Mitä jos? Ritva Falla on ollut kaksi kertaa tilanteessa, jossa tuo kysymys on saanut erityisen merkityksen. Kummallakin kerralla kysymys puhutti Ritvaa hänen opinahjonsa, Helsingin Rautatientorin laidalla sijaitsevan Ateneumin kulmilla.
Ensimmäisen kerran se tapahtui syksyllä 1973, kun Ritva, silloin vielä Peltonen, istui Ateneumia ohittavassa raitiovaunussa. Hän katsoi komeaa rakennusta, jossa oli jo vuoden opiskellut vaatesuunnittelua, unelmiensa alaa. Mieltä kalvoi ajatus alan vaihdosta, jostain vakavammasta ammatista kuin vaatesuunnittelija: Jospa sittenkin lääkäriksi? Tai näyttelijäksi? Aikansa mietittyään Ritva tajusi, ettei hän olisi henkisesti tarpeeksi vahva lääkäriksi eikä rohkea näyttelijäksi.
”Sen jälkeen en ole enää koskaan kyseenalaistanut alaani. Oivalsin, että minun juttuni on tuoda naisten arkipäivään helpotusta ja kauneutta suunnittelemillani vaatteilla. En voi olla äititeresa muulla kuin tällä tavalla”, Ritva Falla sanoo hymynkare kasvoillaan. Ritva Fallan oma tyyli on huoletonta ja helppoa, ja sama keveys näkyy myös hänen designissaan.
Erityisesti bisnesmuodin uudistajana tunnetuksi tullut Ritva Falla on työskennellyt Suomen merkittävimmille vaatevalmistajille. Marimekon pääsuunnittelijana hän toimi yli kymmenen vuoden ajan, vuosina 1997–2008. Ensimmäisen oman malliston hän lanseerasi 2009/-10, ja viime vuonna hän avasi oman liikkeen Helsingin Kasarmikadulle.
Yritys kasvaa ja puskee kansainvälisille markkinoille. Ritvan takit ovat jo valloittaneet muodin sisäänostajia Yhdysvalloissa.
Kaikki on tapahtunut vauhdikkaasti. Vielä edellisvuoden syksyllä muotisuunnittelija oli vakaasti päättänyt lopettaa yrityksensä.
”Vastassani oli sementtiseinä. En enää jaksanut luotsata liiketoimintaani yksin. Lopettaminen tuntui parhaalta vaihtoehdolta”, designer muistelee.
Sairaalaan joutuminen muutti elämänarvot
Ensimmäiseksi Ritva Falla soitti ystävälleen Ursula Ilmekselle. Naisten ystävyys on perua Marimekon ajoilta. Ursula vastasi yrityksen viennistä samaan aikaan, kun Ritva oli sen pääsuunnittelijana.
”Olimme keskustelleet siitä, että Ursula tulisi yritykseeni osakkaaksi. Nyt kerroin, että olin päättänyt pistää pillit pussiin. Ursula vastasi, ettei se niin voi olla, meidän pitää tavata.”
Määrätietoinen Ursula sai ystävänsä pään kääntymään, ja niin naisista tuli yhtiökumppaneita. Ursula Ilmes sanoutui irti työstään ja siirtyi Ritva Falla Oy:n toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Ritva sai uudessa tilanteessa keskittyä olemaan taiteilija.
”Ymmärsin, että työni olisi mennyt hukkaan, jos olisin lopettanut. Kaikki, mitä tähän asti olen tehnyt, kokenut ja nähnyt, jopa yhden burnoutinkin.”
Loppuun palaminen yllätti Ritva Fallan muutama vuosi sitten. Perfektionistina hän oli paiskinut töitä tunteja laskematta, aivan liikaa. Yrityksellä oli paljon saatavia tulematta, lamavuodet koettelivat erityisesti vaatealaa.
”Pienelle yritykselle saamatta tulleet rahat olivat jättisummia. Eräänä päivänä paineet kävivät liian suuriksi. Vapisin joka paikasta ja sydämestä otti. Kroppani huusi, että muista myös minua! Kävi niin kuin sisareni Sirkka-Liisa oli aiemmin ennustanut, että minua viedään vielä monot edellä.”
