”Kun näin äitini Irma Kallungin ompelevan pellavavaatteita, pohdin, ¬ettei nykyään tehdä noin hyviä vaatteita. Silloin syntyi idea yrityksestä. Heinäkuussa 2019 perustimme äitini kanssa Atelier Lalehin, joka valmistaa pellavavaatteita naisille vain tilauksesta.

Teemme kaiken kahdestaan: äitini kaavoittaa ja ompelee ja minä suunnittelen ja teen kaiken muun. Vastuullisuus näkyy koko tuotanto¬ketjussa. Kerromme, mistä materiaalit tulevat, kuka vaatteen tekee ja mistä hinta muodostuu. Pystymme tuottamaan vain pieniä määriä kerrallaan, eikä hukkapaloja synny. Vaatteiden pakkaus¬¬materiaalit ovat ekologisia ja kompensoimme lähetysten hiili¬jalanjäljen Compensate-palvelun avulla.

Brändimme taistelee pikamuotiteollisuutta vastaan ja on esimerkki siitä, että vaatteiden valmistus Suomessa on mahdollista ja kannattavaa liiketoimintaa. Yrityksemme on pikamuodin vastakohta: vaatteitamme ei saa heti käyttöön, vaan niiden toimitusta on odotettava kaksikin viikkoa.

Minusta on tärkeä selvittää yrityksen vastuullisuutta ja tarkistaa, missä vaate on tehty. Jos yritys ei kerro kotisivuilla tuotanto¬ketjustaan, brändille voi laittaa viestin.

Yksi keskeinen vastuullisuusteko on oppia huoltamaan vaatteita ja suosia luonnon-materiaaleja, kuten hamppua tai pellavaa.

Vastuullisuutta on myös se, että hankkii vaatteet käytettyinä ja ostaa vain tarpeeseen. Kaikista vastuullisin teko on kuitenkin jättää vaate ostamatta.”

”Kiinnostuin vastuullisuudesta, kun aloin suunnitella Helsinki Fashion Weekiä vuonna 2015. Koko ajatusmaailmani meni uusiksi.

Ennen hankin vaatteita mistä milloinkin. Nykyisin ostan vaatteita second hand -putiikeista, vain alusvaatteet hankin uusina.

Nykyisin roolini muotiviikoilla on pieni: keskityn yritysten ja organisaatioiden konsultointiin, luennoin ja vedän vastuullisuuteen liittyviä työpajoja sekä autan yrityksiä tekemään tuotantoketjuistaan kestävämpiä.

Saatan päivällä konsultoida Vogueta ja illalla tehdä raporttia ympäristöministeriölle. Kirjoitan myös kirjaa työotsikolla ’Troublemaker’.

Tiedän kestävästä kehityksestä kaiken, eikä se ole mikään iloinen asia. Välillä tuntuu, että kierrämme ympyrää aiheen äärellä.

Mielestäni vaatteita on kohdeltava kunnioituksella ja huollettava niitä oikein. Minulle pyykkipäivät ovat spesiaalipäiviä, ja käytän pyykkäämiseen aikaa. Vaatteet ovat tärkeä juttu, eikä niiden merkitystä tule vähätellä.

Kaiken voi kuitenkin tehdä tietoisemmin. Esimerkiksi heräteostosten tekeminen tulisi lopettaa ja vähentää shoppailua ketju¬myymälöissä. On kasvatettava itse¬kuria sekä tuettava lähituotantoa ja kotimaisia vaatemerkkejä. Itse en ole esimerkiksi koskaan tilannut vaatteita netistä.

Lapsille on myös hyvä opettaa kierrättämistä. Jos minulla olisi lapsi, suunnittelisin hänen kanssaan vaatekaapin sisällön.”

”Tein väitöskirjani luksuksesta ja samalla tutkin second hand -luksusta. Silloin kiinnostuin vastuullisesta muodista. Aloin hankkia vaatteita enemmän käytettynä. Arvostan sitä, että tuotteella on jo aiempi elämä.

Vastuullisuuteen liittyvä eettinen puoli on puolestaan saanut minut suosimaan muotialan pienempiä yrityksiä. Näin saan helpommin tietoa vastuullisuudesta ja tuotteiden alkuperästä.

Uskon monitasoiseen vaikuttamiseen. Opetan Aalto-yliopistossa muotikursseilla ja teen tutkimustyötä. Konsultoin myös kotimaisia brändejä. Akateemisen työn rinnalla pyrin popularisoimaan tutkimuksiani ja jakamaan niitä eri kanavien kautta. Ajattelen, että tieto lisää tuskaa, mutta se myös motivoi toimimaan ja muuttamaan käyttäytymistään.

yrityksille on hyvä esittää kysymyksiä tuotteen alkuperästä ja osoittaa kiinnostusta. Näin saadaan aikaan muutos. Vaatehankintoihin tulisi suhtautua harkiten ja kiinnittää huomiota vaatteen laatuun määrän sijaan.

