Muotitaiteilija Teemu Muurimäen, 44, työhuone on vanhan kruununhakalaisen talon entisessä mankelihuoneessa. Sinne johtaa pihalta oma ovi.
Pikkuruisessa huoneessa on jotain hyvin tunnelmallista. Paksut kiviseinät ja korkealla olevat, pienet ruutuikkunat voisivat olla yhtä hyvin pariisilaisen talon kivijalassa kuin Helsingissä. Tänne on helppo kuvitella luovan työn tekijä yksin työhönsä keskittyneenä.
”Olen aloittamassa uutta työtä. Silloin poistan aina seiniltä vanhat kuvat, piirrokset, muistilaput ja materiaalitilkut. Aloitan puhtaassa työhuoneessa”, Teemu sanoo ja viittaa paljaana hohtaviin valkoisiin seiniin.
Töitä hän onkin tehnyt viime aikoina paljon. Teemun puvustamaa Chess-musikaalia esitetään parhaillaan Svenska Teaternissa Helsingissä. Täksi syksyksi hän suunnitteli myös chess- eli šakkipelihenkisen korumalliston Aarikalle.
Kohta alkaa talven juhlakausi, ja itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentinlinnassa nähdään taas useita Teemun suunnittelemia iltapukuja.
Teemu Muurimäki valitsi tekstiilityön koulun ainoana poikana
Teemu Muurimäen seurassa on mukavaa. Hän on ystävällinen, huumorintajuinen ja hauska. Kaksitoista maailmalla vietettyä vuotta, joista lähes kymmenen Ranskassa ja Italiassa maailman upeimmissa muotitaloissa, ovat jättäneet jälkensä. Teemun käytös on notkeaa ja varmaa, mutta siinä ei ole mitään omahyväistä tai pöyhkeilevää.
Hän on hyvä kertomaan tarinoita.
”Ihan pienenä sukunimeni oli Puska. Teemu Puskaa ei kuitenkaan oikein koskaan ollut olemassa, oli vain parivaljakko Anssi ja Teemu Puska”, hän sanoo.
Anssi on Teemun kaksoisveli, joka toimii nykyisin graafisena suunnittelijana. Lapsena pojat olivat niin erottamattomat, että heitä kohdeltiin useimmiten kuin yhtä ihmistä.
”Kaksi eri henkilöä meistä tuli vasta varhaisteineinä.”
Noihin aikoihin poikien vanhemmat, Marja ja Olli, erosivat. Perhe asui Porissa. Kaksoset ja äidin ensimmäisestä avioliitosta oleva isoveli Jappe jäivät äidin luo. Kun äiti otti takaisin tyttönimensä, vaihdettiin myös kaksosten sukunimi.
Teemua naurattaa yhä.
”Meitä poikia on huvittanut aina, että äidin nimi oli Marja Puska, kun hän oli vielä naimisissa.”
Jo pienenä koululaisena Teemu rakasti vaatteita. Hän teki niitä nukeille ja opetteli ompelemaan itselleen. Hän oli koko koulun ainoa poika, joka valitsi yläasteella tekstiilityön. Sitä kummastelivat opettajatkin.
”Minua kiusattiin koulussa todella paljon. Veljien kanssa kasvaminen vaikutti kuitenkin niin, etten koskaan alistunut kiusaamiseen. Vaikka se jatkui, panin hanttiin. Vastasin kiusaajille, kerroin opettajille ja olin sitkeästi oma itseni”, Teemu muistelee.
Uusi elämä alkoi Savonlinnan taidelukiossa
Kiusatuksi tuleminen oli sen verran rankkaa, että kuvataidelukion aloittaminen Savonlinnassa oli Teemulle kuin uuden elämän alku.
”Olen lähtenyt elämässäni myöhemminkin monta kertaa, mutta kaikista lähdöistä muutto Savonlinnaan on ollut minulle arvokkain. Se vaati 16-vuotiaana rohkeutta mutta muutti elämäni ja teki siitä entistä parempaa. Savonlinnassa tunsin olevani vapaa. Kaikki tuntui mahdolliselta.”
Teemu halusi vaatesuunnittelijaksi ja ajatteli ryhtyvänsä suunnittelemaan miesten vaatteita.
