisää kapasiteettia. Kun haastaa itsesä urheilussa, se kasvattaa stressinsietokykyä.

Ajatus on kiehtova. Minulla on ollut isoja haasteita, kuten syöpä, endometrioosi ja kroonisia kipuja. Keho pystyy kuitenkin uskomattomiin asioihin, kunhan emme anna mielen olla esteenä, vaan otamme ajattelun avuksi.”

5. Tunne: Rikoin metri kerrallaan lasikattoja

”Kun olin ensimmäisen kerran vakavasti sairas, päätin, että aion elää. Moni kuvittelee, että aikaa rajattomasti. Silloin pelot rajoittavat valintoja kaikessa, jopa pienissä arkisissa asioissa.

Pelolla ei ollut enää merkitystä, kun minulta otettiin pois aika. Pelko kiehtoo minua. Kun aloitin kiipeilyn, oivalsin, että minulla oli kamala korkeanpaikankammo. Luin pelosta kaiken, jotta tietäisin, miten voisin käsitellä tunnetta ja millä työkaluilla kohdata ja voittaa sen.

Korona-aikana päädyimme Kreikkaan kiipeilemään. Kuusi viikkoa itkin, kun metri kerrallaan jouduin rikkomaan jonkin pelon lasikaton itsessäni noustessani vuorenseinää.

Onneksi siellä olivat vain minä, mieheni ja kilipukit, jotka viidenkymmenen metrin päästä ihmettelivät, mitä tuo muikkeli huutaa. Minulla oli elämäni mahdollisuus kohdata ja päihittää pelkoni ja oppia siitä jotain.”

6. Perinne: Olen vain pieni muurahainen

”Minun on päästävä vuorille vähintään kerran vuodessa. Vuoristo on sielunmaisemani. Rakastan vaeltamista mieheni kanssa. Ylämäkeen kiipeäminen juurruttaa minut askeliini niin, ettei ajatuksiini mahdu muuta. Kun katson vuoria, vikkelä mieleni oivaltaa, miten pieni oikeastaan olen, vain muurahainen. Se laittaa murheet ja ajatukset oikeisiin mittasuhteisiin.

Nykyisin olen myös intohimoinen kalliokiipeilijä. Olisin mieluummin pystysuorassa asennossa kuin tasaisella maalla. Haluan, että elämäni on eteenpäin menemistä, ei tasaista tallaamista. Elämässä kuuluu tapahtua – hyvässä ja pahassa.

Olen oivaltanut, että matka ei tapa, vaan vauhti. Kun liikun askel kerrallaan, nautin matkanteosta, en vain yritä päästä jonnekin.”

7. Vuodenaika: Taivaan kaikki sinisen sävyt

”Asuin kuusi vuotta Intiassa, jossa oli käytännössä vain yksi vuodenaika: kesä. Kun vuodenaikoja on neljä, pääsen seuraamaan luonnon muutoksia. Arvostan vuodenaikoja nyt valtavan paljon enemmän kuin ennen muuttoa.

On myös asioita, joihin en aiemmin kiinnittänyt huomiota, kuten sininen taivas ja valkoiset pilvet. Ihailen, miten ne muuttuvat eri kuukausina.”

8. Tuoksu: Arjen terapiaa dripperin äärellä

”Mikään ei ole niin ihanaa kuin kahvihifistely! Haen eräästä kahvilasta papusekoitusta, jonka jauhan käsimyllyllä. Se tuoksu!

Minulla on nyt japanilainen Hario-dripperi, eli keraaminen suodatinsuppilo. Olen siitä fiiliksissä. Ennen tein kahvin mutteripannulla, mutta kolesterolin takia se ei ollut paras ratkaisu. Aamukahvini ei siis synny nappia painamalla, ja se on arjen terapiaa.”

9. Paikka: Kaikki on tarkoin harkittua

”Olen kotihiiri. Rakastan kotona oleskelua, sisustamista sekä kynttilöiden ja suitsukkeiden polttamista. Koti on pyhä paikka.

Olen muuttanut useita kertoja. Miten kauan ja missä tahansa olenkin, luon kodista itselleni parhaan mahdollisen paikan. Minulle on tärkeää, miltä siellä tuntuu ja näyttää.

Intiassa kodit olivat valtavan isoja, niissä asuivat vanhemmat, siskot ja veljet sekä apulaiset. Tavaraakin oli hirvittävät määrät.

Olen tehnyt henkisesti valtavan matkan. Seitsemän vuoden aikana olen luopunut valtavasta määrästä tavaroita.

Aikomuksenamme oli muuttaa Chileen, joten luovuin lähes kaikesta. Säästin vain intialaiset antiikkiset ovikarmit ja mieheni nepalilaisen käsintehdyn maton. Emme halunneet mitään varastoon, sillä ei ollut varmaa palaisimmeko Suomeen.

Sitten rajat menivät kiinni ja tulimmekin Suomeen. Minusta on tullut minimalisti. Kotini ei ole skandinaavisen vähäeleinen, sillä rakastan värejä.

Olemme ostaneet vain välttämättömät tavarat. Jokainen niistä on tarkoin harkittu ja sellainen, josta tykkään ja joka tuo hyvän mielen. Siten kodissani on tilaa muullekin kuin tavaroille.”

10. Tulevaisuus: Haluan olla rohkeampi

”Minulla oli ennen paljon tavoitteita, joita olen myös saavuttanut. Enää en aseta itselleni samanlaisia päämääriä, vaan pyrin olemaan auki ja läsnä näkemään, mihin elämä ohjaa.

Aloitin syksyllä yhtenä Radio Rockin Korporaation juontajista. Ensin olin kieltäytyä pestistä. Olen kuitenkin huomannut, että jos elämä avaa minulle oven, on hyvä pysähtyä miettimään, että ehkä tällä on joku tarkoitus. Minulle tuli vahva tunne, että minun on otettava tarjous vastaan ja katsottava, mitä se tarkoittaa.

Kaikkea ei aina voi selittää ja ymmärtää, siksi teen lopulta aina päätökset intuitiivisesti. Jos mietin liikaa järjellä, moni mahtava asia olisi jäänyt kokematta ja tekemättä.

Koen radion tekemisen merkitykselliseksi, sillä se on tunnemedia. Siinä kyse ei ole minusta vaan kuulijasta: on tärkeää, miten puhun ja millä energialla, ja palveleeko se kuulijaa.

Harjoitan mieltäni, jotta olisin enemmän läsnä ja tietoinen itse itselleni luomista rajoitteista ja peloistani. Siten voin ottaa niistä kiinni ja purkaa niitä. Haluan olla vielä rohkeampi elämään. Kun joskus katson taaksepäin, haluan, että voin sanoa: kaaduin, kompastuin ja opin, mutta olen elänyt.”

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 10/2025.