"Ethän sinä niitä kappaleita itse tee..."
Tuon lauseen Janna Hurmerinta on kuullut uransa aikana rasittavan monta kertaa. Joskus sanoja on ollut miestoimittaja, joskus kärkäs nettikommentoija.
Pitkään Hurmerinta jätti puheet huomiotta ja keskittyi muihin asioihin. Se oli suojautumiskeino. Vähättely oli helpompi kieltää kuin kohdata.
”Ajattelin, että pysyn vahvempana, kun ajattelen, ettei sellaista tapahdu”, Hurmerinta sanoo nyt.
Väheksyntään ei ole koskaan ollut syytä. Hurmerinta sävelsi ensimmäisen kappaleensa 8-vuotiaana. Se oli lyhyt jazz-henkinen instrumentaali, joka on vanhemmilla edelleen tallessa.
Koko kansan tietoisuuteen hän pongahti vuonna 2014, kun ensimmäinen suomenkielinen albumi Janna nousi heti ilmestymisviikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Sitä seurannutta Spektriä on striimattu yli 30 miljoonaa kertaa.
Työn takana kelpaa seisoa.
”Ei se, että minulla on tuottaja ja co-write-ihminen, poista omaa panostani. Moni biisi on ollut aika valmis ennen kuin olen edes vienyt sen studiolle.”
Hurmerinta on päättänyt, ettei enää sulje silmiään vähättelyltä. Hän on unelmatyössään, ja hänellä on oikeus saada tunnustusta tekemisistään.
”Mikään ei ikinä muutu, jos asioista ei puhu.”
Janna Hurmerinta tiesi jo hyvin nuorena haluavansa muusikoksi. Hän alkoi soittaa pianoa kuusivuotiaana, kävi tanssitunneilla viidesti viikossa ja treenasi laulua huoneessaan.
Hän oli ujo lapsi, mutta musiikki auttoi päästämään tunteet ulos. Pianon takana oli turvallista istua, koska sieltä ei tarvinnut katsoa yleisöä.
”Musiikki on aina ollut keinoni käsitellä tunteita. Pienenäkin pystyin olemaan tosi avoin, kun lauloin. Muuten olin tosi varautunut.”
Musiikki oli läsnä lapsuudenkodissa myös siksi, että Hurmerinnan vanhemmat, äiti Maarit Hurmerinta ja isä Sami Hurmerinta, ovat muusikoita.
Urahaaveistaan hän kertoi vanhemmilleen vasta 16-vuotiaana, kun hän oli hakenut ja päässyt opiskelemaan Helsingin Pop & Jazz Konservatorioon. Vaikka vanhemmat tiesivät lapsensa musikaalisuudesta, unelma muusikon urasta tuli heille yllätyksenä.
Hurmerinta halusi pärjätä omilla ansioillaan eikä käyttänyt vanhempiensa suhteita esimerkiksi levytyssopimuksen hankkimiseen.
”Tajusin jo tosi nuorena, että minua katsotaan eri tavalla kuin muita, koska vanhempani tekevät sitä, mitä itsekin haluaisin tehdä. Että minut voidaan nähdä vain heidän lapsenaan.”
Hurmerinta julkaisi englanninkielisen soololevynsä jo vuonna 2007. Suurempi suosio sai alkunsa Sä et ole hullu -kappaleesta, joka ilmestyi lokakuussa 2013.
Sinkkua seurannut Janna-albumi nousi listojen kärkeen ja myi myöhemmin kultaa. Hurmerinta sai viisi Emma-ehdokkuutta ja häntä pyydettiin mukaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Ihmiset alkoivat tunnistaa kadulla ja tuijottaa kaupassa.
Menestys tuli niin rytinällä, että unelman toteutumisesta oli hetkittäin vaikea nauttia.
”Sain lähes kaiken, mistä olin nuoresta tytöstä asti haaveillut. Osasin kyllä olla siitä tosi kiitollinen, mutta tapahtui niin paljon kaikkea, etten pysynyt oikein perässä.”
”Aikataulu oli välillä ihan järjetön. Kävin Tanssii tähtien kanssa -treeneissä joka päivä ja saatoin tehdä viisi keikkaa viikossa.”