Ambulanssissa Ritvaa itketti auton kiitäessä läpi Helsingin ydinkeskustan. Silmissä vilahti Ateneumin rakennus ja mielessä häivähti ajatus: entä jos urani loppuu tähän?
Helpotus oli melkoinen, kun selvisi, että kyseessä oli periaatteessa vaaraton rytmihäiriö, jonka hoitaminen edellytti kuitenkin ehdotonta lepoa.
”Huojentuneena palasin sairaalasta kotiin ja aloin pistää elämänarvojani uuteen järjestykseen. Ne olivat olleet työ, toveri ja terveys. Dramaattisen päivän jälkeen käänsin ne järjestykseen: terveys, toveri ja työ. Ilman terveyttä ei se toverikaan, eli aviomieheni, jaksa.”
“Tein tuhannella eurolla virheitä”
Virheitä Ritva Falla myöntää tekevänsä koko ajan. Nokian entistä johtajaa, Jorma Ollilaa mukaellen hän toteaa, että kun tekee paljon päätöksiä, tulee myös paljon virheitä.
”Tällä alalla niitä tulee helposti, koska suunnittelijan täytyy nähdä tulevaisuuteen: arvioida, mikä ja millainen on tuote, jota kuluttajat vuoden kuluttua haluavat. Virheitään ei kuitenkaan kannata jäädä murehtimaan. On mentävä eteenpäin.”
Ritva tietää, että mokistaan oppii, mutta rahassa niitä ei pidä ryhtyä mittaamaan.
”Eilen tein tuhannella eurolla virheitä, samoin tänään. Näin jos ajattelee ja vuoden lopulla vielä ynnää kaikki yhteen, siinä menee terveys. Niin kauan, kun voi todeta, että se on vain rahaa, jota menetetään, asiat ovat hyvin.”
Raha ei myöskään saa olla ainoa eikä ensimmäinen motivaatio lähteä tekemään luovaa työtä yrittäjänä. Tämän Ritva Falla oppi Marimekossa Kirsti Paakkaselta.
”Ensin pitää ajatella luovuuttaan, keskittyä siihen ja tehdä kunnianhimoisesti työtä. Kyllä rahakin tulee, jos on tullakseen. Pitää olla luovaa hulluutta, mutta tyhmyyksiä ei saa tehdä”, Ritva kertaa entisen työnantajansa sanoja.
”Marimekossa näin, miten rahaa survottiin ovista ja ikkunoista ulos, mutta se tuli lapiolla takaisin. Niin käy, kun asiat tehdään oikein.”
Menestykseen äidin neuvoilla
Ritva Falla on syntynyt, kasvanut ja käynyt ylioppilaaksi asti koulua Jyväskylässä. Hänellä on pikkusiskonsa Sirkka-Liisan lisäksi isoveli Risto.
”Isä ja äiti luottivat, että pärjään keskimmäisenä toisten mukana kuin itsestään. Minusta kasvoikin aika voimakastahtoinen, tosin vähän huonolla itsetunnolla varustettu kapinallinen.”
Isä kuoli, kun tyttö oli kymmenvuotias.
”Jo silloin ymmärsin, että elämä voi heittää mihin vain ja kaikkeen täytyy olla valmis.”
Isän kuoltua äiti teki kolmivuorotyötä postissa ja kasvatti lapsia siihen, että ihmisen pitää olla nöyrä ja nopea, ja että työtä tulee tehdä iloisesti.
Äidin neuvot painuivat Ritvan mieleen. Osan niistä hän on siirtänyt eteenpäin vaatesuunnittelua opiskeleville nuorille, joita on uransa aikana opettanut Taideteollisessa korkeakoulussa. Viime aikoina Ritva Falla on opastanut assistenttiaan.
”Nöyryyteen ja nopeuteen kulminoituu monta asiaa. Hifistelyyn ei vaatesuunnittelussa ole koskaan aikaa. Työtä pitää tehdä vahvasti itseensä uskoen. On oltava nöyrästi ahkera, ja työhön pitää käyttää valtavasti omaa aikaa.”
Jos haluaa huipulle, työn pitää olla myös harrastus.
