VÄLJÄSSÄ ETEISHALLISSA tulijaa tervehtii ensimmäisenä kaksi buddhalaista paperiteosta. Niiden tehtävänä on pitää pahat henget loitolla. Hallin päätyseinällä odottaa kuitenkin tilan varsinainen pääteos. Se paljastaa, kuka täällä asuu: useasta paperivalaisimesta koostuva taulumainen työ on muotoilija Irina Påttin tekemä.
Teoksen alla on Kaarina Huhtiniemen suunnittelema Poni-jakkara sekä hänen Irinalle varta vasten tekemänsä, ensimmäinen koskaan valmistettu kaareva Poni-pöytä.
”Pöydällä on aina punainen kukka, joka toivottaa tervetulleeksi”, Irina sanoo.
IRINAN ja hänen puolisonsa Pehr-Eric Påttin koti sijaitsee Helsingin kantakaupungissa, vuonna 1928 valmistuneessa jykevässä kerrostalossa. Kun he muuttivat tänne 2006, kodin huonejako oli säilytetty alkuperäisenä: julkiset tilat, kuten halli, ruokasali ja olohuone, olivat isot. Huoltotilat, kuten keittiö, palvelijanhuone ja kylpyhuone, puolestaan pienet. Se oli säilyttämistä arvostavalle parille mieleen.
Pientä entisöintiä piti silti tehdä. Esimerkiksi alkuperäiset peiliovet oli korvattu sileillä ja oikeanlaisia ovia etsittiin monesta paikasta. Samankin aikakauden taloissa ovet saattoivat olla erilaisia, sillä ne olivat eri puuseppien valmistamia. Lopulta sopivia ovia löytyi naapureiden vinttikomeroista.
”Kotimme peiliovet ovat aarre. Ihailen niitä jatkuvasti. Niiden pinnasta voi seurata valon ja varjon vaihtelua päivän aikana.”
Asunnon valaisimet ovat Irinan suunnittelemia. Osa kantaa kiehtovia tarinoita. Esimerkiksi ruokahuoneen ison, paperisen lattiavalaisimen malli on tanskalaisesta ristipistokirjasta, joka kuului Irinan isoäidille.
KOTI JA PERHE ovat Irinalle tärkeitä. Hänellä on kaksi lasta ja kolme pientä lastenlasta, jotka vierailevat isovanhempiensa luona taajaan. Keittiön välitilassa on lasten piirustuksia, ja Irina näyttää valokuvaa, jossa olohuoneeseen on pystytetty teltta leikkejä varten.
Irina laskee muuttaneensa 17 kertaa. Hänen miehensä teki työuransa paperi- teollisuudessa. Työ vei perheen Lohjan Kirkniemeen ja Kuusankoskelle sekä ulkomaille Kanadan Torontoon ja Saksan Hampuriin.
”Olen mennyt puolisoni työn mukana. Onneksi taiteellinen työni on tehnyt sen mahdolliseksi.”
Irina itse on koulutukseltaan kuvataideopettaja ja taiteen maisteri. Silloisessa Taideteollisesta oppilaitoksessa hänen opettajiaan olivat muun muassa Kaj Franck, Heikki Häiväoja ja Kyllikki Salmenhaara.
VALAISIMIA Irina alkoi suunnitella, kun ei löytänyt Suomesta tarpeeksi yksinkertaisia. Japanilainen estetiikka kiehtoi. Irina oli käynyt Japanissa ensimmäisen kerran jo 1972 häämatkallaan maailman ympäri.
”Se oli räjäyttävä kokemus. Matkan jälkeen meillä oli jopa tatamihuone.”
Japanilaiset shoji-sermit ovat kulkeneet Irinan mukana eri kodeissa 1970-luvulta lähtien, milloin ikkunaverhoina, milloin tilanjakajina. Nyt ne ovat työhuoneessa korkean kirjahyllyn edessä.
Kaukoidästä Irina löysi myös valaisimiensa materiaalin. Häntä viehätti kaikenlainen paperista tekeminen. Ensimmäinen valaisin oli mulperipaperista valmistettu Pyry vuonna 1997.
Herkästä paperista tuli Irinan valaisimien materiaali pitkäksi aikaa. Viime aikoina hän on alkanut käyttää lisäksi koivuvaneria. Töissä näkyy myös Irinalle tärkeä harrastus. Hän on tanssinut balettia kuusivuotiaasta.
”Olen rauhaton sielu, mutta työssäni pitää olla kurinalainen. Balettikoulussa opin, miten pystyn yhdistämään kurinalaisuuden ja vapauden.”
IRINA PÅTT kuvaa itseään käytännölliseksi niukan tyylin sisustajaksi.
”Kaikki huonekalumme ovat tummia ja tekstiilit neutraalin luonnonvärisiä. Se on kestävää, enkä ole kyllästynyt siihen.”
Ruokailutilan pöytä ja sohvapöytä on esimerkiksi ostettu 1970-luvulla. Ne ovat viilutettuja, koska täyspuisiin kalusteisiin ei silloin ollut varaa.
”Kuten vanha kansa sanoo, mikään ei ole niin ikuista kuin väliaikainen”, Irina sanoo ja hymyilee.
Olennaisinta kodin tunnelmassa on kuitenkin tila. Hyvinkin kolme metriä korkeat huoneet antavat asuntoon avaran tunnun.
”Rakastan tyhjiä tiloja.”
Artikkeli on julkaistu Eevassa 3/22.
IhmisetAnna Perhon kotona on aina tilaa taiteelle ja kirjoille: ”Kodin pitäisi kertoa ennen kaikkea asukkaistaan eikä pyrkiä kopioimaan ja miellyttämään muita”
IhmisetNina Tapio osti 1940-luvulla rakennetun puutalon yksin ja sisusti sen yltiöromanttiseksi: ”Remontointi oli kuin terapiaa – minun ei tarvinnut tehdä kompromisseja sisustuksessa”
IhmisetIiro Rantalan ja Lotta Kuusiston 156-neliöinen asunto on täynnä taideteoksia ja kauniita hukkaneliöitä: ”Meillä on periaatteena, että kotona on mahdollisimman vähän tavaraa – paitsi seinillä”
