
1. White Lotus, HBO max
Luksushotelliketjun rikkaat vieraat ja paikalliset työntekijät säätävät lomaviikossa minkä ehtivät, ja kamera seuraa katastrofien eskaloitumista. Hotellin vieraista ja henkilökunnasta kertova sarja on kutkuttavan hyvä musta komedia, jonka päähenkilöistä on vaikea pitää, mutta joihin on myös hankala olla kiintymättä.
Ykköskausi koukutti, mutta todellinen binge watching -aarre sarjasta syntyy kakkoskaudella. Toisella kaudella hahmot ovat superkiinnostavia ja moniulotteisia ja juonikoukerot vieläkin hauskempia ja isompia.
Sarleena Kinanen
Psst! Jos pidät White Lotus -sarjasta, saatat tykätä myös Triangle of Sadness -elokuvasta. Elokuva palkittiin vuoden 2022 Cannesin elokuvajuhlilla pääpalkinnolla, eli Kultaisella palmulla. Satiirisessa mustassa komediassa ökyrikkaat lähtevät risteilylle, joka lähtee menemään kaikilla mahdollisilla tavoilla pieleen. Elokuva pyörii tällä hetkellä Finnkinossa.
2. Wednesday, Netflix
Nyt esteetikkoja, teinisarjojen ja murhamysteerien ystäviä sekä fantasianörttejä hellitään! Omaperäisestä tyylistään tunnetun Tim Burtonin ohjaama Wednesday yhdistää kekseliäällä tavalla The Addams Familysta tutun goottitytön kylmäkiskoisen asenteen, teinin kasvutarinan ja perhesalaisuudet. Mukana on myös ripaus romantiikkaa, mutta tyylilleen uskollisena sarja ei katsoa ihastuksia vaaleanpunaisten vaan sysimustien linssien läpi.
Sarjan goottityyli tuntuu niin raikkaalta, että katsoessa alkaa tuntea vastustamatonta tarvetta värjätä tukka yön sävyihin ja lopettaa hymyileminen ihan kokonaan. Nimikkoroolissa nähtävä Jenna Ortega tekee niin vaikuttavaa työtä, että hänelle soisi suorituksesta pystin jos toisenkin.
Milla Kukkonen
3. Transport, Yle Areena
Auli Mantilan käsikirjoittama rikossarja rajat ylittävästä rikollisuudesta on älykäs, uskottava ja koukuttava – siis kaikkea sitä, mitä rikossarjan pitää ollakin.
Hahmot eivät jakaudu kliseisesti hyvis-pahis-akselille ja katsojalle jätetään tarpeeksi tulkittavaa.
Annaleena Jalava
4. Fleabag, Amazon Prime
Nerokas koomikko Phoebe Waller-Bridge näyttelee pääosaa käsikirjoittamassaan kaikkien sävyjen ihmissuhdekomediasarjassa, joka näkee syvemmälle kuin tavanomaiset rakastaa–ei rakasta-rimpuilut.
Fleabag sekä naurattaa että itkettää kyyneliin saakka, ja siihen samastuu suorastaan kipeästi. Kestää monta katsomiskertaa ja paranee jokaisella kerralla.
Annaleena Jalava
5. Joulumyrsky, Netflix
Jos katsoit Netflixistä Jouluksi kotiin -sarjan, katso myös saman ohjaajan Joulumyrsky. Lämmin kuuden jakson minisarja kertoo hetkestä, kun lennot peruuntuvat myrskyn takia ja ihmiset jäävät Oslon lentokentälle jumiin.
Miksi nuori nainen istuu baarissa pohtimassa isänsä lahjaa, miksi artisti meinaa koko ajan räjähtää – ja mitä tapahtuu jumiin jääneelle koiralle? Jokaisella on tarinansa. Sydämellinen ja koskettava sarja.