”Vaatesuunnittelu vie koko elämän ja ajatukset – joka paikassa työ pyörii mielessä, ja mitä enemmän työtä prosessoi, sitä enemmän kehittyy.”
Ritva muistuttaa myös, ettei väkisin voi luoda mitään. Jos työ ei suju, se laitetaan syrjään ja annetaan mielen työskennellä. Niin syntyy vahva tulos.
“Tunsin, että elämäni on muualla”
Unelma vaatesuunnittelijan ammatista kumpuaa Ritva Fallan lapsuudesta, kun hän seurasi äitinsä taitavissa käsissä syntyviä asuja.
”Äiti ompeli kaikki vaatteemme. Ne olivat takeista ja hatuista lähtien viimeisen päälle tehtyjä. Meillä tytöillä oli sunnuntaileningit ja esiliinat niiden suojana. Miellyin kauniisiin ja vähän erilaisiin vaatteisiin ja katselin mielelläni, kun äiti ompeli.”
Kun Ritva varttui, hän alkoi ommella vaatteensa itse ja haaveilla tosissaan vaatesuunnittelijan urasta. Hän ei hiiskunut asiasta kenellekään, sillä hän uskoi, että unelma särkyy, jos sen sanoo ääneen.
Äidilleen Ritva uskotteli, että oli pyrkimässä Jyväskylän yliopistoon, missä hänen veljensä opiskeli matematiikkaa.
”En kuitenkaan koskaan mennyt pääsykokeisiin, vaan pyrin Taideteolliseen korkeakouluun, jonne pääsin. Äiti oli vähän pettynyt, hän oli toivonut, että minäkin olisin jäänyt Jyväskylään. Itse en voinut kuvitellakaan jääväni sinne. Tunsin voimakkaasti, että elämäni on muualla.”
“Brittimieheltäni opin hyvät käytöstavat”
Syksyllä vuonna 1973 Ritva tapasi tulevan miehensä, Englannista Helsinkiin työharjoitteluun tulleen arkkitehti Gordon Fallan.
”En ottanut miestä vakavasti, kun tiesin, että hän lähtisi harjoittelun päätyttyä takaisin kotimaahansa. Niin hän tekikin, mutta palasi kesälomien jälkeen ja sanoi jäävänsä Suomeen töihin. Olin tietysti onnellinen.”
Ritva kertoo säälitelleensä poikaystävänsä etunimeä. Nimessä ei ollut mitään kaunista, ja se oli monelle vaikea lausuakin.
”Annoin rakkaalleni miljoona lempinimeä. Tätini alkoivat kutsua häntä Viljamiksi ja kaikki ystäväni Pentiksi tai Penaksi.”
Nuoripari avioitui, ja kumpikin halusi keskittyä kunnianhimoisesti työhön ja uraan. Aviomiehensä brittiläisen kasvatuksen ansiosta Ritva Falla kertoo oppineensa hyvät käytöstavat: toisen huomioon ottamisen, anteeksi pyytämisen ja kiittämisen taidon.
”Nuorena vietimme kaikki kesälomamme Englannissa. Muistan, kuinka kerran ystävämme haastoivat meitä pelaamaan golfia. Tokaisin siihen suomalaiseen tapaan, etten pidä golfista. Kaikki katsoivat minua oudosti, kunnes mieheni selitti, ettei noin sanota, vaan pyydetään kohteliaasti anteeksi ja todetaan, että ehkä joskus myöhemmin.”
Ritva sanoo sisäistäneensä brittiläiset käytöstavat niin hyvin, että kauhistuu, kun näkee, miten ihmisiä suomalaisessa työyhteisössä kohdellaan. Ollaan välinpitämättömiä ja tehdään toisesta näkymätön.
“Opin suojelemaan itseäni”
Mallistopalavereista Ritva Fallalla on vuosien varrelta monenlaisia kokemuksia. Hän tietää, että palaute voi olla joskus niin jäätävää, että herkkähipiäinen pakenee itkien paikalta.
Ritva on kuitenkin kestänyt kritiikin. Hänellä oli tapana kerätä palavereista vain mielestään hyvät asiat mallistoonsa.
”Se toimi aina. Kukaan ei koskaan huomannut, etten ollut tehnyt ihan kaikkia korjauksia tai muutoksia, mitä oli pyydetty. Opin suojelemaan itseäni, ja mallistoni myi kuin häkä.”