Jos ostaa halvalla ja käyttää vaatetta vain muutaman kerran, se on itse asiassa kallis. Laadukkailla tuotteilla on aina jälleenmyyntiarvoa. Vaatteita hankkiessa pitäisikin miettiä enemmän niiden elinkaarta.

Nykyisin kuluttajan on vaikea arvioida, mikä on lopulta vastuullista. Esimerkiksi polyesteri mielletään pahikseksi, mutta jos sitä tehdään kierrätysmateriaaleista, kuten muovipulloista, se voidaan nähdä ympäristöä vähemmän kuormittavana vaihtoehtona. Vastuullisuus ei ole mustavalkoista.”

”Lapseni saivat minut kiinnostumaan vastuullisuudesta. Minulla on kolme tyttöä, ja olen huomannut, miten varhaisessa vaiheessa kouluissa aletaan puhua vastuullisuudesta.

Työssäni pyrin tasapainoilemaan talou¬dellisen kasvun ja ympäristövaikutusten välillä. Asiakkaat ovat yhä enemmän kiinnostuneita vastuullisista brändeistä, ja suurena alustana voimme tarjota kohtauspaikan vastuullisille brändeille ja asiakkaille. Jo nyt meillä on yli 20 000 vastuullisella lipulla merkittyä tuotetta yli 240 merkiltä.

Tänä keväänä teemme yhdeksän pohjoismaalaisen brändin kanssa vastuullisen naistenvaatemalliston. Haluamme rohkaista asiakkaita tekemään parempia päätöksiä.

Muitakin tavoitteita meillä on: yksi Do.More-strategiamme ajatus on pidentää ainakin 50 miljoonan muotituotteen käyttöikää niin, että asiakkaat voivat ostaa ja myydä käytettyjä vaatteita Wardrobe-sovelluksemme kautta.

On kuitenkin ymmärrettävä, ettei ole olemassa sataprosenttisesti vastuullisesti valmistettua tuotetta tai yhteistä teollista standardia sille, mitä vastuullisuudella tarkoitetaan. Meillä tuote saa kestävä kehitys -merkinnän, kun se on sosiaalisesti, ympäristön ja eläinten oikeuksien kannalta vastuullisesti valmistettu.

yksi vastuullisuusteko on vaatteiden tietoinen huoltaminen. Esimerkiksi farkkujen tiheä pesu kuluttaa sekä materiaalia että vettä. Mitä pidempään välttelee uusien farkkujen pesemistä, sitä paremmilta ne näyttävät!”

”Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut muodista ja nykyään erityisesti high end -muodista. Kalliimpia designostoksia tehdessä olen yleensä suunnitellut hankintaa kauemmin, ja vaatteet ovat myös parempilaatuisia. Käytän kuitenkin myös pikamuotia.

Osallistuin tv-ohjelmaan Verta, hikeä ja t-paitoja, jossa vierailtiin vaatetehtailla Aasiassa. Se esitetään Ylellä maaliskuusta alkaen. Lähdin ohjelmaan mukaan avoimin mielin ja huomasin pian, että ajattelutapani oli todella naiivi.

Eniten minua yllätti se, että vastuullisuusongelmat eivät koske vain halpavaatteita. Vaikka laadukas nahkatuote olisi valmistettu Italiassa, sen materiaalina käytetty nahka tulee usein muualta.

Vaatetehtailla vierailu herätti myös ristiriitaisia tunteita. Työolot tehtailla ovat rankat, mutta usein ne rahoittavat koko kylän elämää ja tarjoavat esimerkiksi naisille mahdollisuuden työskennellä. Ymmärsin, että ongelmassa ollaan niin syvällä, ettei tehtaita voida enää lopettaakaan.

Matkan jälkeen olen alkanut kunnioittaa jo olemassa olevia vaatteitani enemmän. Vaatteiden tekemiseen käytetään paljon aikaa ja vaivaa ja niiden säilyttäminen jossain kasassa ryppyisenä ei anna niille arvoa.

Ennen hain hyvää oloa vaatteiden ostelusta. Nyt haluan vaikuttajana näyttää, miten stailata sama vaate monella tavalla.

Kannustan käymään vaatekaapin läpi säännöllisesti ja pyrkimään siihen, että sen sisältö olisi ajaton, kestävä ja kaunis.

Jos tahti ostelussa ei hidastu, pelkkä vastuullisuus ei enää riitä.”