Mari Karsikas
6. The Watcher, Netflix
True crime -podcasteista lempparini on Jäljillä, ja jokin aika sitten kuuntelin jaksoa, jossa kerrottiin perhettä vainonneesta Tarkkailijasta. Kun tapauksesta putkahti myös sarja Netflixiin, tartuin siihen innolla. Se kertoo New Jerseystä unelmiensa talon ostaneen Broadduksen perheen tarinan.
Miten tosiaan voi olla, että joku piinasi vuonna 2014 perhettä lukuisilla kuumottavilla kirjeillä, eikä koskaan jäänyt kiinni? Eikä haittaa, vaikka sinäkin olisit kuullut tapauksesta aiemmin – sarjassa on dramatisoitu tapahtumat upeasti.
Anni Peltola
7. Vita da Carlo, Amazon Prime
Italialainen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Carlo Verdone näyttelee itseään itseironisessa ja hykerryttävässä sarjassa, jossa on myös rakastava, mutta takertuva äiti, rasittava eksä, saavuttamaton unelmien nyksä ja vävykokelas, joka viihtyy kotona paremmin kuin tytär.
Löysin viime vuonna julkaistun sarjan vähän vahingossa ja ihastuin siihen heti. Keski-ikäisen kipuilun näyttämönä on ihana Rooma kukkuloineen, tööttäilevine autoineen ja kauniine ihmisineen. Sarja on tekstitetty englanniksi.
Sari Hannikainen
8. Rakkaus ja anarkia, Netflix
Ruotsalaissarja Rakkaus ja anarkia kertoo samassa kirjakustantamossa työskentelevien suhteesta. Naimisissa olevan konsultti ja perheenäiti ja nuori IT-teknikko aloittavat erikoisen flirttailuleikin, joka etenee seksisuhteeksi.
Sarjasta on ilmestynyt kaksi kautta. Toisella kaudella suhde saa entistä kutkuttavampia käänteitä, ja samalla tummempia sävyjä. Sarjaa kuvaillaan romanttiseksi komediaksi, mutta draamaakin on. Myös muiden kustantamon työntekijöiden tarinat kasvavat kiinnostavasti. Sarja pitää otteessaan loppuun asti.
Iiris von Knorring
9. Paratiisi, Yle Areena
Suomalais-espanjalainen rikosdraama, jossa roolistaan Kultaisella Venlalla palkittu Riitta Havukainen näyttelee sinnikästä ja määrätietoista oululaista rikostutkijaa. Hahmojen omat arkiset paineet ja pelot, rakkaus ja suru kulkevat sujuvasti rikostarinoiden rinnalla ja imaisevat mukaansa.
Havukainen on pääroolissaan charmikas ja yksinkertaisesti huikea. Tunnelmat vaihtuvat sujuvasti yli kieli- ja kulttuurimuurien, Espanjan valon ja Suomen pimeyden välillä. Sarjaa on kuvattu Fuengirolassa ja Oulussa. Kausia on tullut kaksi.
Reetta Röynä
10. Power, Netflix
Power on yhdysvaltalainen rikosdraamatelevisiosarja muutaman vuoden takaa. Sen on luonut ja tuottanut Courtney A. Kemp yhteistyössä Curtis "50 Cent" Jacksonin kanssa. Sarjan keskiössä on älykäs, komea ja varsin sulavaliikkeinen yökerho-omistaja Jamie ”Ghost” St. Patrick, joka sattuu olemaan myös armoton huumediileri – ja perheenisä.
”Ghost” tekee kaikkensa ravistaakseen itsensä irti hämäräbisneksistä. Huumemaailman raakuus ja loputon toivo ja taistelu siitä eroon pääsemiseksi on kuvattu sarjassa hyvin. Eksät, nyksät, muutoksissa kipuilevien lasten ongelmat, ystävyys, uskollisuus, jännitys ja intohimo kuljettavat sarjaa vauhdikkaasti kaudelta toiselle. Kausia on kuusi.
Reetta Röynä
Psst! Jos vanha räppi iskee, tsekkaa myös Power-sarjan soundtrack Spotifysta.
Mitä elokuvaa sinä suosittelet juuri nyt muille? Kerro kommenteissa!