Designerista on tärkeä muistuttaa nuoria vaatesuunnittelijoita kuuntelemaan sisintään ja uskomaan omaan visioonsa.
”Luhdan ja PTA:n vuosina, 1980–1990-luvuilla, opin luottamaan intuitiooni, koska huomasin, että sitä kannattaa kuunnella. On oltava jääräpää ja pidettävä löytämästään punaisesta langasta kiinni.”
Kun Ritva Falla miettii näyttävää uraansa, ensimmäisenä hänen mieleensä nousee kiitollisuus kaikesta, mitä hän on saavuttanut. Hän on kiitollinen jokaisesta työnantajasta, työtoverista ja ennen muuta siitä, että häneen luotettiin.
”Minulle annettiin vastuuta ja vapautta kehittyä. Tehdystä työstä on tullut minulle vahva pyramidin pohja, josta ponnistaa eteenpäin. Olen ollut myös onnekas työpaikkojeni suhteen. Ne ovat tulleet eteeni kuin tarjottimella, samoin kuin päätös lähteä itsenäiseksi yrittäjäksi.”
Ritva Falla uskoo kaiken lähtevän omasta itsestä, omien päämäärien tiedostamisesta sekä siitä, että osaa kuunnella sisintään ja uskoo vahvasti unelmiinsa.
”Kaikki unelmat eivät toteudu eikä niin ole tarkoituskaan. Sitten on unelmia, joista kannattaa pitää kiinni, vaikka niiden täyttyminen kestäisi vuosia. Minä ehdin haaveilla unelmieni työhuoneesta kaksikymmentä vuotta, ennen kuin se toteutui, kun aloitin työt Marimekolla”, Ritva Falla tunnustaa.
”Sain kauniisti sisustetun vaalean huoneen, jossa oli peiliovet ja paljon peilejä. Ikkunasta näkyi idyllinen koivu. Kun ensimmäisenä päivänä menin töihin, pöydälläni oli valkoisia kukkia.”
“Minusta ei tarvinnutkaan tulla maailmantähteä”
Jos haaveiden työhuonetta piti odottaa, niin kaikki muut huippudesignerin suuret unelmat ovat täyttyneet lyhyessä ajassa: oma yritys, oma mallisto ja oma myymälä. Yllättäen myös unelmat yrityksen laajentumisesta ovat orastavalla alullaan.
”Messut New Yorkissa olivat onnenpotku, kuin luistelisi rullaluistimilla taivaaseen”, Ritva Falla iloitsee.
Ritvan mukaan nuoret kokivat joitakin vuosia sitten olevansa maailmantähtiä heti, kun pääsivät opiskelemaan vaatesuunnittelua. He olivat saman tien perustamassa omaa mallistoa ja yritystä.
Ritva Falla huokaisee helpotuksesta, että ne ajat ovat nyt ohi. Opiskelijat lähtevät taas mielellään isoille designereille töihin – hakemaan kokemusta ja oppia, ennen kuin ryhtyvät rakentamaan omaa liiketoimintaansa.
Ritva myöntää, että vastavalmistuneena suunnittelijana hänenkin silmissään siinsi jotain muuta kuin tehdä mahdollisimman kauniita ja edullisia vaatteita, jotta mahdollisimman monella olisi varaa pukeutua hänen asuihinsa. Tekemisen intoa täynnä ollut nuori nainen halusi olla upeita luomuksia taikova maailmantähti, jonka asuista maksettaisiin kymmeniä tuhansia.
”Ajattelimme nuorenaparina muuttaa Lontooseen. Ehdin hakea sieltä töitä, ja olisin saanutkin, mutta palkatta.”
Ritva ei voinut edes ajatella sellaista vaihtoehtoa, ja hän ymmärsi, että Suomi oli hänen maansa.
”Täällä on puhdasta ja ihanaa olla töissä. Suomessa on kivat työolosuhteet ja helppo elämä. Minusta ei maailmantähteä tullut, mutta ei tarvinnutkaan. Olen tähti omissa silmissäni.”
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 5/2015. Nettiversiota on päivitetty.