Yksi levyarvio uran alkupuolelta on jäänyt Hurmerinnan mieleen. Arviossa kehuttiin Janna-levyä ja mainittiin, että Hurmerinta soittaa itsekin yhdessä kappaleessa pianoa.
Hänestä lause on hyvä esimerkki naismuusikoiden kohtaamasta vähättelystä.
”Soitin ehkä kahdeksalla biisillä kymmenestä pianoa ja synaa.”
Music Finland teetti reilu kolme vuotta sitten esiselvityksen musiikkialan sukupuolitasa-arvosta. Tohtorikoulutettava Ilona Rimpilän tekemässä selvityksessä kävi ilmi muun muassa, että musiikkialan hallituspaikoista yli 70 prosenttia ja hallitusten puheenjohtajuuksista lähes 85 prosenttia oli miesten hallussa.
Hurmerinnan mielestä epätasa-arvo näkyy paitsi vähättelynä myös sisäänrakennettuina tiedostamattomina ajatusmalleina.
”Esimerkiksi jos sanon, että en ole tyytyväinen johonkin asiaan ja haluan tehdä sen paremmin, minut koetaan vaikeaksi. Jos joku mies tekee saman, hän ei ole vaikea. Hänellä on auktoriteettia. Se on niin ärsyttävää. En ole vaikea, haluan vain tehdä työni hyvin”, Hurmerinta sanoo ja tarkentaa heti perään.
”En puhu tuottajistani. He ovat mahtavia.”
Tuoreessa YouTube-dokumentissa Hurmerinnan ystävä Anna Puu kuvailee häntä ihmiseksi, joka ei koskaan puhu muiden yksityisasioita eteenpäin. Se on helppo uskoa. Hurmerinta on epäkohdistakin puhuessaan huomaavainen. Hän korostaa, ettei halua syyttää ketään eikä väitä olevansa itse täydellinen.
Hurmerinnan mielestä naisviha on niin syvällä rakenteissa, että sitä on välillä vaikea käsittää. Se voi olla naisiin kohdistuvaa vähättelyä, naisten vartalon esineellistämistä tai sitä, että nainen tuomitaan samasta teosta helpommin kuin mies.
Hän on törmännyt ammatissaan myös uskomukseen, ettei nainen voi sekä osata tehdä musiikkia tietokoneella että olla kiinnostunut meikeistä.
”Puhumattakaan tilanteista, joissa miespuolinen kollega on puristellut minua tisseistä ja heti perään vähätellyt sitä sanoen, että sori, se oli vitsi, älä ota niin vakavasti.”
Hurmerinta uskoo, että monet asenteet opitaan ja siirretään huomaamatta sukupolvelta toiselle, jos niihin ei herätä. Se vaatii usein oman käyttäytymisen kriittistä tarkastelua.
”Moni ajattelee, että eihän minussa ole naisvihaa. Jos oikeasti alkaa miettiä, meissä naisissakin voi olla tiedostamattomia käyttäytymistapoja. Kukaan ei ole täydellinen, mutta kannattaa olla valmis oppimaan. Silloin muutos voi tapahtua.”
Hurmerinnan mielestä maailmaan tarvittaisiin lisää rakentavaa keskustelua.
”En usko, että saamme mitään hyvää aikaiseksi piikittelyllä, jota somessakin tapahtuu paljon. Aletaan huudella toisten päälle, kunnes kukaan ei kuule enää mitään. Kaikki alkavat puolustautua ja alkuperäinen pointti katoaa.”
Helmikuussa Hurmerinta julkaisi Instagramissaan kuvan kylpylälomalta Hangosta. Kuvatekstissä hän kertoi pojan olleen ensimmäistä kertaa kummeillaan yökylässä ja kiitti kylpylää hyvistä koronajärjestelyistä. Koska Hurmerinta oli pukeutunut bikineihin, kuvasta tuli palautetta.
Ei taida biisit enää myydä kun tarttee tälläisiä kuvia julkaista.
Kun ei biisejä ite osaa tehdä voi aina paljastella.
Huomaa kyl että oot saanut lapsen.
Hurmerinta julkaisi uuden postauksen saamistaan kommenteista, koska halusi näyttää, että tasa-arvoon on vielä matkaa. Miesmuusikko tuskin saisi uimapukukuvasta samanlaista palautetta.
