Katri Helena, 24 vuotta, halusi viihdyttää lauluillaan. Jos hänestä ei olisi tullut iskelmälaulajaa, hänestä olisi tullut somistaja tai hän olisi päätynyt mainosalalle. Laulukeikat haittasivat koulunkäyntiä, mutta sitten tuli onnenpotku: hän esitti kappaleen Puhelinlangat laulaa, josta tuli huikea menestys.
Muut haaveet saivat silloin jäädä.
Miksi halusit iskelmälaulajaksi, Katri Helena?
”Mulla oli aina ollut se mielessä, että mä haluan laulaa. Olin laulanut kai siitä lähtien, kun opin puhumaan: isä ja äiti kumpikin laulaa ja me renkutetaan niitä sen ajan iskelmiä. En mä ihannoinut iskelmälaulajia, mutta olin vain saanut semmoisen piintymän päähän, että joskun mäkin voisin laulaa levyn.”
Millainen oli persoonallisuutesi kehityksen kannalta se vaihe, kun Puhelinlangat laulaa alkoi soida jatkuvasti ja sinusta tuli tunnettu?
"En mä luule, että se millään tavalla muutti se vaihe, ainoa että piti lähteä pois sieltä kotiympäristöstä kokonaan ja muuttaa yksin asumaan tänne Helsinkiin. Se ehkä jollakin tavalla vaikutti. Mutta jos mä nyt olen muuttunut, mä olen muuttunut paljon myöhemmin."
Minkä takia arvelet iskelmälaulajan,, mannekiinin ja valokuvamallin ammattien tulleen niin suosituiksi?
”Se on ehkä se raha ja sitten ihmisillä on tietysti halu esiintyä, ei sitä muuten tekisi, jos se halu ei olisi pohjalla. Tämän voi käsittää positiivisessa tai negatiivisessa mielessä, mutta semmoinen täytyy olla. Ei siinä muuten viitsi seisoa ihmisten edessä arvosteltavana, jos ei siitä jollakin tavalla pidä.”
Miten koet sen, että olet osanen eräänlaisessa taloudellisessa systeemissä?
”Mä oon aika pieni osanen siinä. Mä oon aika itsekeskeinen, mä yleensä ajattelen vain itseäni, koska mulla ei ole siskoja tai veljiä. Mä oon yksin kasvanut. Pidän huolen äidistäni ja isästäni, mikäli he tarvitsevat mun huolenpitoani. Se on mulle tärkeintä.
En mä sitä sillä tavalla tarkoita, etten mä auttaisi, jos joku on avun tarpeessa. Mä olen suht köyhistä oloista lähtöisin ja yritän saada tän elämäni siihen malliin, että se voisi joskus olla turvattu.
Sitä tietenkin toivoo muillekin tämmöistä hyvää. Mä katson, etten mä tällä hetkellä ole niin suuri pamppu tässä yhteiskunnassa, että mä voisin jotakin saada aikaan.”
Etkö usko, että laulamalla voisit vaikuttaa?
”Mä oon ottanut tämän laulun sillä tavalla, että mä yritän vain viihdyttää ihmisiä. Jos heillä on huolia, kun he tulevat tanssipaikalle, niin mä yritän saada heidät unohtamaan ne hetkeksi.”
Miten työ vaikuttaa yksityiselämääsi?
”Mä olen kapinoinut kauheasti sitä vastaan, että miksi mä en saa pitää yksityiselämääni, mutta kai se on pikkuhiljaa ruvettava uskomaan, ettei sitä kokonaan saa pitää. Mutta jos pitää suunsa kiinni olipa tilanne mikä hyvänsä, niin kai sitä jotakin saa pitää itsellään.”
Millaista julkisuuskuvaa sinulle suunniteltiin?
”Mun piti olla hirveen kiltti, ja mä en saanut käydä esimerkiksi tanssimassa ravintolassa, en saanut juoda olutta tai ottaa alkoholia. Piti olla tämmönen hyvintuulinen pitkin peltoja juoksenteleva pieni tyttö.”
Juttu sisältää muokattuja otteita Leena Häyrisen tekemästä haastattelusta, joka julkaistiin Eevassa 5/1970.
