Pomoksi voi päätyä puolivahingossa. Työpaikalta saattaa lähteä esihenkilö yllättäen, ja paikka täytyy täyttää pikaisesti. Silloin uusi johtaja saattaa löytyä oman väen joukosta. Myyjästä tulee yllättäen myymäläpäällikkö tai asiantuntijasta tiiminvetäjä.

Kun on hyvä työssään, voi saada ylennyksen, sitten toisen – kunnes huomaa olevansa asemassa, jossa pitäisi johtaa muita ja vastata siitä, mitä viivan alle jää.

Mitä tehdä, jos tulee sattumalta pomoksi? Asian­tuntijat kertovat.

Kymmenisen vuotta sitten Kati Björninen oli töissä rahoitusalalla, asiantuntijana muiden joukossa. Tiimi koostui lähinnä kolmekymppisistä naisista.

Porukka oli liian iso yhdelle esihenkilölle, mutta sitä Björninen ei tiennyt, ennen kuin yhtenä päivänä pomo pyysi hänet rupattelemaan. Tämä kertoi, että tiimi oli ajateltu jakaa uudestaan, ja hän tarjosi Björniselle yhtä tiimiä johdettavaksi.

”Olisin voinut sanoa ei kiitos. Ei minua rooliin pakotettu. Mutta tein nanosekunnin arvion, että tehdään näin.”

Björninen oli ajatellut, että olisi nastaa päästä joskus johtajaksi, sitten kun hän olisi siihen valmis. Kotimatkalla tunteet seilasivat jännityksestä iloon.

”Otin tarjouksen luottamuksen osoituksena. Jos pomot katsoivat, että kykenen tehtävään, niin lähdetään kokeilemaan.”

Jos johtajan roolia tarjotaan yllättäen, kannattaa laittaa plussat ja miinukset jonoon, toteaa Itä-Suomen yliopiston johtamisen professori Pia Heilmann.

”Onko nykyisessä tehtävässäsi asioita, jotka työntävät sinua siitä pois? Entä pomon paikassa asioita, jotka vetävät sinne?”

Heilmann neuvoo miettimään myös asian vaikutusta hyvinvointiin. Jos hoidettavana on pikkulapset, ikääntyneet vanhemmat ja talonrakennus, ei välttämättä ole oikea aika tarttua pestiin, joka voi kuormittaa lisää.

Pomoksi etenemistä pidetään usein hyvän uran mittarina. Hieno urakehitys ei kuitenkaan ole oikea syy hypätä rooliin.

”Pomon paikka on palveluammatti. Motivaatio tehdä työkseen asioiden ja ihmisten johtamista täytyy lähteä ihmisestä itsestään. Ne ovat pomon työssä aina läsnä.”

Björnisen mielessä vilahti, miten työkaverit reagoisivat ylennykseen. Jos paikka olisi ollut avoimessa haussa, prosessi olisi ollut läpinäkyvä. Hyväksyisivätkö muut hänen uuden roolin?

Työpaikalla kerrottiin heti seuraavana päivänä, että Björninen on uuden tiimin esihenkilö. Pian hän muutti tiiminvetäjien yhteiseen huoneeseen. Se konkretisoi eroa entiseen ja rakensi hetkeksi kuilua Björnisen ja entisten tiimikavereiden välille.

”Ryhmämme oli ollut tiivis ja meillä oli omat sisä­piirin jutut. Yhtäkkiä en enää ollut vitseissä mukana, vaan ulkopuolinen.”

Keskinäisessä kemiassa voi tapahtua paljon, kun vertaisesta tulee esihenkilöpuolen edustaja, Heilmann sanoo. Hänestä on tärkeää käydä heti alussa keskustelu, jossa uusi pomo kertoo, miten suunnittelee toimintaa toteutettavan.

”On tehtävä selväksi, että ollaan samassa veneessä mutta eri tehtävissä.”

Tilanne voi olla tulehtunutkin. Miksi juuri tämä tyyppi nousi johtajaksi eikä joku muu?

Heilmann ehdottaa, että uuden pomon esihenkilö voi kertoa tilanteesta ensin: mistä asia lähti liikkeelle ja miksi hän teki tämän valinnan.

Jos omasta työkaverista tulee pomo ja se herättää outoja tunteita, kannattaa muistaa, että hän on edelleen sama ihminen, jolla on vain tästä lähtien erilaiset työt.

Johtamistutkija Henry Mintzbergin mukaan esihenkilötyöhön liittyy kymmenen erilaista roolia, jotka voi jakaa kolmeen eri kategoriaan: ihmissuhde-, tiedonkulku- ja päätöksentekorooleihin.

