Näin härskillä tavalla hallitus haluaa pitää naisten palkat pieninä – ja se on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka talous suosii miehiä

Talouskeskustelu Suomessa on ankeaa. Viime vuosina keskustelu on pyörinut lähinnä sen ympärillä, mihin ei ole varaa ja mistä on pakko leikata.

Tämän kertovat mediassa poliitikot ja niin kutsutut talousasiantuntijat. He ovat pääasiassa miehiä, jotka pudottelevat sujuvasti sellaisia termejä, kuten valtionvelka, talouskasvu, tuottavuus ja kestävyysvaje.

Nykyinen keskustelu erittäin tiivistettynä: Suomella ei ole varaa nykyisiin julkisiin palveluihin, joita ovat naisvaltaiset alat, sillä täällä täytyy huolehtia miesvaltaisen teollisuuden kilpailukyvystä.

Viesti on yleensä myös se, että vaihtoehtoja ei ole, jotta ”Suomella menisi tulevaisuudessa paremmin”.

Väite ei ole totta: vaihtoehtoja on.

Vuosikymmeniä Suomessa on ajateltu, että miesvaltainen teollisuus ”tienaa” rahat, jotka naisvaltainen julkinen sektori ”tuhlaa”. Se on yksinkertainen, populistinen ja virheellinen kuva kansantaloudesta, joka ei toimi samalla logiikalla kuin kotitalous.

Ajattelumalli on ylläpitänyt sukupuolten palkkaeroja Suomessa. Aina on voitu perustella, ettei naisvaltaisille julkisille aloille ”ole varaa” maksaa samanlaisia palkkoja, vaikka työt ovat koulutus- ja vaativuustasoltaan samanlaisia kuin korkeammin palkatut teollisuustyöt.

Sitä on hoettu niin kauan, että on helppo kuvitella, että kyseessä on kansantaloudellis-luonnontieteellinen fakta.

Näin ei kuitenkaan ole.

Asenne johtuu siitä, että nykyinen talousajattelu suosii miesvaltaisia aloja ja miestyypillistä taloudellista toimintaa. Sitä kutsutaan uusklassiseksi taloustieteeksi. Sen mukaan ihminen on ahne oman edun tavoittelija, jota motivoi se, että aina saa lisää ja enemmän.

Mallin oletusihminen on valkoinen länsimainen mies. Se ei ota huomioon sukupuolia, jolloin se näyttäytyy näennäisesti sukupuolineutraalina. Eikä se ota huomioon tietenkään sellaisia asioita, kuten rajalliset luonnonvarat, yhteiskuntaluokka tai rotu.

Uusklassisen taloustieteen mukaan verotuksen pitää olla matalaa, sillä miestä ei motivoi tavoitella voittoja, jos niitä verotetaan liikaa eli jaetaan hänen ansaitsemiaan rahoja muille.

Tätä ajattelumallia on nyt maailmalla viimeiset vuosikymmenet hellitty, koska maailma on muuttunut yhä yksilökeskeisemmäksi. Yhteisen hyvän sijaan meitä kiinnostaa enemmän nykyisen talousajattelun lupaus siitä, että kenellä tahansa on mahdollisuus satumaisiin rikkauksiin.

Jännä kyllä, samaan aikaan omaisuudet ovat yhä enemmän keskittyneet muutamille valkoisille amerikkalaisille miehille.

Mutta mietitään sitä, miten miesvaltainen teollisuus Suomessa on ”itse ansainnut omat rahansa”. Unohdetaan teollisuuden saamat valtiontuet ja mietitään, kuinka siellä työskentelevät ovat käyneet maksuttoman peruskoulun ja jatko-opinnot aina korkeakouluun asti.

Heitä on hoidettu neuvoloissa, julkisessa terveydenhoidossa, opetettu, kasvatettu ja syötetty. Heidän lapsensa hoidetaan korkeatasoisessa suomalaisessa varhaiskasvatuksessa, jotta he voivat käydä töissä.

Nämä kaikki työt ovat Suomessa naisvaltaisia aloja. Niitä on totuttu ajattelemaan yhteiskunnan aputöinä, kun todellinen työ tehdään muualla.

Silti fakta on, että ilman näitä toimintoja mitään teollisuutta ei ole Suomessa olemassa.

