Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.

Alkuun lyhyt rautalankavääntö aiheesta: Sukupuolentutkimus on yhteiskuntatieteen ala, jota Suomessa ennen vuotta 2009 kutsuttiin naistutkimukseksi. Se tutkii sukupuolta ja sen vaikutusta yhteiskunnassa.

Sukupuolentutkimus on tuottanut paljon tietoa muun muassa työelämässä tapahtuvasta syrjinnästä, epätasa-arvosta monilla elämänalueilla, sukupuolen moninaisuudesta, sen opituista malleista, normeista ja siitä, että muutkin tekijät, kuten ihonväri, syntyperä, luokka ja seksuaalinen suuntautuminen vaikuttavat samalla lailla kuin sukupuoli.

Ilman sukupuolentutkimusta meillä pidettäisiin monia yhteiskunnan epäkohtia ”luonnollisina” eikä niihin puututtaisi. Tieteenalan tarkoitus on paljastaa, että monet asiat johtuvat ihmisten kehittelemistä järjestyksistä, jotka suosivat toisia ja syrjivät toisia, ja niitä on mahdollista muuttaa.

Jostakin syystä Suomessa elää äänekäs (mies)joukko, jonka mielestä näitä asioita ei saisi tutkia, se on turhaa tai tutkimusta tehdään ”väärin”.

Esimerkiksi vielä vuonna 2008 Kuopion yliopiston (nykyisin Itä-Suomen yliopisto) miesprofessori pilkkasi koko sukupuolentutkimuksen tieteenalaa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa. Tarkoituksena ja toiveena oli, että valtio lakkauttaa sen rahoituksen ja koko tieteenala loppuu. Aikalaiskeskustelu on ällistyttävän tökeröä. Akateemisten miesten puheenvuorot ovat sekavia, tarkoitushakuisia ja pilkallisia. Siinäpä tiedemiesten objektiivista ja tieteellistä toimintaa.

Myöhemmin samaa linjaa on jatkettu muun muassa persuhenkisessä ajatuspajassa Suomen Perustassa ja tietysti X-palvelussa (entinen Twitter), jossa moni yliopisto-drop-out-mies pystyy ihan vain sukupuolensa ansiosta arvioimaan, mikä on hyvää tiedettä ja mikä ei. Saman joukon mielestä mitään syrjiviä rakenteita ja patriarkaattia ei ole olemassa, koska he eivät niitä näe, ja muutenkin termit kuulostavat tyhmiltä.

Patriarkaatin olemassaolosta todistaa jo se into, millä sukupuolentutkimuksen pilkkaamiseen tartutaan: tyhmä aihe, naisia tutkimassa, ovat epäpäteviä, eivät pysty puolueellisuutensa sokaisemina tieteelliseen ajatteluun, ei ole oikeaa tiedettä. Ja auta armias, jos sukupuolentutkija sanoo olevansa feministi, siis sukupuolten välisen tasa-arvon kannattaja. Siitähän riemu repeää. Sellainen on pahemman luokan ideologista aktivismia – jos siis haluaa tutkia kriittisesti demokraattisen yhteiskunnan valuvikoja ja tuoda niitä esiin.

(Monesti nämä samat vaahtoajat esittävät, että feminismin nimi pitäisi vaihtaa, koska se kaihertaa heidän herkkää peppuaan. Yleensä tällaista nimenmuutosta vaatii tyyppi, joka

a) ei tiedä feminismistä mitään ja

b) kieltäytyy ottamasta siitä selvää.)

Luonnontieteilijät saavat toki pitää omasta tutkimusalastaan, olla tutkimansa aiheen puolella ja esittää tekoja löydöstensä pohjalta. Siihe ei ole kenelläkään mitään vastaansanomista.

Näissä vaahtoamisissa menee usein sekaisin puolueettomuus, objektiivisuus ja ideologia. Viime vuosina termejä on heitelty päin poliittisia vastustajia kuin mätiä munia. Uutuutena on, että yhteiskunnan ja politiikan tutkijoita on ryhdytty syyttelemään ”puolueellisiksi”. Jos tutkimustulos ei itseä miellytä, syy on tutkijan ”puolueellisuuden”. Kuulostaa absurdin naurettavalta, ja sitä onkin, mutta aikuiset ihmiset vaikuttavat olevan tätä mieltä.

Sukupuolentutkija Hanna Ylöstalo on sanonut, että ”kaikki tutkimus on näkökulmaista, se ei ole tieteellisen tiedon heikkous vaan sen ominaispiirre. Feministisessä talouden ja politiikan tutkimuksessa ei ole kyse objektiivisuuden puutteesta vaan vahvasta objektiivisuudesta. Se tarkoittaa sitä, että näkökulma tuodaan esiin.”

Samalla lailla yhteiskunnan tutkimus on ”ideologista”, koska se lähtee demokraattisista arvoista eikä ole ”objektiivista” esimerkiksi niin, että pitäisi ”neutraalisti” diktatuuria ja demokratiaa samanarvoisina järjestelminä.

Tutkimusta ja tiedettä saa, ei vaan suorastaan kuuluu, arvioida kriittisesti, mutta harvalla kaduntallaajalla on siihen tarvittavaa osaamista. Tutkimusta vertaisarvioidaan, eikä tavallisen ihmisen tarvitse kuljeskella pitkin twittereitä pilkkaamassa tutkijoita. Se ei edistä yhtään mitään, vaan on ehkä vähiten arvokkainta yhteiskunnallista vaikuttamista, mitä on.