Taideteollisessa korkeakoulussa hän oli jälleen vuosikurssinsa ainut mies. Kun he tekivät tutustumiskäynnin juhlakankaita myyvään Villisilkkiin Helsingissä, tytöt eivät innostuneetkaan paljeteista ja ylellisistä silkeistä. Teemu sen sijaan lumoutui.
”Pääsin liikkeeseen myyjäksi ja ryhdyin somistamaan näyteikkunoita. Laskostin kankaista mallinukkien päälle iltapukuja.”
Villisilkissä Teemu oppi tekemään myös hääpukuja. Lopputyönään hän valmisti iltapukumaisen hääpukumalliston. Pian Muurimäen nimi nousi esiin ensimmäisen kerran linnanjuhlilla. Entinen Miss Suomi Vanessa Forsman oli juuri saanut esikoisensa jääkiekkolegenda Jari Kurrin kanssa.
Teemu suunnitteli äitiyden onnea hehkuvalle Vanessalle herkän vaaleanpunaisen iltapuvun. Tämä oli satumaisen kaunis.
Työnsä iltapukusuunnittelijana Teemu aloittaa usein juuri pohtimalla puvun väriä. Sitten etsitään kangas.
”Inspiroidun suunnittelijana hyvin erityyppisistä ihmistä. Juttelen asiakkaan kanssa ja yritän lukea hänen toiveitaan. Yritän auttaa häntä kertomaan niistä, sillä toiveiden ilmaiseminen sanallisesti voi olla vaikeaakin. Tärkeää on, että juhlaan valmistautuja tuntee saavansa sitä, mitä haluaa ja kokee olevansa varmoissa käsissä suunnittelijan kanssa.”
Vähän samaan tapaan kuin hän Villisilkissä laskosti upeita silkkikankaita nuken päälle, Teemu muotoilee pukua asiakkaalleen ja etsii vaatteen parasta muotoa.
”Pyrin löytämään jokaista pukua suunnitellessani aina jotakin uutta. Haastan itseäni ja haluan kokea suunnitteluprosessin aikana ahaa-elämyksen. Silloin työ tuntuu hyvältä.”
Vanha haave Aarikan korumallistosta toteutui
Teemun työhuoneessa on esineitä, jotka herättävät hänessä muistoja. Hän kääntelee käsissään Aarikan puista, mustaa klassikkopässiä ja kertoo taas hauskan jutun.
”Kun olimme lapsia, äidillä oli Aarikan pienet hopeiset pässikorvakorut ja vähän isompi pässi rintakoruna. Hän käytti niitä usein ja sanoi aina, että siinä ovat hänen ihanat pässinpäänsä: Anssi, Teemu ja Jappe.”
Aarikka liittyy myös Kauhavalla kemikalioliikettä pitäneeseen Hellevi-tätiin.
”Hellevi oli aina kovin auttavainen ja tuki minua monessa. Hänen mukanaan pääsin jo koululaisena muun muassa Helsinkiin sisustus- ja lahjatavaramessuille.”
Hellevin liike oli myynyt Aarikan tuotteita kymmeniä vuosia, ja vuonna 1994 hän sai kutsun yrityksen 40-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisiin Helsinkiin. Kun täti ei päässyt paikalle, Teemu edusti tämän liikettä.
”Olin juuri hakenut Taideteolliseen korkeakouluun ja olin innoissani, kun sain tavata Kaija Aarikan. Pääsin jopa juttelemaan hänen kanssaan, ja muistan ajatelleeni, että olisipa hienoa saada joskus itse tehdä Aarikalle jotain.”
Vanhasta haaveesta tuli totta, Teemulta pyydettiin keväällä korumallisto Aarikalle. Koska hän oli juuri aloittamassa Chess-musikaalin pukujen suunnittelun, Teemu keksi ehdottaa Svenska Teaternille ja Aarikalle yhteistyötä, josta nämä innostuivat.
Teemu irtisanoutui Armanilta
Urasta isoissa kansainvälisissä muotitaloissa muistuttaa työhuoneen seinällä oleva valokuva huippumalli Imanista. David Bowien vaimonakin tunnetun Imanin yllä on kuvassa Teemun suunnittelema Dolce & Gabbanan punainen, laajahelmainen korsetti-iltapuku.
”Kun valmistuin Taideteollisesta korkeakoulusta, minulla oli valtava tarve kehittää itseäni ja tavoite tulla entistä paremmaksi suunnittelijaksi. Halusin töihin isoon muotitaloon ulkomaille.”
