Muotisuunnittelija Henna Lampinen haluaa suunnitella vaatteita lihaville, jotta useampi kokisi pukeutumisen ilon: ”Haluan, että muilla olisi helpompaa hyväksyä itsensä”
”Alallani ajatellaan, että muotia ei luoda lihaville”, Henna Lampinen sanoo. Hän ajattelee toisin. Henna haluaa suunnittelijana lisätä moninaisuutta, erilaisten kehojen hyväksyntää ja pukeutumisen iloa.
Muotisuunnittelija Henna Lampisella on tavoite. ”Tahdon käyttää työssäni eniten energiaa siihen, että suunnittelen muotia lihaville. Haluan tehdä vaatteita minulle ja meille”, hän sanoo.
Ajatus on käänteentekevä. Vaatesuunnittelun standardikoko on yhä 36. Muotivaatteet ovat yleensä sen kokoisia, ja myös kauppojen mallinuket ovat usein pientä kokoa.
32-vuotias Henna valittiin lokakuun alussa Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Tittelin myöntää suunnittelukilpailun voittajalle Suomen Messujen ja Suomen Messusäätiön kutsuma muotialan asiantuntijaraati.
Kilpailun teemana oli tänä vuonna ilo. Henna ilmensi sitä suunnittelemalla koon 54 malliston.
Henna haluaa tarjota suunnittelijana paitsi isoja kokoja myös kestäviä ratkaisuja. Hän käyttää suunnittelemissaan vaatteissa paljon esimerkiksi rypytyksiä, jolloin vaate sopii, vaikka keho muuttuisi.
Lihavan ihmisen on vaikea löytää itselleen sopivia ja mieluisia vaatteita esimerkiksi sen takia, että moni valmistajista ei tee isoja kokoja.
Henna valmistui kesällä Espoossa sijaitsevan Aalto-yliopiston muodin maisteriohjelmasta. Lopputyötään varten hän sukelsi syvälle yhteiskuntatieteelliseen lihavuustutkimukseen, kuten lihavuuden saamaan leimaan muotisuunnittelussa.
Henna huomasi tutkimuksia lukiessaan, miten vihamielisesti yhteiskunnassa suhtaudutaan edelleen isoihin kehoihin. Lihaviin liitetään paljon mielikuvia: heillä ei ole moraalia, he ovat laiskoja, kuluttavat liikaa, eivät ymmärrä omaa parastaan ja ovat käveleviä terveyspommeja.
Palkittua mallistoaan piirtäessään Henna käänsi lihavuuteen liitettyjä ajatuksia päälaelleen ja pääsi siten käsiksi iloon. Jos ihmiset löytäisivät itselleen helpommin sopivia vaatteita, he voisivat saada pukeutumisesta nykyistä enemmän iloa.
”Tajusin, että voin luoda työlläni sellaista todellisuutta.”
Henna haluaa tarjota suunnittelijana paitsi isoja kokoja myös kestäviä ratkaisuja. Hän käyttää suunnittelemissaan vaatteissa paljon esimerkiksi rypytyksiä, jolloin vaate sopii, vaikka keho muuttuisi.
Materiaaleissa Henna suosii muun muassa kierrätettyä, eettistä ja ekologista nahkaa. Haastattelupäivän aamuna hän oli vieraillut Lahdessa huonekalufirman tehtaalla. Hän nouti sieltä työhuoneelleen kaksi isoa säkillistä nahkasohvien valmistuksessa syntyneitä ylijäämänahkapaloja. Niistä tulee vaatteita.
Voisi kuvitella, että palkittu suunnittelija löysi jo nuorena käsitöiden pariin. Väärin. Hennan juttu oli urheilu, kuten ringette.
”Olin ala-asteella todella huono käsitöissä. En oppinut esimerkiksi neulomaan. Minä olin vasenkätinen ja opettaja oikeakätinen, enkä ymmärtänyt ohjeita.”
