
Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.
TAPAUS: Kun naiset puuttuvat verotietojen korkeimmilta sijoilta ja teknologia-alalta, syitä kaivellaan yhä kivikautisesta käsityksestä naisten ”luonteesta”
”Naisia tarvittaisiin enemmän teknologia-alalla, ja tytöt eivät matematiikasta kiinnostu”, aloitti Ylen miestoimittaja aamu-tv:ssä (6.11.) jutun, joka käsitteli teknologia-alan työntekijöiden sukupuolivääristymää.
Misogyniapoliisin aamukahvi ei ollut edes tippunut, kun se meni jo väärään kurkkuun.
Tässä sitä taas oltiin, kiipeämässä perä edellä puuhun, josta löytyy aina uusi epätarkka ja -tieteellinen selitys sukupuolten epätasa-arvoon.
”Tytöt eivät matematiikasta kiinnostu.” Anteeksi nyt vain herra miestoimittaja, esimerkiksi keväällä 2022 tyttöjä pitkän matematiikan ylioppilaskirjoittajista oli rapiat 5900 ja poikia 5500. Millä matemaattisella kaavalla tästä voi päätellä, että tyttöjä ei matematiikka kiinnosta.
Sitten tuli vuosittainen veropäivä. Korkeimmalla eniten tulo- ja pääomaveroja tienanneiden listalla ensimmäinen nainen löytyy Suomessa, tässä tasa-arvon mallimaassa, sijalta 23. (Listalla ylimpänä olevat naiset ovat myös usein perheyritysten perillisiä.) Näin on asian laita ollut aina, joten ei mitään uutta auringon alla, olemme tottuneet tähän.
Asiaa oli Ylen aamu-tv:ssä kommentoimassa sijoittajanainen, joka jakaa rahaa start up -yrityksille. Virsi oli se sama. Naisia ei ole mukana start up -skenessä. Yhdessä voivoteltiin, että mikä siinä on, ettei naisia kiinnosta opiskella näitä teknologia-aloja ja lähteä mukaan tienaamaan.
Tätä ongelmaa eli, miksi naisia ei kiinnosta matematiikka ja rikkaudet, on nyt pyöritelty Suomessa hyvinkin kolme vuosikymmentä. Olisiko siis mahdollista myöntää, että ongelma ei olekaan se, että naisia ei kiinnosta? Onko liian radikaali ajatus, että syy voisi olla jossakin muualla kuin naisissa ja heidän kiinnostuksen kohteissaan?
Mitä jos ongelmaa ryhdyttäisiin tarkastelemaan siitä ilmeisemmästä näkökulmasta: miksi miehet ja pojat eivät halua teknologiapiireihinsä mukaan naisia? Miksi yhteiskunta työntää pojat kovarahaisiin hommiin ja tytöt jonnekin muualle? Onko tässä kyse siitä, että perinteinen yhteiskuntajärjestys säilyy, kun raha kertyy yhä miehille?
Miksi naisia sorsitaan, syrjitään ja pilkataan miesvaltaisilla teknologia-aloilla, heidän sukupuolensa nostetaan määrittäväksi tekijäksi ja heihin suhtaudutaan seksistisesti?
Meillä on lukuisia esimerkkejä naisten savustamisesta ulos pelipiireistä, jätkien saunailtoja, teknillisten korkeakoulujen sovinistisia perinteitä, erilaisia mieskerhoja ja teknologia-alan työpaikkoja, joissa naiset etenevät huonommin, heidän osaamistaan aliarvioidaan ja heitä palkkasyrjitään.
Kun jäbät perustavat jäbien yrityksiä, jotka tutkitusti saavat herkemmin sijoittajarahaa, he eivät ota mukaan naisia, vaan hyviä kavereitaan, koska täällä käydään yhä keskustelua siitä, voivatko mies ja nainen olla ystäviä, eivät varmaankaan voi, koska jäbä-äijällä se on aina kiksaisu mielessä. Puuttuvatko naiset teknologia-aloilta siksi, että miesten alkaa tehdä mieli kiksaista eivätkä he silloin pysty keskittymään devaukseen?
Se on idioottimainen kysymys, mutta ei yhtään sen idioottimaisempi kuin kysellä, miksei naisia teknologia kiinnosta.
Joka kerta, kun olen ottanut tämän asian esiin, jokainen teknologia-alalla oleva mies myöntää kahden kesken, että joo, kyllähän naisia siellä syrjitään. Julkisesti jeesustellaan sitten jotain ihan muuta.
Ja voin kertoa, että naisia kyllä kiinnostaa perustaa kaveriporukassa yritys, jonka myynnistä Amerikkaan kaikki saavat kymmeniä miljoonia euroja, kunhan siihen annetaan edes alkeelliset eväät ja mahdollisuudet.
Lakataan ensinnäkin suhtautumasta sukupuoliin viktoriaanisella tavalla erottelemalla heidän osaamisalueensa sukupuolen pohjalta. Lisäksi pojat ja miehet tarvitsevat lisäkoulutusta siitä, kuinka naiset ovat ihmisiä, joihin voi myös suhtautua kuin ihmisiin a.k.a toisiin miehiin. Naiset ovat keskenään erilaisia, eikä kaikki naisten toiminta työpaikoilla johdu sukupuolesta.
Lisäkoulutusta tarvitaan myös siinä, että syrjintää on olemassa, vaikka miessilmä ei sitä näkisi. Seksismiä on myös se, että kuvittelee itse tietävänsä naisten motiivit ja kokemukset heidän puolestaan.
Lisäksi tarvitaan kipeästi lisää vanhempien, koulun ja viiteryhmien tiedostamista siitä, että nykyään nuoret valitsevat ammatin ja opintopolkunsa enemmän sukupuolen kuin oman kiinnostuksen ja osaamisen pohjalta. Tätä ohjausta ryhdytään tekemään monen tajuamatta jo taaperoille.
Eivätkä ne Woltin perustajaomistajat mitään matemaattisia neroja ole, eivätkä läheskään kaikki start up -miljonäärit ole mitään mieskoodaajia.
Naisia ei vain oteta mukaan.