Teemu suuntasi Pariisiin 26-vuotiaana. Hän pääsi töihin hääpuvuista tunnettuun Cymbeline-muotitaloon, jossa hän viihtyi viisi vuotta. Yrityksen mallistossa on edelleen Teemun suunnittelemia pukuja.
Ranskassa Teemu tunsi, että hänen oli koettava myös Italian muotimaailma. Hän jatkoi Milanoon Dolce & Gabbanalle. Myöhemmin hän työskenteli Bottega Venetalla ja Giorgio Armanilla, jossa hän teki töitä usein itse Giorgio Armanin lähipiirissä.
Maailmalla selviytyminen vaati kuitenkin sisua. Vaikka muotitaloissa työskenteleminen oli hohdokasta, työilmapiiri oli usein kehno.
”Noina vuosina jaksoin pitkään ajatella, että kun nyt uhraan ja kestän vielä tämän hetken, olen tulevaisuudessa onnellinen”, Teemu muistelee.
Ehkä veljien kanssa kasvamisesta oli taas hyötyä, sillä kovin herkkähipiäinen ei sietänyt olla.
”Italialaiseen työkulttuuriin kuuluu, että toisille puhutaan helposti korotetulla äänellä. Esimiehet huutavat alaisilleen. Kun minulle huudettiin, muistelin suomalaisilla työpaikoilla käymiäni kehityskeskusteluja. Italiassa sellaisista ei ollut kuullut kukaan.”
Armanilla Teemun mitta lopulta täyttyi. Hänen oli paha olla.
”Tajusin, etten voi loputtomasti ajatella elämääni niin, että joskus jatkossa asiat ovat paremmin. Elämästäni oli tultava hyvää ja onnellista juuri siinä hetkessä, jota kulloinkin elän. Irtisanouduin Armanilta.”
Teemu tapaa edelleen silloista pomoaan. Tämä jaksaa yhä ihmetellä, miten Teemulla oli rohkeutta jättää työpaikka, jonka eteen moni olisi ollut valmis antamaan kaikkensa.
Teemu lähti vielä muutamaksi vuodeksi Australiaan, silloisen miesystävänsä kotimaahan. Bianca Spenderin muotitalossa Sydneyssä työkulttuuri oli rentoa ja mukavaa, mutta kun parisuhde päättyi vuonna 2012, Teemu huomasi, että hänellä oli ikävä kotiin. Hän oli ollut maailmalla kaksitoista vuotta.
”Se oli nopea päätös. Tilasin muuttofirman ja lähdin Helsinkiin. En ollut sopinut täällä mistään töistä. Luotin siihen, että iltapuvuilla olisi kysyntää ja saisin asiakkaita.”
Onko yksinäisyyden tunne suomalaista melankoliaa?
Vanhan mankelihuoneen ikkunasta näkyy pihan yli suoraan Teemun kodin ikkunaan. Suomeen palattuaan Teemu on asunut kaksin pienen Jasper-koiransa kanssa.
”Ilman Jasperia taitaisin olla tosi yksinäinen. Koira tuo arkeeni rytmiä ja velvollisuuksia. Sen kanssa on pakko lähteä ulos, eikä sitä voi unohtaa.”
Hetken Teemu miettii, onko hänen yksinäisyytensä sittenkin suomalaista melankoliaa, sillä onhan hänellä ystäviä.
Yksi parhaista on sisustusarkkitehti Marko Paananen, jonka moni muistaa television Inno-ohjelmasta. Marko muutti Yhdysvalloista Suomeen samoihin aikoihin kuin Teemu tuli maailmalta.
”Puhumme paljon töistä”, Teemu sanoo.
Hän tapailee myös opiskeluajan ystäviään ja vanhoja kämppäkavereitaan Savonlinnasta. Näyttelijä Anna-Maija Tuokon Teemu nimeää muusakseen.
”Anna-Maijalle olen suunnitellut iltapukuja moniin tilaisuuksiin.”
Myös suhteet veljiin, heidän perheisiinsä ja Porissa asuvaan äitiin ovat läheiset. Äidin kanssa Teemulla on ollut yhteistä jaettavaa aina, sillä äiti on ammatiltaan ompelija.