Henna kasvoi Nurmijärven ja Helsingin välimaastossa, sillä perhe muutti usein. Vanhemmat ja vuotta nuorempi sisko ovat hänelle tärkeitä. Perheen tukea Henna tarvitsi erityisesti yläasteella, kun häntä kiusattiin rankasti painosta.
”Se on pirstaloinut minua. Vasta suunnittelijan työssä olen päässyt käsittelemään asiaa. Olen miettinyt, miten voisin tehdä työtäni sillä tavalla, että muilla olisi helpompaa hyväksyä itsensä.”
Peruskoulun päätyttyä Henna pääsi ammattikoulun pukuompelulinjalle. Valmistumisensa jälkeen hän haki Aalto-yliopistoon muodin kandidaattiohjelmaan. Hän haki sinne viisi kertaa, ennen kuin ovet aukenivat.
Hakuvuodet olivat rankkoja, ja erityisesti isä huolehti tyttären jaksamisesta.
”Isäni oli kuulemma miettinyt, että voisinkohan jo pohtia jotain muuta tavoitetta. Onneksi äiti on aina kannustanut minua.”
Kyllä isäkin tukee. Juuri hän ajoi työmatkallaan Hennan Helsingistä Lahteen hakemaan sohvien valmistuksesta jääneitä nahkapaloja.
Muodissa on kysymys ihanteista, Henna on miettinyt. Laihuuden ihanne on monesti saavuttamaton, ja siksi se pysyy ihanteena. Lihavia kehoja ei juuri näy muotikuvissa.
Vaikka opiskelupaikka oli unelmien täyttymys, Hennalla oli kavereita ja asiat olivat päällisin puolin hyvin, hän tunsi olonsa epämukavaksi ensimmäisinä opiskeluvuosinaan Aalto-yliopistossa.
”Minua vaivasi jokin ristiriita, enkä tuntenut täysin sopivani kouluun.”
Vasta maisteriopintojensa aikana vuosia myöhemmin Henna ymmärsi, että syynä olivat kehonormit ja laihuuden ihannointi. Opiskelijoilla oli käytettävissään vain yhden koon mallinukkeja. Ne olivat langanlaihoja. Kehojen moninaisuudesta ei puhuttu.
Hennakin piirsi ensimmäiset suunnittelemansa vaatteet kokoon 36 ja menestyi. Hän voitti Kööpenhaminan muotiviikkojen arvostetun Designer’s Nest -kilpailun 2019.
Kilpailuun kuuluneen muotinäytöksen jälkeen Henna seisoi lavan takana ja huomasi, että mallit alkoivat pukeutua uudelleen hänen vaatteisiinsa. Silloin hän tajusi voittaneensa, ja sen jälkeen ahdistus alkoi vyöryä.
”Ajattelin, että apua, minun pitää mennä lavalle näyttämään kehoni. Suunnittelija on yleensä melko näkymätön.”
Hennan oli mentävä hakemaan palkinto keskelle ihmisjoukkoa, ja hän tajusi, että he edustavat alaa, joka ihannoi laihuutta.
”Se tuntui hirveältä. Toisaalta kokemus käynnisti päässäni ajatuksia, joiden ansiosta löysin internetissä läskiaktivismin pariin. Sen jälkeen aloin nähdä itseni uudenlaisella tavalla.”
Samalla muuttui Hennan ideologia suunnittelijana. Hän päätti, ettei enää suunnittele vaatteita kokoihin, joihin harva mahtuu.
Suunnan muuttaminen oli riski, eikä Henna tiennyt, olisiko ala valmis muutokseen.
”Minun alallani ajatellaan, että muotia ei luoda lihaville. Jos suunnittelija niin tekee, kyse on trikoisista arkivaatteista ja olemassa olevan muodin jäljittelystä.”