”Ei se ollut mikään herutuskuva, ja mitä sitten, vaikka olisi ollutkin. Ei se, että minulla on bikinit, tarkoita sitä, etten osaisi tehdä biisejä, laulaa tai soittaa pianoa. Nainen saa olla juuri niin seksikäs kuin haluaa, eikä se poista hänen taitojaan”, hän sanoo.
Ikävät kommentit eivät enää liiemmin hetkauta, mutta varsinkin uran alkupuolella vähättelystä tuli lannistunut olo. Kun Sä et ole hullu -kappaleen musiikkivideo julkaistiin, Hurmerinta luki kommentteja YouTubesta. Vaikka suuri osa oli myönteisiä, jokainen ilkeä sana tuntui pahalta.
”Vei tosi paljon aikaa, että uskalsin sanoa, että hei, kyllä minä osaan”, Hurmerinta sanoo.
”Huonoimmassa tapauksessa vähättelystä tuli sellainen olo, että ehkä en olekaan niin hyvä. Ehkä minun kannattaakin vain mennä himaan ja antaa jonkun muun tehdä minulle biisejä. Se on vähättelyssä kaikkein vaarallisinta.”
Hurmerinta on miettinyt usein, mistä ilkeä nettikommentointi johtuu ja miksi kukaan kokee tarpeelliseksi kommentoida muiden ulkonäköä.
Hän haluaisi keksiä keinoja rohkaista nuoria ja saada heidät ymmärtämään, että he riittävät sellaisina kuin ovat. Sen viestin kuulemista hän olisi kaivannut itsekin nuorempana, kun oli epävarma kehostaan ja itsestään.
Vaikka ikä on tuonut itsevarmuutta, ulkonäköpaineet tuntuvat joskus edelleen.
”Välillä ajattelen, että en voi lähteä kauppaan ilman meikkiä. Että minun pitäisi näyttää aina siltä, miltä näytän keikoilla tai kuvissa, tai ihmiset pettyvät.”
Eniten ulkonäköpaineisiin on auttanut se, että hän on tiedostanut ne. Hän haluaa pitää huolta itsestään hyvinvointinsa takia eikä miellyttääkseen muita.
”Välillä päätän, että en todellakaan meikkaa, kun menen kauppaan. Laitan jalkaani hirveimmät saappaat ja lähden. Se on tosi vapauttavaa.”
Esillä olossa vaikeinta on yksityisen ja julkisen välinen rajanveto, Hurmerinta sanoo. Hänelle julkisuus on artistin ammatin väistämätön seuraus, ja kaikkein mieluiten hän puhuisi mediassa vain musiikistaan. Hän haluaa suojella läheisiään ja pitää siksi esimerkiksi perheasiat tiukasti itsellään.
Uran vaikein paikka oli vuonna 2016, jolloin hän erosi silloisesta puolisostaan. Erosta kirjoiteltiin pitkään, ja julkinen myllytys tuntui raskaalta. Hän uppoutui lauluntekoon, mutta oma olo heijastui työhönkin. Levyn julkaisua lykättiin.
”Siinä hetkessä en oikein tajunnut, miten raskaasti otin sen, että yksityiselämääni riepoteltiin julkisuudessa. Yritin selviytyä tekemällä tosi paljon töitä. Jossain vaiheessa tajusin, että se ei toimikaan.”
Hurmerinta sai apua esimerkiksi terapiasta ja suosittelee nykyään avun hakemista kaikille. Hän uskoo, että olisi päässyt vaikeista asioista nopeammin yli, jos olisi saanut käsitellä ne omassa rauhassaan.
”En halunnut mennä vuoteen mihinkään, missä oli ihmisiä. Paitsi keikoille, koska siellä olivat ne ihmiset, joiden tiesin haluavan nähdä minua.”
Hurmerinnan lapsuudenperhe oli muusikkovanhempien takia julkisuudessa jo silloin, kun hän syntyi. Huomio oli tuohon aikaan kuitenkin erilaista. Ei ollut sosiaalista mediaa, eivätkä vanhempien antamat parisuhdehaastattelut aiheuttaneet sensaatio-otsikoita tai kielteistä julkisuutta.