”Meistä kolmesta pojasta minä vietän äidin kanssa eniten aikaa. Puhumme edelleen paljon vaatteista ja sovittelemme ompelemiamme vaatteita yhdessä. Aikaisemmin äiti neuvoi minua paljon. Nykyisin hän kysyy, mitä mieltä minä olen.”
Kun äiti Marja täytti 75 vuotta, Teemu vei hänet Sisiliaan. He vuokrasivat pienen, mukavan talon ja etsivät muun muassa äidin mieleen painuneen koruliikkeen, josta tämä oli muinoin ostanut itselleen mieleisen sormuksen. Keväällä äiti ja poika viettivät yhteisen kulttuuriviikonlopun Helsingissä.
Teatteri ja ooppera avaavat uusia ovia pukusuunnitteluun
Pitääkö aikuisena koko ajan löytää uusia tavoitteita, vai voiko tässä vaiheessa jo nauttia toteutuneista unelmista ja olla onnellinen siitä, mitä on saavuttanut? Teemu on kysynyt tätä itseltään miettiessään tulevaisuuttaan.
Monesta isosta haaveesta on tullut totta. Monen eteen hän tekee vielä töitä.
Keväällä suomalainen miestenpukujen valmistaja Turo pyysi Teemua pääsuunnittelijakseen. Ensimmäisen Turo-malliston työstäminen on alkanut, ja samaan aikaan Teemu jatkaa viiden miehen yhteisessä Formal Friday -vaateyrityksessä osakkaana ja suunnittelijana.
Musikaalin puvustamisen jälkeen luvassa on myös jotain uutta näyttämölle: Kari Heiskanen ohjaa ensi kesän Savonlinnan Oopperajuhlille Gioacchino Rossinin oopperan Sevillan parturi ja on pyytänyt Teemua sen pukusuunnittelijaksi.
”Olen jo monta vuotta työskennellyt tanssija-koreografi Tero Saarisen kanssa ja suunnitellut puvut hänen teoksiinsa. Haaveilin pitkään musikaalista ja nyt sain tehdä sen. Sevillan parturi sen perään on hieno mahdollisuus. Ehkä teatteri ja ooppera petaavat minulle uudenlaista tulevaisuutta.”
Rumuuden estetisoiminen aiheuttaa kriisin
Välillä suunnittelijaa pelottaa, miten hän pysyy mukana muotimaailman muutoksissa. Muotiin liittyy vahvasti jatkuva uusiutumisen tarve. Teemu vertaa muotia musiikkiin.
”Sanotaan, että ihmisen musiikkimaku muuttuu, laajenee ja kehittyy tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen harva pystyy enää innostumaan itselleen uudesta musiikista. Mietin, miten pitkälle muodissa voi omaksua uutta.”
Teemulla on aika vahvat mielikuvat pukeutumisesta.
”Esimerkiksi nykyisin muodissa oleva rumuuden estetisoiminen on minulle vaikeaa. Näen paljon sellaista muotia, josta en pidä. Välillä olen sen takia kriisissä.”
Joskus kriisi laukeaa parhaimmalla mahdollisella tavalla, kuten toukokuun lopulla järjestetyssä Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden kevätnäytöksessä.
”Sain ihania ahaa-elämyksiä nuorten suunnittelijoiden töistä.”
Sen jälkeen Teemun oli taas helppo muistaa itselleen perimmäinen.
”Ryhdyin tähän ammattiin intohimon ajamana. En usko, että intohimoni vaatteiden tekemiseen koskaan sammuu.”
Porin peruskoulun ensimmäinen kunniaoppilas
Työhuoneella on vielä jotakin, josta on pakko kysyä Teemulta. Ikkunalaudalla on pronssinen plakaatti, jossa Teemun nimen yläpuolelle on kaiverrettu sanat Vuoden alumni 2017. Alla lukee: ”Menestynyt omalla alallaan” ja ”Esimerkin antaja”.
”Vanha peruskouluni Porissa muutti uuteen koulurakennukseen ja minut kutsuttiin sen vihkiäisiin. Samalla minusta tuli koulun ensimmäinen kunniaoppilas. Pidin tilaisuudessa puheen, jossa korostin oman tien löytämisen tärkeyttä ja uskoa jokaisen mahdollisuuksiin.”
Teemua hymyilyttää. Muistot peruskouluvuosista eivät ehkä ole parhaat mahdolliset. Silti hän on vilpittömän iloinen saamastaan huomionosoituksesta. ●
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 10/2018.