Yksi yliopistokurssi oli toinen tärkeä käännekohta Hennan uralla. Muotikurssin vierailevaksi luennoitsijaksi oli kutsuttu kriittinen lihavuustutkija Hannele Harjunen.
”Se oli ensimmäinen kerta opiskeluaikoinani, kun kuulin jonkun puhuvan lihavuuteen liitetyistä leimoista. En ollut aiemmin tajunnut, kuinka näkymättömäksi olin kokenut itseni alallani.”
Henna ajattelee, että suunnittelija ei piirrä vaatteita itselleen, vaan työllä on laajempi merkitys.
”Jos muotisuunnittelija on päivästä toiseen tekemisissä vain yhdenkokoisen mallinuken kanssa, se voi vääristää kuvaa kehoista. Yksi kollegani meni äskettäin uimahalliin. Hän sanoi vähän järkyttyneensä, että tosiaan, ihmisethän ovat oikeasti todella eri kokoisia.”
Kun Henna alkoi ennen valmistumistaan suunnitella koon 54 vaatteita, koulu joutui tilaamaan niitä varten erityisen mallinuken. Kaikki muut olivat liian pieniä.
Kun hän oli vastikään esittelemässä Vuoden nuori suunnittelija -kilpailumallistoaan hyvinvointimessuilla, Henna valmisti tilaisuutta varten mallinnuken itse.
”Koko ala tarvitsee uusia käytäntöjä, jotta monimuotoisuus lisääntyy.”
Jotta muutosta tapahtuisi, ensin pitää kiinnittää huomioita tapaan, jolla kehoista puhutaan. Hennasta lihava on neutraali sana, ja sitä käytetään myös akateemisessa tutkimuskielessä.
Lihavuudesta ja lihavista ihmisistä on puhuttu kauan kiertoilmauksin. Lihavaa aikuista naista kutsutaan pluskokoiseksi tai isoksi tytöksi. Termit kantavat piilomerkityksiä: tytöttely viittaa siihen, että henkilö olisi kuin lapsi eikä täysivaltainen aikuinen.
”Pluskokoon taas liittyy ajatus, että joku on yli sallitun ja ekstraa. Se on toki alalla vakiintunut termi, jota joskus joutuu käyttämään ymmärrettävyyden vuoksi.”
Jotta asiat muuttuvat, muotialan pitäisi Hennan mielestä ottaa asiasta yhdessä vastuu. On liian helppo ratkaisu osoittaa sormella alan toista ammattikuntaa ja sanoa, että heidän pitäisi toimia.
”Jotkut suunnittelijat sanovat, että näytösten ja muotikuvien visuaalisesta ilmeestä vastaavat stailistit eivät käytä isoja malleja. Stailistit taas väittävät, ettei isoja malleja ole. Isoja malleja ei taas kuulemma ole, koska suunnittelijat eivät tee isoja kokoja. Kyseessä on yhteinen ongelma, jota on myös ratkottava yhdessä. Koko ala tarvitsee uusia käytäntöjä, jotta monimuotoisuus lisääntyy.”
Onneksi pientä liikehdintää on käynnissä.
”Esimerkiksi Lontoossa on mielenkiintoisia muotibrändejä, joiden kuvastoissa on monenlaisia kehoja. Tosin tämä on toistaiseksi lähinnä pienten merkkien ja juuri valmistuneiden suunnittelijoiden juttu.”
Isojen brändien kohdalla Henna ihmettelee ostovoiman sivuuttamista.
”Monien merkkien myyntivaltti ovat asusteet. Johtuuko se siitä, ettei merkeillä ole sopivankokoisia vaatteita? Oikeankokoisten vaatteiden valmistaminen oikeissa määrissä voisi olla myyntivaltti yrityksille ja lisätä taloudellista hyötyä.”
Ja ennen kaikkea tehdä meistä vähän tyytyväisempiä itseemme.
Juttu on julkaistu Eevassa 12/2023.