”En siksi itsekään osannut varoa sitä. Minusta oli aina kirjoitettu vain musan kautta. Luotin siihen, että media oli puolellani. Kun se ei ollutkaan, en ollut valmistautunut siihen.”
Nykyään Hurmerinta saa voimaa, kun hän lähtee metsään tai vetää juoksulenkkarit jalkaan. Hyvinvoinnille tärkeää on myös se, ettei vaikeita asioita siirrä syrjään. Terapia opetti, että huolet kannattaa käsitellä silloin, kun ne tulevat eteen.
”Jos asiat vain sysää sivuun, ne paisuvat, eikä niistä pääsekään niin helposti eroon.”
Hurmerinta ajatteli pitkään, että ihmiset pitävät häntä artistina, joka tekee vain dramaattisia ja voimaannuttavia rakkauslauluja. Kun on menestynyt tietynlaisilla kappaleilla, on helppo ajatella, että niitä ihmiset odottavat.
Sittemmin Hurmerinta on todennut, että voi kirjoittaa yhtä hyvin vaikka naisvihasta tai biletyksestä.
”Vihaan nykyään etuliitettä ihana Janna. Vuositolkulla minut esiteltiin niin. Olen tosi paljon muutakin kuin ihana. Asennetyyppi ja joinakin päivinä osaan olla myös ihan hirveä.”
Tällä hetkellä Hurmerinta tekee Jukka Immosen ja Joonas Angerian kanssa kolmatta suomenkielistä levyään, jonka ensimmäinen sinkku Maailma meidän jälkeen on juuri ilmestynyt. Kappale kertoo eron tai menetyksen jälkeisestä yksin jäämisen hetkestä, jossa tuntuu, että maailma ei ole enää entisensä mutta eteenpäin on mentävä. Muissa uuden levyn kappaleissa käsitellään esimerkiksi itsetuntoa, rakkautta ja tasa-arvoa.
Hurmerinta haluaa puhua aiheista, jotka tuntuvat itsellekin tärkeiltä.
”Levyllä on paljon pohdintaa siitä, miten vaikeaa tällaisessa suoritus- ja ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa on elää, varsinkin naisena. Yhdessä biisissä puhutaan siitä, kun tuntuu, että kaikilla muilla menee paremmin ja itse ei vain onnistu elämään.”
Hurmerinta on kärsinyt pitkään huijarisyndroomasta. Uran tärkein oppi onkin ollut luotto itseensä. Nykyään Hurmerinta uskaltaa sanoa epäilijöille, että he ovat väärässä. Se tuntuu ihanalta.
”Ajattelen helposti, että enhän minä mitään osaa. Mutta ei kenenkään tarvitse olla maailman paras. Riittää, että tekee rakkaudesta sitä, mitä ikinä tekeekään. Kun tekee parhaansa, tunne yleensä välittyy.”
Itseluottamuksen kasvattamisessa ovat auttaneet vuosien tuoma kokemus ja tasainen, hyvä arki. Kun elämässä on rakkaita ihmisiä ja niin moni asia hyvin, ikävät ajatukset on helpompi ohittaa.
Koronan vuoksi Hurmerinnalla on ollut mahdollisuus viettää paljon aikaa kesällä 2019 syntyneen lapsensa kanssa. Se on tuonut perspektiiviä työntekoon.
”Minulla on tavallaan terveempi lähtökohta olla artisti, kun prioriteettini on jossakin muualla. En ota sitä niin vakavasti. Musa on ollut aina suurin rakkauteni, mutta nyt on vain yksi vielä suurempi rakkaus.”
Suuri unelma on, että voisi tehdä rakastamaansa työtä mahdollisimman pitkään ja niin, että mahdollisimman moni kuulisi hänen laulujaan. Kun uusi biisi pitkän työn jälkeen valmistuu, ihmiset rakastuvat siihen ja laulavat keikoilla mukana – se on paras palkinto työstä.
”Sitä tunnetta ei korvaa oikein mikään.”
Tyyli Anna Komonen
Meikki ja hiukset Miia Ollula
Juttu on julkaistu Trendissä 4/2021.