”Jos ei ole koskaan ennen tehnyt johtamistyötä, tulee yllätyksenä, kuinka laaja kenttä se on”, Heilmann sanoo.

Johdettavaksi tulevat ihmiset ongelmineen, iloineen ja suruineen. Nykyään pomon roolissa korostuu aiempaa enemmän vuorovaikutus alaisiin. Pomoa pitää olla helppo lähestyä.

Björnisellä ei ollut ongelmaa asioiden johtamisessa. Niistä hänellä oli syvä ymmärrys aiemman roolinsa ansiosta. Haasteen paikka oli ihmisten johtaminen. Björninen yritti keksiä pikavauhtia, miten hän sen tekee.

”Itselläni oli hyviä esihenkilöitä. Lähdin kopioimaan heitä. Mietin henkilöitä, joiden tyyli oli vedonnut muihin ja poimin heiltä tapoja ja sanontoja.”

Ensimmäiset pari kuukautta olivat möykkyistä kyytiä. Suhde johtamiseen tuntui etäiseltä ja epävarmalta.

”Prosessiorientoituneena seuraan kyllä prosessia. Jos täytyi pitää kehityskeskustelut ja siihen annettiin kaava, tein sen. Mutta tekemisessä ei ollut syvyyttä. Vedin pomon viittaa harteilleni väkisin.”

Omilta esihenkilöiltään Björninen sai tukea ja pystyi puhumaan heille – mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Tuntui, että asioita piti ensin pureskella oman pään sisällä.

”Mutta en oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt pureskella. En osannut sanoittaa, että homma ei tuntunut aidolta.”

Kun Björninen oli ollut tiiminvetäjänä puolisen vuotta, häneen hiipi tunne, että matkimisen sijaan pitäisi ehkä olla enemmän oma itsensä.

Sitten kotirintamalla tapahtui ikäviä asioita.

”Tajusin, että en pysty samaan aikaan hoitamaan niitä ja syventämään matkaa itseeni.”

Björninen huomasi, että yrityksen sisällä haettiin toiselle osastolle asiantuntijaa. Hän haki työtä ja sai sen.

”Se tuli taivaan lahjana. Olin miettinyt, mikä olisi reitti ulos siitä suuresta epävarmuuden tunteesta, johon olin pomona päätynyt.”

Oli helpotus, kun uudessa työssä sai keskittyä vain työntekoon asiantuntijana.

Heilmann sanoo, että itselleen voisi antaa aikaa vuoden, ennen kuin päättää lopettaa esihenkilötyön. Sen aikana näkee kokonaisuuden ja mitä yrityksessä tapahtuu strategisella tasolla. Sitten voi taas tehdä listan siitä, mitkä ovat plussia ja miinuksia työssä juuri itselle.

”Mieti, mistä saat voimaa työelämässä. Mitä työssä pitää olla, että sinne on pääsääntöisesti kiva mennä maanantaisin?”

Jos pomon roolissa kaipaa aiempaa työtään, kannattaa pohtia, voiko työnkuvaa tuunata niin, että siinä on hieman entisiäkin hommia. Siitä voi olla ilon lisäksi hyötyä. Jos myymäläpäällikkö tekee välillä vuoroa toimiston sijaan liikkeen puolella, hän pysyy paremmin kärryillä, mitä siellä tapahtuu.

Eikä ole epäonnistuminen, jos pomon paikalta haluaa pois. Omalta esihenkilöltään kannattaa kysyä, voisiko tehdä jotain muuta.

Ääni päässä voi jupista, että muille tulee taas vaivaa uuden tyypin rekrytoimisesta.

”Joku voi pysyä pomon roolissa velvollisuudentunnosta. Häntä voidaan taivutella jäämään siihen. Mutta jokainen tekee aina itse uraratkaisunsa”, Heilmann sanoo.

Pari vuotta sen jälkeen, kun Björninen oli jättänyt tiimivetäjän pestin, työpaikalla tuli avoimeen hakuun esihenkilön paikka.

Mietinnän jälkeen Björninen haki paikkaa ja sai sen. Tällä kertaa hän tunsi olevansa valmis pomoksi. Iso syy siihen oli, että hän oli aloittanut meditoimisen ja läsnäoloharjoitukset. Ne olivat auttaneet itsensä ja etenkin oman keskeneräisyyden hyväksymisessä. Kukaan ei ole koskaan valmis tai täydellinen, voi vain tehdä parhaansa.

Vanha kokemus käväisi mielessä. Mitä jos muut huomaavat, ettei minusta ole tähän? Parin päivän ajan Björninen yritti taas olla joku muu, kunnes tajusi, ettei se käy.