Itse asiassa nämä alat eivät ole mitään avustavia aloja, vaan koko yhteiskunnan ydintoimintaa. Jos meillä ei ole hoidettuja, kasvatettuja ja sivistettyjä ihmisiä, meillä ei ole taloudellista toimintaa.

Eivätkö ihmiset sitä paitsi ole nykymaailmassa kaikista arvokkain resurssi myös taloudellisessa mielessä? Kaikki tietävät myös, että nykyään ihmisten hoivaaminen, hoitaminen tai opettaminen, siis ihmistyö, on huomattavasti monimutkaisempaa ja -tahoisempaa kuin koneiden kanssa työskentely.

Nämä työt pitäisi nähdä julkisessa taloudessa investointeja eikä kuluerinä. Muun muassa sellaista ehdottaa feministinen taloustiede, joka edustaa vaihtoehtoista talousajattelua nykymenolle. Se ei ole kommunismia ja sosialismia (kuten joku random-jamppa tulee tähän nyt inttämään), vaan se haluaa tuoda talouskeskusteluun muitakin kuin länsimaisen miehen näkökulmia.

Julkiset naisvaltaiset alat eivät ole Suomessa huonommin palkattuja siksi, että ne ovat julkisia aloja vaan siksi, että ne ovat naisvaltaisia.

Naisten huonommilla palkoilla on Suomessa lähes yhtä pitkä historia kuin ruisleivällä, eikä sitä tietä ole vieläkään käyty loppuun, vaikka nykytilanteelle löytyy enemmän selittäjiä kuin halukkaita korjaajia.

Nykyjärjestelmä suosii miehiä, heidän alojaan ja heille kertyvää osaamista. Samalla se väheksyy ja aliarvostaa naisten työtä ja osaamista.

Työelämässä ihaillaan ja palkitaan niitä, jotka tekevät valtavan määrän työtunteja. Naiset tukevat miesten ylitöitä hoitamalla hommat kotona. Se on ”jokaisen perheen oma valinta”, joka syntyy siitä, että miehellä on jo valmiiksi mahdollisuudet isompiin tuloihin.

Miehille kertyy parempaa palkkaa ja isompaa eläkettä. Samalla vahvistuu yleinen käsitys siitä, että miehet ovat jollakin lailla ahkerampia. (Ahkeruus on sukupuolitettu miesten ominaisuudeksi, mikä on surkuhupaisaa, kun katsoo, miten naiset ovat historiassa raataneet ilman palkkaa ja arvostusta.)

Naisten koti- ja hoivatyö ei ajatella työnä, eli sitä ei lasketa mukaan siihen, miten paljon se hyödyttää ja auttaa miesten aloja ja työelämää. Sille ei siis lasketa nykyään taloudellista arvoa. Se on siinä mielessä typerää, että aivan kaikkea ajatellaan ja perustellaan talousnäkökulmasta ja numeroin.

Suomalainen yhteiskunta on aina hyötynyt siitä, että naisten työ on halvempaa. Mitä enemmän kodeissa tehdään palkatonta työtä, sitä tyytyväisempiä ovat ne, jotka eivät halua hoivaa verorahoista rahoittaa.

Onkin uskomattoman härskiä – ja samaan aikaan valitettavan loogista – että nyt hallitus haluaa laatia lain siitä, kuinka naisvaltaiset alat eivät voi saada isompia palkankorotuksia kuin miesvaltaiset alat.

Asiaa ei tietenkään ilmaista virallisesti näin. Sen sijaan puhutaan ”vientivetoisista aloista”. Käytännössä kyseessä on naisvaltaisten alojen alempien palkkojen kirjaaminen lakiin.

Se pitää pilkkanaan koko suomalaista tasa-arvokäsitystä ja -ihannetta, joka on ollut Suomen maabrändin ykkösasioita.

Palkkojen suhteen naisvaltaiset alat ovat jo valmiiksi kuopassa, josta ei ilman lakiakaan ole näkyvillä nopeaa ulospääsyä.

Mutta Suomessa on yhä arvokkaampaa se, että yksi mies pystyy yhdellä koneella kaatamaan mahdollisimman paljon puita päivässä kuin se, että ylläpidetään elämää ja hoidetaan ja kasvatetaan ihmisiä.