”Ensimmäinen pomon pesti auttoi ymmärtämään, että kun johdan toisia, en voi olla mitään muuta kuin oma itseni. Ensimmäisellä kierroksella yritin pitää siviili- ja työminän erillään. Se ei onnistu, koska on vain yksi minä.”

Aikaisemmin Björninen oli ajatellut, että kaikki olisi pitänyt vain osata maagisesti. Nyt hän antoi itselleen rauhan opetella, mitä ihmisten johtaminen on.

”Ensimmäisellä kerralla mietin, miten minä tämän teen ja onnistun. Toisella kerralla mietin, miten me tämä tehtäisiin.”

Björninen viihtyi työssä kolme vuotta. Tiimi haastoi häntä hyvällä tavalla olemaan aito johtaja ja opettelemaan, miten kukin haluaa tulla kohdatuksi.

”Kenenkään ei tarvitse olla syntyjään pomo, mutta kiinnostus asiaan pitää olla. Myös tiettyä nöyryyttä on oltava”, Heilmann sanoo.

Pomoksi oppii tekemällä, mutta apukeinoja on: mentorointi, tutorointi, valmennus, työkierto, projektit, sijaistaminen, alan korkeakouluopinnot, johtajuuskirjat, tutkimukset...

Jos pomoksi päätyy puolivahingossa, se voi olla mahdollisuus oppia lisää – myös itsestään. Heilmann kannustaa varsinkin tarttumaan tilaisuuteen, jos sitä heilutetaan edessä yllättäen.

”Varsinkin naiset tykkäävät usein jäädä asiantuntijatyöhön, mutta ihan metkaa johtaminenkin on. Monimuotoista ja yllättävää – myönteisessäkin mielessä.”

"Päädyin pomoksi parin vuoden alan kokemuksella. Minusta tuli esihenkilö itseäni huomattavasti kokeneemmille ja vanhemmille (miehille) – suurin syy valintaan lienee se, ettei kukaan muu roolia halunnut tai siihen sopinut. 26-vuotiaana en osannut ajatella asiaa muuten kuin myönteisesti, mutta sekavassa ilmapiirissä kuvio ei toiminut: olin ottanut liikaa vastuuta, ja asetelma tiimin kanssa oli haasteellinen. Lopulta jaksoin reilun vuoden, kunnes hakeuduin uuteen työhön. Mieleen jäi vahvasti, etten halua olla koskaan enää pomo. Melkein 10 vuotta myöhemmin muutin Lontooseen uuteen työhön, ja aloitin esihenkilönä. Olin kasvanut rooliin." Kia, 37

"Tiimimme päällikön paikka aukesi, ja minua pyydettiin tehtävään. Ensimmäinen reaktioni oli ’ei’, mutta pari yötä nukuttuani suostuin. Vakuutuin, että näin hyvästä mahdollisuudesta ei voi kieltäytyä, vaikka intuitio huusi päinvastaista. Muutamassa kuukaudessa uuvuin paineiden alla. Esihenkilöiden tuki puuttui, vaikka olin kokematon haasteen edessä. Kun pyysin sairauslomalta palattuani apua, minulta kysyttiin ’oletko jo parantunut flunssasta’. Olin avoimesti kertonut poissaoloni syyn." Minja, 30

"Hakeuduin aikoinaan esihenkilöksi naisvaltaiselle palvelualalle. Virhe! Olen introvertti ja täysin uuvuksissa ihmisten henkilökohtaisten asioiden (ongelmien) kuuntelemisesta. Toki on eroja: osa työntekijöistä ymmärtää, että töissä ollaan, eivätkä he tuo kotiasioita työpaikalle. Mieheni, joka on IT-alalla esimiehenä, ei tunnista samaa ongelmaa. Olenkin lähtenyt opiskelemaan työn ohessa uutta alaa." Elina, 39

"En ollut koskaan ajatellut, että haluaisin pomoksi. Elämäntilanne oli hektinen, lapset pieniä, enkä miettinyt aktiivisesti uraani. Olin käynyt koulutuksia ja saanut uusia vastuita, mutta silti yllätti, miten nopeasti minusta tehtiin toimitusjohtaja. En osannut iloita asiasta, koska en ollut pyrkinyt siihen ja minulla oli urasuuntautunut puoliso, joka ei ollut edennyt haluamallaan tavalla urallaan. Jouduin kotona ehkä vähättelemään tilannetta ja ajattelemaan sitä onnenkantamoisina, ei omista ponnisteluista johtuvana." Laura, 42

Juttu on julkaistu Trendissä 1/2021.